Tsasounan suunnalta  
                                                                  WWW. TSASOUNA. NET

26. helluntainjälkeinen sunnuntai

Lk. 12: 16- 21

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!

Kuulemassamme evankeliumissa Kristus puhuu meille kahdenlaisesta elämästä, rikkaudesta ja köyhyydestä. Jeesus puhui rikkaudesta ja maallisesta omaisuudesta useinkin. Hän ei suhtaudu niihin suoranaisesti kielteisesti, mutta usein Hän varoittaa niihin liittyvistä vaaroista.

Ihmisen tehtävä on elää ja vaikuttaa tässä maailmassa. Elämän osaan kuuluu myös omaisuus ja omistaminen. Selvästi Jeesus opettaa meitä, että omaisuus on Jumalan lahjaa ja tarkoitettu meille vain välikappaleeksi sitä varten, että oppisimme kokoamaan sen avulla itsellemme hengellistä pääomaa, jolla ainoastaan on iäisyysarvoa.

”Ei ihmisen elämä riipu hänen omaisuudestaan, vaikka sitä ylenpalttisesti olisikin”. Jeesus mittaa elämänarvoja toisin kuin tavalliset ihmiset. Tänään kuulemamme päivän evankeliumin vertaus panee meidät pohtimaan, mikä elämässämme on todella arvokasta, kestävää ja mikä taas turhaa.

Kristus itse sanoi omasta elämäntehtävästään, että Hän on tullut maailmaan tuomaan ihmisille elämän ja yltäkylläisyyden. Hän tarkoittaa hengellisen elämän rikkautta ja sielun terveyttä. Nämä ihminen saavuttaa Jeesuksen mukaan toteuttamalla Raamatun sanaa: ” Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskauttaan, niin kaikki muu sen mukana annetaan”.

Evankeliumin kertomuksen mies oli maailman mittapuun mukaan menestynyt hyvin. Hänen aittansa olivat niin täynnä, että niitä piti ryhtyä laajentamaan. Hänen elämänsä pyrkimys oli viettää elämä mukavasti: syödä, juoda ja olla onnellinen. Jeesus kuitenkin sanoo miestä mielettömäksi. Ja mies kuoleekin, ennen kuin hän ehtii nauttia hyvinvoinnistaan. Jeesus sanoo, että rikas mies mietti mielessään, mihin viljansa kokoaisi. Hän ratkaisi asian oman maailmankatsomuksensa mukaan ryhtymällä rakentamaan suurempia varastohuoneita.

Se, mitä mietimme, on tärkeätä. Se paljastaa sisäisen ihmisemme ja osoittaa, mitä todellisuudessa olemme. Rikas mies olisi voinut runsaan sadon ympäröimänä ajatella Jumalaa, joka lahjoitti hänelle hedelmällisen maan, sateet ja auringonpaisteen tai terveyden lahjaa, jonka oli saanut Jumalalta. Hän olisi voinut kiittää kaikista saamistaan siunauksista. Evankeliumi osoittaa, ettei hän niin tehnyt. Itse asiassa hän ei huomannut ollenkaan, mitä hän oli velkaa Jumalalle.

Lyhyessä keskustelussa itsensä kanssa hän käyttää peräti 12 kertaa sanaa ”minä” tai ”minun”. Kertaakaan hän ei ajattele niitä, joilla oli myös jotakin tekemistä hänen menestyksensä kanssa. Hän ajatteli tulevia vuosiaan keräämänsä aineellisuuden varaan. Hänen tallessa olevat tavaransa antoivat hänelle väärää turvallisuuden tunnetta. Ei hän tuntenut tarvitsevansa Jumalaa eikä rukousta, sillä hänellä oli paljon muuta. Hän tunsi rikkauksiensa olevan suojavarustus kaikkea pahaa vastaan. Tavarat vangitsivat hänen ajattelunsa. Niitä ajatellessaan hän unohti ajan kulumisen. Hän ajatteli elävänsä ikuisesti ja suunnitteli elämäänsä vuosiksi eteenpäin, vaikka hänellä oli vain yksi päivä jäljellä.

Kristus varoittaa meitä kokoamasta maallisia aarteita, sillä ne helposti täyttävät sydämemme ja pimentävät sielumme silmät.  ”Jos silmäsi on viallinen, niin koko ruumiisi on pimeä”, Jeesus sanoi.

Ellemme näe oikeata todellisuutta ja oikeita arvoja, olemme sokean kaltaisia. Meidän omatuntomme turmeltuu vähitellen. Sielu on kallisarvoisempi kuin koko maailma. Mikään ei korvata sielun menetystä, ei raha, ei menestys, eikä mikään maallinen hyvyys.

Elämän vaelluksessa ihminen on kahden maailman kansalainen. Sielunsa puolesta hän kuuluu henkiseen todellisuuteen. Hän elää tässä maailmassa on sen elämänehtojen alainen. Samalla hän kuitenkin on myös tietoinen elämän päättymisestä ja siitä henkisestä olotilasta, johon hän on matkalla. Kristillisen käsityksen mukaan tämän tietoisuuden ei tarvitse merkitä kielteistä suhtautumista inhimillisen elämän tapahtumiin, mutta vakavasti meitä muistutetaan siitä, että kuoleman hetkellä emme voi ottaa mukaamme aineellista omaisuutta. Vain sillä on merkitystä, mitä ihminen on hengessään koonnut ”aarteita taivaaseen”.

Evankeliumin vertaus ei tarkoita sitä, että se antaisi meille oikeuden osoitella ihmisiä ympäristössämme ja arvostella heitä siitä, ovatko he itsekkäitä tai kylmiä tai valmistautuvatko he rakkauden valtakuntaa varten vai ei. Evankeliumin tarkoitus on saada meidät tutkistelemaan itseämme ja elämäämme. Olenko kenties juuri minä tuon miehen kaltainen? Olenko kerännyt aarteita taivaaseen vai onko saldo nollilla? Onko minulla kyky palvella ja rakastaa, vai olenko mieletön rikkaan miehen tavoin?

Onneksi mahdollisuutemme eivät vielä ole ohi. Kristus sanoo vuorisaarnassaan: ”Alkaa murehtiko hengestänne, mitä söisitte tai mitä joisitte, älkääkä ruumiistanne, mitä päällenne pukisitte. Eikö henki ole enemmän kuin vaatteet? Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä eivätkä leikkaa, eivätkä kokoa aittoihin ja teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ettekö te ole paljon suurempiarvoisia kuin ne?

Jumala on rakkaudessaan ihmisiä kohtaan antanut meille varoitukseksi tänään kuulemamme vertauksen, että osaisimme kulkea oikeaan suuntaan, että etsisimme valtakuntaa, jossa vallitsee rakkaus, ilo ja rauha.

Tämä elämämme on annettu meille, jotta harjaantuisimme veljelliseen rakkauteen, hengelliseen iloon ja saavuttaisimme Jumalan rauhan, että niiden kautta keräisimme aarteita taivaaseen. Näiden mukana Jumala on luvannut antaa meille kaiken muunkin, mikä on meille tarpeellista.

Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja pyhälle Hengelle nyt ja aina ja iankaikkisesti. Aamen