Tsasounan suunnalta  
                                                                  WWW. TSASOUNA. NET

25. helluntainjälkeinen sunnuntai

Lk. 13:10–17

Tämän päivän evankeliumi kertoo meille naisesta, "jossa oli ollut heikkouden henki kahdeksantoista vuotta, ja hän oli koukistunut ja täydelleen kykenemätön oikaisemaan itseään". Voimme keskittyä sanoihin: "hän oli koukistunut ja täysin kykenemätön oikaisemaan itseään". Nämä sanat sisältävät meille tärkeän opetuksen.                

Jokainen meistä on koukistunut omalla tavallaan, omine yksilöllisine suruineen ja murheineen ja pettymyksineen, joista muut eivät tiedä mitään. Jollakin on vaikea sairaus, joka on iskenyt häneen tai sitten joku hänen rakastamansa ihminen sairastaa. Joku on äskettäin menettänyt kuoleman kautta rakkaan ihmisen. Toinen taas pelkää työpaikan menettämistä ja sitä, ettei pysty hankkimaan jokapäiväistä leipäänsä. Joku kantaa sisässään haavaa siitä, että se henkilö, johon hän luotti, on pettänyt hänet. Toinen taas pelkää sitä, että joku hänen perheensä jäsenistä tai hän itse joutuu milloin tahansa häpeään ja menettää toisten kunnioituksen. Kukapa ei olisi aivan kirjaimellisesti otettuna "koukistunut" salaisen pelon, pettymyksen tai surun taakan alla.

Evankeliumin nainen ei kyennyt oikaisemaan itseään. Mutta hän tuli Herran huoneeseen rukoilemaan sapattina. Jumalanpalveluksen aikana tuo koukistunut nainen ei voinut nähdä Jeesusta. Mutta ei sillä ollut väliä, sillä Jeesus näki hänet. Vaikka synagoga oli täysi, Jeesus näki juuri hänet. Jeesus näkee aina sen, jolla on suurin hätä ja suurin usko. Hän sanoi naiselle: "Nainen, sinä olet päässyt heikkoudestasi" ja pani kätensä hänen päällensä. Ja nainen heti oikaisi itsensä.

Voimme kuvitella Jeesuksen koskettamassa itseämme juuri nyt, rukoillessamme täällä pyhässä palveluksessa. Kuinka oikenemme meitä vallassaan pitävästä murheen hengestä. Kuinka pelon vallassa kulunut elämä täkkiä suoristuu. Kuinka puolustusasenteemme muuttuvat. Ettemme enää kuljekaan elämäämme koukistuneena, vaan pystypäisinä, selkä suorana, valmiina rohkeudella kohtaamaan jokaisen päivän. Kaiken tämän Jeesus teki evankeliumin naiselle. Jos Hän teki niin tuolle naiselle, Hän varmasti tekee sen myös meille.

Tämän evankeliumin jakson sanoma meille on se, että Kristus voi oikaista sen, mikä on vääristynyttä, koukistunutta, ei vain koukistuneita ruumiitamme, vaan myös koko elämän. Kaikista luoduista olennoista vain ihminen luotiin katsomaan ylöspäin. Mutta synti painaa häntä maata kohti. Mitä enemmän ihminen palvelee Jumalaa, sitä enemmän hän suuntautuu ylöspäin ja suoristuu. Mitä enemmän hän tekee syntiä, sitä enemmän hän raunioittaa sisäistä elämäänsä, mieltänsä ja sydäntänsä. Jotkut sanovat, ettei ihmisluontoa voi muuttaa. Oikeastaan näin sanottaessa kielletään Jumala, joka tuli tähän maailmaan Kristuksessa tarkoituksenaan juuri muuttaa ihmisluonto, oikaisemaan koukistuneet persoonamme.

Ihmisen parantuminen ja pelastuminen tapahtuu ihmisen vapaan tahdon ja Jumalan armon yhteistyönä.

Paavalin sanoo: "Mutta itse kullekin meistä on armo annettu Kristuksen lahjan mitan mukaan". Jumalan armo on yksi kauneimmista ilmaisuista kristillisessä sanastossa. Mutta mitä armo on? Mitä se tarkoittaa?                

Armo on Jumalan rakastavaa toimintaa maailmassa. Se on ehdotonta anteeksiantamista, joka tarjotaan arvottomille. Voima, joka tekee kykeneviksi voittamaan elämän haasteet. Armo on Jumalan ominaisuus, joka saa Hänet tekemään meille hyvää, vaikka emme ansaitse sitä. Sellaisena se on oikeuden vastakohta. Jumala antaa itsensä ihmiselle. Armo ei ole vain jokin asia, jonka Jumala antaa meille, vaan itse jumalallinen elämä, Jumala, joka tulee tekemään asuntonsa meihin. Armoa on Jeesuksen kutsu: "Tulkaa minun tyköni kaikki työtätekevät ja raskautetut, niin minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltäni ja niin te saatte levon sieluillenne." Armoa on se, että maailmassa, jossa ristiinnaulitaan, lopullinen sana on ylösnousemus ja missä kuolema vallitsee, lopullinen sana on elämä. Armoa on se, että meidät on kasteessa hyväksytty Hänen lapsikseen, täytetty voitelun sakramentissa Pyhällä Hengellä ja että Pyhän Ehtoollisen kautta Kristus elää sydämissämme.                

Armo on pikemminkin lahja kuin palkkio, jonka ansaitsemme. Armoa ei voi ansaita. Synnistä saamme palkan. Jumala antaa armon. Emme voi kerskata tai katsoa alaspäin toisiin ihmisiin, koska olemme mitä olemme vain Jumalan armosta Emme pelastu ansioista vaan armosta uskon kautta.               

Jumalan armo, joka on toimiva rakkaus, vaatii meiltä nöyrää hyväksymistä. Jumala omasta puolestaan teki mahdolliseksi meille tulla osalliseksi armosta. Meidän osuutemme on hyväksyä se kiittäen ja ylistäen Häntä ja jättäen elämämme Jumalan armon haltuun. Tapahtuu suuri muutos kun hyväksymme sen, että meidät on hyväksytty. Kun armo saa uskon kautta sijaa meissä, meistä tulee uusia persoonia Kristuksessa. Meistä tulee armollisia, jotka kohtaavat muut ihmiset säälien ja asettamatta ehtoja huolehtivat lähimmäisistään.                

Armo saa aikaan meissä hedelmää. Silloin kun ihmiset tuntuvat meistä ärsyttäviltä, Jumalan armo tekee meidät kykeneviksi vastaamaan rakkaudella ja ymmärtämyksellä. Kun ongelmia ilmenee, Jumalan armo tekee meidät kykeneviksi katsomaan ongelmien taakse Häneen, joka on ratkaissut ongelmat. Kun kärsimykset kohtaavat, Jumalan armoa on kylliksi, jotta näemme varjojen laakson takana loistavan jumalallisen läsnäolon. Eräs armon hedelmistä on kuuliaisuus, sillä kuuliaisuus on kiitollisuutta armosta. Suurin armon siunaus on "Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen". Tämä armo virtaa niiden sydämiin, jotka elävät Jumalan turvautuen. Maailma ei voi antaa sellaista rauhaa, eikä se voi ottaa sitä pois. Se on Jumalan lahja niille, jotka kääntävät ruumiinsa, mielensä ja sielunsa Hänen puoleensa.                

Evankeliumin nainen sai osakseen armon. Jeesus paransi hänet erityisellä huolenpidollaan ja voimallaan. Niin Hän tekee meillekin, kun tulemme Hänen luokseen kaikkine elämän takkoinemme ja huolinemme. Lähdemme Hänen luotaan maailmaan valoisammalla mielellä ja voimakkaampina kuin koskaan ennen. Tulemme Hänen luokseen pelkojemme koukistamina, lähdemme toivon täyttäminä ja katseet kohotettuina. Tulemme Hänen luokseen synnin ja syyllisyyden koukistamina, lähdemme anteeksisaaneina. Tulemme heikkouden koukistamina, mutta lähdemme Jumalan läsnäolon vahvistamina. Tulemme peläten kuolemaa, joka voi katkaista elämämme millä hetkellä tahansa, mutta lähdemme kulkemaan kohti Herramme kunniakkaan ylösnousemuksen valoa ja iloa.                

Kertomus tästä evankeliumin naisen parantumisesta luetaan joka vuosi ennen joulua muistuttamaan meitä siitä, että Jumala astui alas maailmaan Kristuksessa jouluna sen tähden, että me olimme täydellisesti synnin ja kuoleman koukistamat. Hän tuli oikaisemaan meidät, katkaisemaan sen verkon säikeet, jotka pitivät meidät maahan sidottuina ja kohottamaan meidät sinne, missä Hän on, niin ettemme enää kulkisi kompastellen koukistuneina, vaan käyden suorina, pystyssä päin, etsien sitä, mikä on ylhäällä, hengittäen Jumalan läsnäoloa. Aamen.