UUDEN TESTAMENTIN KIRJAT JA KIRJEET

Miten Uusi testamentti syntyi?

MITEN VAI MIKSI?

Apostoli Johannes kiteyttää syyt evankeliumikirjansa kirjoittamiseen seuraavasti: ‘Monia muitakin tunnustekoja Jeesus teki opetuslastensa nähden, mutta niistä ei ole kerrottu tässä kirjassa. Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden.” (Joh. 20: 30–31)
Itse asiassa Raamatun lukijalle on paljon tärkeämpi tietää, miksi Raamattu on syntynyt, kuin se, miten se on syntynyt. Toki Raamatun syntytavan tietäminen auttaa meitä ymmärtämään Raamattua paremmin, joten tänä iltana perehdymme Uuden testamentin syntyhistoriaan.

Raamatussa on kaikkiaan 66 kirjaa, joista 39 on Vanhassa testamentissa ja 27 Uudessa testamentissa (helppo muistisääntö 3 x 9 = 27). Uusi testamentti on siis kirjakokoelma, kirjasto, jossa on erilaisia kirjoja: neljä evankeliumia, Apostolien teot, kirjeitä ja viimeisenä Johanneksen Ilmestys. Kirjoja ei ole järjestetty aikajärjestykseen, vaan Uuden testamentin vanhin kirja on Paavalin 1. kirje Tessalonikalaisille vuodelta 49.

UUDEN TESTAMENTIN SYNTY

Uuden testamentin kirjoitukset voidaan jakaa kirjeisiin, evankeliumeihin ja Apostolien tekoihin sekä Ilmestyskirjaan. Kirjeisiin kuuluvat Paavalin kirjeet ja muita tekstejä. Kirjeissä on myös Paavalin kirjeitä nuorempia tekstejä, eivätkä kaikki ole edes selkeitä kirjeitä. Joitakin tekstejä, kuten Heprealaiskirjettä, on vaikea luokitella.

Kristittyjen pyhä kirja oli aluksi Vanha testamentti, josta etsittiin ilmoitusta Jeesuksesta. Varhaisimmat Uuden testamentin kirjoitukset ovat apostoli Paavalin kirjeet, jotka ovat 50- 60-luvuilta jKr. Niitä luettiin alun perin seurakuntien kokouksissa. Osa kirjeistä on Paavalin oppilaiden kirjoittamia.

Ensimmäisillä kristityillä oli suullista perimätietoa Jeesuksesta. Vähitellen sitä alettiin koota yhteen: evankeliumit syntyivät noin 70—110 jKr. Ne kertovat Jeesuksen elämästä, kuolemasta ja ylösnousemuksesta. Varhaisin on Markuksen evankeliumi. Muita ovat Matteuksen, Luukkaan ja Johanneksen evankeliumi.

Evankeliumi tarkoittaa hyvää sanomaa: sillä tarkoitetaan julistusta Jeesuksesta ja pelastuksesta. Markuksen, Matteuksen ja Luukkaan evankeliumeja kutsutaan synoptisiksi evankeliumeiksi. Johanneksen evankeliumi on sisällöltään ja muodoltaan erilainen kuin synoptiset evankeliumit. Apostolien teoissa käsitellään Jeesuksen ensimmäisiä seuraajia ja evankeliumin leviämistä. Johanneksen ilmestyksessä kerrotaan vertauskuvin lopunajan tapahtumista ja pelastuksesta.

KÄSIKIRJOITUKSET JA KÄÄNNÖKSET

Vanha testamentti kirjoitettiin hepreaksi ja arameaksi, Uusi testamentti kreikaksi. Uuden testamentin kirjoja alettiin kopioida ja tänään tunnemmekin vain näitä kopioita tai oikeammin kopion kopioita. Kaikki alkuperäiset käsikirjoitukset ovat kadonneet, mutta se ei merkitse sitä, että Uuden testamentin teksti olisi epävarmaa. Kopiointi suoritettiin huolella ja kirjoitukset olivat käytössä seurakunnissa, joissa muutokset olisi huomattu helposti; toki pieniä kirjoitusvirheitä yms. tuli kopioihin. Vanhin tunnettu Uuden testamentin käsikirjoitus on kappale Johanneksen evankeliumia noin vuodelta 120. Kaikkiaan Uuden testamentin käsikirjoituksia ajalta ennen kirjapainotaitoa on noin 5500.

Varsin pian Uutta testamenttia ryhdyttiin myös kääntämään eri kielille. Keskiajalla valta- aseman saavutti kirkkoisä Hieronymuksen vuonna 395 laatima latinankielinen käännös, jota kutsutaan Vulgataksi (=yleinen, ilmaisee sen aseman katolisessa kirkossa). Vasta 1500- luvulla alettiin uudelleen kiinnostua kreikankielisistä teksteistä. Uskonpuhdistus lisäsi voimakkaasti käännöstyötä, kullekin kansalle haluttiin saada Raamattu sen omalla kielellä.

KAANONIN SYNTY

Uuden testamentin kirjakokoelmaa kutsutaan kaanoniksi. 100 -300 -luvuilla kiersi paljon Uuden testamentin ulkopuolelle jääneitä Jeesuksesta kertovia kirjoja ja kirjeitä, jotka oli laitettu apostolien nimiin. Myös jotkut apostolisesta kirkosta erotetut lahkot levittivät tekemiään kirjoituksia apostolisina.

Tässä tilanteessa, 300-luvun lopussa, kirkko vahvisti Uuden testamentin kaanonin. Kokoamisperiaatteet olivat:

1. Kirjan oli oltava apostolinen.

2. Kirjan täytyi olla yleisesti hyväksytty, ts. sen piti olla laajasti, eri puolilla kirkkoa käytetty. Kristityt katsoivat, että Pyhä Henki oli huolehtinut siitä, että kaikki tärkeimmät kirjoitukset olivat levinneet ympäri kristillistä kirkkoa.

3. Kirjan sanoman täytyi olla apostolinen, ts. se ei saanut olla ristiriidassa apostolisen uskon kanssa.

Emme siis voi sanoa, että jokin kirkolliskokous valitsi kirjat Uuteen testamenttiin, vaan Pyhän Hengen johtama kristillinen käytäntö oli jo suorittanut valinnan. Pikemmin oli kysymys kirkossa vallinneen tilanteen vahvistamisesta, kuitenkin niin, että jokin vain paikallisesti arvostettu kirja ei saanut Jumalan Sanan arvovaltaa.

Varsinaisesti UT:n kaanon vahvistettiin Rooman (382), Hippon (393) ja Karthagon kahdessa (397 ja 419) kirkolliskokouksissa, mutta jo toiselta vuosisadalta on säilynyt luetteloja pyhinä pidetyistä kirjoista. Näiden varhaisempien luetteloiden kirjakokoelmat ovat varsin lähellä nykyistä UT:n kirjakokoelmaa.

Osa hylätyistä kirjoista on säilynyt meidän aikaamme asti, niitä on esimerkiksi Heikki Koskenniemen suomentamina kirjassa “Apostoliset isät’. Myös muutamia apokryfisiä evankeliumeja on säilynyt. Moni näistä kirjoituksista - toki joukossa on harhaoppisia teoksiakin - on uskonelämällemme rakennukseksi, mutta Jumalan Sanan arvovaltaa niillä ei ole.

Kysymys ei siis ollut joidenkin kirjojen julistamisesta pyhiksi, vaan sen toteamisesta, mitä kirjoja oli alusta asti pidetty pyhinä. Emme voi sanoa, että vasta kanonisoinnissa Matteuksen evankeliumista tuli pyhä kirjoitus, vaan että kanonisoinnissa todettiin Matteuksen evankeliumin asema kirkossa.

Uuden testamentin kaanon vakiintui 300-luvulla. Joistakin yksittäisistä kirjoista, erityisesti Heprealaiskirjeestä ja Ilmestyskirjasta oltiin kuitenkin erimielisiä. Kaanoniin hyväksyttiin sellaiset kirjoitukset, joiden katsottiin olevan laajalti tunnettuja ja Jeesuksen oppilaiden tai heidän läheisten seuraajiensa kirjoittamia.

Kaanonin ulkopuolelle jäi joitakin varhaiskristillisyydessä tunnettuja kirjoja. Esimerkiksi apostolisten isien kirjoituksilla oli arvovaltainen asema, mutta niiden ei katsottu palautuvan apostoliseen opetukseen. Uuden testamentin ulkopuolelle jäivät myös niin sanotut Uuden testamentin apokryfikirjat, jotka sisältävät esimerkiksi apokalyptisiä kirjoituksia ja kertomuksia opetuslasten myöhemmistä vaiheista.

EVANKELIUMIT

Evankeliumi-sanalla voidaan tarkoittaa kahta eri asiaa:

1. Ilosanoma Jeesuksesta

2. Tästä ilosanomasta kertova evankeliumikirja

Tällä kertaa käytämme sanaa lähinnä jälkimmäisessä merkityksessä.

Evankeliumien synnyssä voidaan erottaa neljä vaihetta:

1. Jeesuksen toiminta

Jeesuksen julkinen toiminta kesti noin kolme vuotta. Tänä aikana Häntä kuulivat tuhannet ihmiset. Tärkein ryhmä evankeliumin synnyn kannalta oli opetuslapsipiiri, erityisesti 12 apostolia.

2. Suullinen perimätieto

Tuon ajan juutalaisista vain harvat osasivat lukea ja kirjoittaa. Tämän puutteen korvasi suurelta osin se, että he olivat tottuneita muistamaan ulkoa pitkiäkin kertomuksia. Me olemme tottuneet kirjoittamaan tärkeät tapahtumat ja asiat paperille, he käyttivät muistiaan.

Toki virheellisiäkin kertomuksia Jeesuksesta syntyi, mutta silminnäkijät osasivat erottaa väärät kertomukset oikeista.

3. Kirjallinen perimätieto

Vuosien kuluessa Jeesuksen kohdanneiden ja Hänen opetustaan kuulleiden määrä väheni. Jotta suullinen perimätieto ei vääristyisi tai sanoma Jeesuksesta kokonaan katoaisi, kirjoitettiin tärkeimmät Jeesuksen opetukset ja teot muistiin.

Myöskin kristinuskon leviäminen sellaisille alueille, jossa ei ollut Jeesuksen julkisen toiminnan silminnäkijöitä, loi tarpeen kirjoittaa Jeesuksen elämän tärkeimmät tapahtumat muistiin.

Emme tarkkaan tiedä, mitä kertomuksia Jeesuksesta oli kirjoitettu jo ennen evankeliumikirjojen syntyä. Näitä kertomuksia ei ole säilynyt. Ilmeisesti kärsimyshistoria kirjoitettiin hyvin varhain muistiin.

4. Evankeliumit

Evankeliumikirjat syntyivät, jotta kristillisessä julistuksessa ja opetuksessa saataisiin säilymään riittävän laaja ja selvä kuva Jeesuksesta. Evankeliumeista vanhin on Markus, jota sekä Matteus että Luukas ovat käyttäneet kirjoittaessaan omia evankeliumikirjojaan. Nuorin eli Johannes poikkeaa näkökulmaltaan muista evankeliumeista.

Kukin evankelistoista esittelee Jeesuksen omalla luonteenomaisella tavallaan. Hänen persoonansa suuruutta ei olisi pystytty tavoittamaan vain yhteen kuvaan. Näin meillä on neljä kuvaa, joista kukin tuo esiin oman, selvästi erottuvan puolen Jeesuksen luonteesta.

Perimätiedon mukaan Matteuksen evankeliumin kirjoittaja on publikaani, jonka Jeesus kutsui opetuslapsekseen. Evankeliumi on 70- luvulta jKr. Matteus haluaa osoittaa kirjoituksissaan Jeesuksen olevan profeettain ennustama Messias. Hänen kirjoituksensa on suunnattu juutalaisille, joiden hän olettaa tuntevan vanhat kirjoitukset. Hän osoittaa, kuinka Jeesus tuli täyttämään Vanhan testamentin kirjoitukset, ja samalla tuomitsemaan juutalaiset heidän uskottomuutensa tähden. Mikään muu evankeliumi ei arvostele yhtä voimakkaasti fariseusten ulkokullattua asennetta. Juutalaisia kehotetaan näkemään Jeesuksessa luvattu Daavidin poika; koska he eivät ota häntä vastaan, heille julistetaan tuomio. Matteus kuvaa Jeesusta erityisesti opettajana. Hän esittää systemaattisessa muodossa sen, mitä Jeesus opetti seurakunnan sisäisestä elämästä ja evankelioimisesta. Matteuksen evankeliumissa ovat mm. Vuorisaarna, Herran rukous ja Autuuden lauseet.

Markuksen evankeliumi on evankeliumeista vanhin ja lyhin. Se on kirjoitettu 60- luvulla jKr. Kirjoittaja lienee ollut Pietarin apulainen ja tulkki. Hän kirjoitti tekstinsä ihmisille, joiden hän oletti olevan tietämätön juutalaisista tavoista. Markuksen evankeliumi on ollut myös Matteuksen ja Luukkaan evankeliumien lähteenä. Markus tähdentää pikemminkin toimintaa kuin opetusta. Hän painottaa, Jeesuksen opetuksesta, kuinka Ihmisen Pojan pitää kärsiä, kuinka Hänet kielletään, ja kuinka heidän on oltava valmiita kulkemaan sama tie. Ne jotka yrittävät ymmärtää Jeesusta muuten kuin Ristiinnaulittuna Vapahtajana, tulisivat erehtymään. Juutalaiset odottivat Messiasta josta tulisi loistava poliittinen johtaja. Heistä oli vaikeaa tunnustaa Jeesus Messiaaksi, koska hän valitsi nöyrän palvelemisen ja kärsimisen. Vasta toisen kerran tullessaan hän ilmestyisi kirkkauden Kuninkaana.

Luukkaan evankeliumi on kirjoitettu 80- luvulla jKr. Evankelista Luukas oli oppinut ja sivistynyt, pakanuudesta kristinuskoon kääntynyt mies. Eräiden tulkintojen mukaan hän on toiminut lääkärinä, historioitsijana ja ensimmäisenä ikonimaalarina. Luukas esittää evankeliuminsa historiankirjoittajan tavoin, asiat ovat aikajärjestyksessä. Hän kertoo myös Jeesuksen lapsuudesta. Toiset kirjoittajat sivuuttavat asian lähes kokonaan keskittyen Jeesuksen julkiseen toimintaan aikuisena. Sekä Matteuksella että Markuksella on ollut tutkijoiden mukaan käytössä lähde, jota kutsutaan Jeesuksen puheiden kokoelmaksi, ns. Logia- lähde. Näitä tekstejä ei ole löydetty. Luukkaan evankeliumi antaa erityisen painon Jeesuksen tuomalle pelastukselle ja sen siunauksille. Hän tähdentää niitä Messiaan tulon merkkejä, jotka on ennustettu Vanhassa Testamentissa ja joiden on nähty toteutuvan Jeesuksen parantaessa sairaita ja saarnatessa evankeliumia köyhille. Luukas tuo erityisesti esiin Jeesuksessa Jumalan armon, joka on suotu niille, jotka kaikkein vähiten näyttäisivät siihen kelvollisilta, syntiselle naiselle ja voitonhimoiselle publikaanille, sillä armo tarkoittaa, ettei ihminen voi tehdä mitään sitä ansaitakseen.

Evankelista Johannes kertoo Jeesuksesta kaikkein syvällisimmin. Sen vuoksi hänen evankeliumiaan on kutsuttu “hengelliseksi evankeliumiksi”. Hän ei ainoastaan kuvaile tapahtumia, vaan myös pohtii asioiden merkitystä. Johanneksen evankeliumi ilmoittaa Jumalan, Isän, lähettäneen Jeesuksen maailmaan sitä pelastamaan. Poikana Hänellä on Isän arvovalta. Evankeliumi on 90- luvulta jKr. Jos kirjoittaja tai tekstin sanelija on ollut Jeesuksen rakkaimmaksi opetuslapseksi kutsuttu Johannes, hän oli jo vanha mies tekstiä tehdessään. Vanha ihminen pohtii asioita erilaisesta näkökulmasta kuin nuorempi. Muistiinmerkitsijöinä ovat olleet luultavasti Johanneksen oppilaat. Ortodoksinen kirkko osoittaa erityistä arvostusta Johanneksen evankeliumille, jota luetaan kirkon tärkeimpänä juhla-aikana, pääsiäiskaudella. Johannes luotaa syvimmältä Jumalan ilmoitusta ja tuo esiin “Ihmiseksi tulleen Jumalan” iankaikkisen merkityksen. Johannes sanoo evankeliuminsa lopussa: Paljon muutakin Jeesus teki. Jos kaikki vietäisiin kohta kohdalta kirjaan, luulen, etteivät koko maailmaan mahtuisi ne kirjat, jotka pitäisi kirjoittaa.” (Joh. 21:25)

Jos lukisimme kaikki evankeliumeissa kerrotut Jeesuksen puheet peräkkäin, aikaa kuluisi muutamia tunteja. Kuitenkin Jeesus opetti seuraajiaan kolmen vuoden ajan. Ymmärrämme, että meille ei ole kirjoitettu tarkkaa historiaa Jeesuksen maanpäällisestä vaelluksesta, vaan muutamia, tärkeimpiä välähdyksiä. Voimme sanoa, että meillä ei ole elokuvaa Jeesuksesta, vaan valokuvia Hänen toimintansa tärkeimmistä tapahtumista. Evankelistat halusivat kertoa Jeesuksen merkityksestä, siksi kärsimyshistoria saa painotetun aseman evankeliumeissa.

APOSTOLIEN TEOT

Apostolien tekojen kirjaa kutsutaan Uuden testamentin historialliseksi kirjaksi. Kirjan kirjoittaja Luukas jatkaa siinä evankeliumin sanomaa. Evankeliumin lopussa oleva lupaus “Minä lähetän teille sen, minkä Isäni on luvannut” (Lk. 24: 49) täsmentyy Pyhäksi Hengeksi. Kirja kertoo Jeesuksen taivaaseen menemisestä ja Pyhän Hengen laskeutumisen hänen galilealaisten opetuslastensa päälle.

Luukas kirjoitti evankeliuminsa “jatko-osaksi” (vertaa Ap.t 1:1-3) ensimmäisen kirkkohistorian, Apostolien teot. Apostolien teoissa kuvataan ensimmäisenä helluntaina syntyvän kristillisen kirkon alkuvaiheita noin vuoteen 60 asti (Ap.t 28: 30–31).

Pietarin kuuluisan helluntaisaarnan jälkeen seurakuntaan liittyi 3000 henkeä. Sitä mukaa kuin kastettujen määrä kasvoi, lisääntyi myös vastustus uutta uskontoa kohtaan. Diakoni Stefanus kivitettiin näiden riitojen seurauksena. Hänestä tuli kirkon ensimmäinen marttyyri. Apostolien teot kertoo kuinka opetuslapset vietiin juutalaisen suuren neuvoston eteen kuulusteltavaksi. Siellä rabbi Gamaliel antoi neuvostolle viisaan ohjeen (Ap.t. 5: 38 - 39): “Jos tämä heidän ajamansa hanke on lähtöisin ihmisistä, se kukistuu itsestään. Jos se taas on Jumalasta, te ette pysty heitä kukistamaan...”

Tärkeimmät hahmot ovat: kirjan alkupuolella apostoli Pietari ja kirjan loppupuolella pakanain apostoli Paavali. Tämä vaihdos kuvaa myös kristillisen uskon kehitystä: juutalaiset hylkäsivät Messiaan, niinpä Kristuksen julistamisen pääpaino siirtyi pakanamaailmaan.

Apostolien tekojen kirja kuvaa Jerusalemin seurakunnan vaikeuksia ja apostoli Paavalin työtä. Paavalin lähetysmatkojen alkua edelsi ankara riita apostoli Pietarin kanssa. Pietari edusti juutalaiskristittyjä ja vaati kastettavilta myös juutalaisten tapojen tuntemusta sekä juutalaisten lakien noudattamista. Riita päättyi Paavalin eduksi Apostolien kokouksessa Jerusalemissa vuonna 49.

Apostolien tekojen kirja kertoo myös Paavalin lähetysmatkoista ja siitä kuinka hän levitti evankeliumia pakanoiden keskuuteen. Myös Pietari joutuu hyväksymään pakanat tasavertaisina juutalaisten kanssa. Kertomus Pietarista sadanpäällikkö Korneliuksen kodissa (Ap.t 10) osoittaa hänen joutuneen hyväksymään Paavalin kannan. Apostolien tekojen kirjassa Luukas haluaa osoittaa evankeliumin opetuksen siirtyneen Jerusalemin ulkopuolelle. Antiokia mainitaan paikkana, jossa Kristukseen uskovia kutsuttiin ensi kertaa kristityiksi.

PAAVALIN LÄHETYSKIRJEET

Apostoli Paavalin kirjoittamat lähetyskirjeet ovat Uuden testamentin vanhimpia kirjoituksia. Paavalin elämänvaiheista tiedetään paljon. Hänen juutalainen nimensä on Saul ja hän oli Rooman kansalainen. Saul oli sivistynyt rabbi, joka tunsi hyvin kirjoitukset. Sen vuoksi hän kykeni väittelemään uskon asioista muiden oppineiden kanssa. Saul kutsuttiin apostolin tehtävään hänen matkustaessaan Damaskokseen luultavasti vuonna 36. Ensimmäisellä lähetysmatkallaan Saul otti käyttöön nimen Paavali. Hänet surmattiin keisari Neron vainoissa Roomassa luultavasti vuonna 67.

Paavali perusti lähetysmatkoillaan seurakuntia ja piti heihin yhteyttä kirjeiden välityksellä. Vanhimmat kirjeet on kirjoitettu vuonna 51 Tessalonikan kaupungin asukkaille. Paavalin kirjeet noudattavat sen ajan kirjeiden muotoa. Kirjeissä Paavali käsitteli vastaperustettujen seurakuntien ongelmia, antoi ohjeita seurakuntaelämään ja vahvisti seurakunnallista uskoa. Osa hänen nimeään kantavista kirjeistä on hänen työtoveriensa ja oppilaittensa kirjoittamia. Ortodoksisen näkemyksen mukaan nämä tekstit on kirjoitettu Paavalin hengessä, joten itse kirjoittajan persoona ei ole niin tärkeä. Nykytutkimuksen mukaan Paavalin itsensä kirjoittamina pidetään seuraavia:

Kirje roomalaisille

1. ja 2. korinttilaiskirje

2. Kirje galatalaisille

3. Kirje filippiläisille

4. 1. kirje tessalonikalaisille

5. Kirje Filemonille.

Uuden testamentin kirjeet ovat syntyneet elävässä elämässä. Ne ovat varoitusta harhaopeista (esimerkiksi Gal), kehotusta ja opetusta kristillisestä uskosta (esimerkiksi Ef) tai huolenpitoa nuoresta seurakunnasta (esimerkiksi 1 Tess). Vaikka kirjeet onkin yleensä kirjoitettu jollekin seurakunnalle, niitä alettiin levittää kopioina muihinkin seurakuntiin (vertaa Kol 4:16).

Kaikkien kirjeiden kirjoittajia ei tunneta varmuudella, esimerkiksi hebrealaiskirjeen kirjoittanut syvällinen teologi on tuntematon, mutta ortodoksinen kirkko pitää Paavalia kirjeen kirjoittajana. Tutkijat ovat epäilleet joidenkin kirjeiden kohdalla, onko niiden kirjoittaja sama henkilö, johon kristillinen perimätieto tai kirjeessä olevat maininnat kirjeen liittävät. Aina ei täyttä varmuutta kirjoittajasta saada, mutta se ei merkitse sitä, että näiden kirjeiden sanoma olisi jotenkin epäluotettavaa. Uskomme, että Pyhän Hengen vaikutuksesta Uuteen testamenttiin tuli juuri oikeat kirjat.

Paavali on vakuuttunut Jeesuksen olevan profeettojen ennustama Messias eli Kristus, Jumalan Voideltu. Hän mainitsee Kristuksen nimen teksteissään useammin kuin kukaan muu Raamatun kirjoittaja. Myös Paavali käyttää julistuksessaan nimeä evankeliumi. Evankeliumi- sana toimii tässä synonyymina sanalle usko. Evankeliumi ei ollut vielä valmiina kirjallisessa muodossa hänen aikanaan.

Paavali ei tavannut Kristusta hänen eläessään eikä näin ollen kuulunut hänen opetuslastensa joukkoon. Apostolit julistivat evankeliumia juutalaisten parissa. Hyvän koulutuksensa vuoksi Paavalin oli mahdollista siirtyä julistustyöhön pakanoiden pariin. Koska hän tunsi kreikkalaisen filosofian ja pakanauskontoja, hän pystyi paremmin lähestymään pakanakansoja. Pakanoiden parissa tehdyn lähetystyönsä vuoksi Paavali on saanut lisänimen “pakanain apostoli”. Paavalin periaate oli, että evankeliumi on tarkoitettu kaikille kansoille, ei vain juutalaisille. Ihmiseltä ei pidä vaatia juutalaisuuteen liittymistä kasteen ehtona.

Paavalin kuoleman jälkeen koottiin systemaattinen kertomus Jeesuksen elämästä Paavalin tulkintaa noudattaen. Siitä sai alkunsa ensimmäinen kirjoitettu evankeliumi, jonka kirjoitti evankelista Markus.

JOHANNEKSEN ILMESTYS

Uuden testamentin ainoa profeetallinen kirja on nimeltään Johanneksen ilmestys. Nimensä mukaisesti kirja kertoo Johannes- nimisen miehen näkemistä näyistä, ilmestyksistä. Kirja on kirjoitettu kristittyjen vainojen aikana, ehkä vuonna 95 jKr.

Tekstin kirjoittaja esittelee itsensä yksinkertaisesti Johannekseksi, joka on karkotettuna pienelle kreikkalaiselle Patmoksen saarelle. Pari tuhatta vuotta sitten saari oli mielipidevankien karkotuspaikka.

Ilmestyskirja on lopun aikojen tapahtumille omistettu kirjoitus. Nykyajan lukijan on vaikea tulkita sitä, koska kirjan symbolikieli ei ole tuttua. Monilla näkyjen vertauskuvilla on vanhatestamentillinen tausta. Teksti puhuu mytologisista hahmoista kuten lohikäärmeistä. Eräät uskontokunnat ovat käyttäneet Ilmestyskirjan lukusymboliikkaa maailmanlopun ennustuksia laskettaessa. Maailmanloppua on ennustettu historian aikana useita kertoja. Matteuksen evankeliumissa Jeesus kuitenkin sanoo:” Mutta sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät taivaan enkelit eikä edes Poika, sen tietää vain Isä”(Mt 25 36)

Ilmestyskirjan peitekielessä on havaittavissa Johanneksen oman ajan tapahtumia ja henkilöitä. Tekstissä heijastuu kristittyjen vainojen ajan ahdistus ja aikaan liittyvä pahuus. Johanneksen kirjan yksi tehtävä on rohkaista Rooman valtakunnan vainoamia kristillisiä seurakuntia kestämään koettelemusten aika. Sen toinen tehtävä on valaa lukijoihin kristillistä toivoa ja kehottaa heitä oikeaan uskoon.

Johannes on tarkoittanut teoksensa hne1le tutuille seitsemälle seurakunnalle, joissa kaikki asiat eivät ole kirjoittajan mielestä aivan kohdallaan. Seurakunnat sijaitsivat nykyisen Turkin länsipuolella ja ne ovat: Efesos, Smyrna, Pergamon, Tyatira, Sardes, Filadelfia ja Laodikea. (Ilm. 1: 11). Seurakuntien luku seitsemän tulee esille toistuvasti Johanneksen näkyjen jäsentelyssä, esim: “Kun Karitsa avasi seitsemännen sinetin, taivaassa syntyi hiljaisuus, ja sitä kesti puolen tunnin verran. Minä näin, kuinka niille seitsemälle enkelille, jotka seisoivat Jumalan edessä, annettiin seitsemän torvea” (Ilm. 8: 1 - 2).

Ilmestyskirjan perusjuoni kuvaa Kristuksen ja Saatanan välistä taistelua. Paholainen ei saanut tapettua Kristusta ja alkoi vainota hänen seuraajiaan (luku12). Loppukamppailussa taistelu päättyy Kristuksen täydelliseen voittoon.

Ilmestyskirjan peto- käsite on aiheuttanut paljon pohdintaa. Pedon luvuksi ilmoitetaan 666: “Tässä vaaditaan viisautta. Se, jolla on ymmärrystä, laskekoon pedon nimen lukuarvon; se on erään ihmisen luku, ja se luku on kuusisataakuusikymmentäkuusi” (Ilm. 13: 18)

Kreikassa ja hepreassa ei käytetty erityisiä lukumerkkejä, niin kuin meillä, vaan aakkosten kirjaimet palvelivat myös numeroina. Jokainen kirjain tarkoitti eri lukua. Tämä mahdollisti salakirjoitustavan, jonka vuoksi moni historian henkilö on saanut kantaa ilmestyskirjan pedon nimeä. Tunnetuimpia ovat keisari Nero ja Aadolf Hitler.

Vaikka Ilmestyskirja sisältää pelottavia kuvia maailman tulevaisuudesta, sitä ei ole tarkoitettu ihmisten pelottelemiseksi. Kirjan sanoma on ajaton. Se on toivoa ja rohkaisua herättävä. Ortodoksinen kirkko ei käytä Ilmestyskirjaa jumalanpalveluksissa. Monet kirkon opettajat, kuten Johannes Krysostomos, ovat suhtautuneet kirjaan kriittisesti sen vaikeaselkoisuuden vuoksi.

Johanneksen Ilmestys on Uuden testamentin ainoa apokalypsi, ilmestyskirja. Siinä Johannes kertoo meille Jeesuksen hänelle näyttämän lopunaikoja koskevan ilmestyksen. Voi sanoa, että Ilmestyskirja on Uuden testamentin vaikeimmin tulkittava kirja ja kirja, jota on eniten tulkittu väärin.