Vigilia eli kokoöinen jumalanpalvelus

Johdanto

Jerusalemin alkuseurakunnassa vigiliaksi kutsuttiin pääsiäisenä koko yön kestänyttä jumalanpalvelusta. Samantapaisia palveluksia pidettiin myös joulun ja teofaniajuhlan aattoina sekä marttyyrien muisto- ja hautauspäivinä. Aina nämä palvelukset päättyivät Herran Ehtoollisen viettoon. Myöhemmin, vainojen aikana, Rooman seurakunnissa tuli tavaksi kokoontua katakombeihin myös sunnuntain vastaisena yönä, jolloin juhlapalvelukset kestivät koko yön. Vigilia tarkoittaakin kokoöistä juhlapalvelusta. Itse "vigilia" - sana johtuu "valvomista" tarkoittavasta verbistä. Se tarkoittaa erityisesti vartiosotilaan vahtivuoroa. Vigiliassakin voimme ymmärtää kuvaannollisesti uskovaisten odottavan valvoen Herran tulemista. Yöllä on kristillisessä ajattelussa oma merkityksensä. Nukkuminen ja uni ymmärretään kuoleman ikoniksi. Unessa ihminen ei voi mitenkään määrätä tai hallita itseään. Hän on kuin kuollut. Yö kuvaa myös hyvin ihmisen ja maailman nykyistä tilaa. Ihminen on turvaton, yksinäinen ja pelokas yön pimeydessä. Vigilian 7. sävelmän kanonin 5. irmossi kuvaa ihmisen tilaa maailmassa: "Yö, oi Kristus, on uskottomille pimeä, mutta uskovaisilla on Sinun jumalallisten sanojesi suloisuudessa valkeus."  Vigiliassa tapahtuva Herran odotus saa täyttymyksensä Eukaristiassa, joka toimitetaan vigilian aamupalveluksen jälkeen.

Vigilia- palvelukseen kuului alun perin psalmien ja hymnien laulamista, joissa kiitettiin kuluneesta päivästä ja ylistettiin taivaallisen valkeuden antajaa Kristusta. Luettiin myös Vanhan Testamentin kohtia. Lopuksi osallistuttiin rakkauden ateriaan eli agapeehen. Aterioimisen jälkeen jumalanpalvelus jälleen jatkui, jolloin kiitettiin ja ylistettiin Herraa alkavan uuden päivän johdosta. Jumalanpalvelus päättyi yhteiseen Herran Ehtoollisen viettoon.

Kirkon alkuaikoina jumalanpalvelusjärjestys vaihteli suurestikin. Rukoukset ja veisut sepitettiin paikan päällä improvisoiden.. Vainojen päätyttyä liturgia tuli vähitellen erilliseksi jumalanpalvelukseksi, joka toimitettiin päivällä. Tämä johti luostareissa kirkollisen vuorokauden jakaantumiseen. Ennen kaikkea tästä oli apua päivittäisessä psalttarin lukemisessa ja laulamisessa. Kirkkovuoden juhlat vakiintuivat ja saivat lopullisen järjestyksensä 1300- luvulle tultaessa. Aikojen kuluessa myös vigilia-palvelus muotoutui nykyiseen asuunsa. Suomessa noudatettu vigilian järjestys on lähtöisin Jerusalemista, ja kulkeutui meille Venäjän kautta.

Muistona siitä, että vigilia ja liturgia ovat kuuluneet yhteen ja muodostaneet yhden kokonaisuuden, on tapa aloittaa pääsiäisyön jumalanpalvelus ennen keskiyötä ns. puoliyöpalveluksella, jonka jälkeen seuraa aamupalvelus, joka sitten jatkuu liturgiana päättyen varhain aamulla.. Samoin ennen pyhitettyjen lahjain liturgia alkaa aina ehtopalveluksella ja päättyy Ehtoollisjumalanpalvelukseen. Ehtoopalveluksella alkavat myös joulun ja teofanian juhlien vietto edeltävinä aattoiltoina, samoin suuren torstain ja lauantain liturgiat ja joskus myös Neitsyt Marian ilmestysjuhlan liturgia.

Vigiliajumalanpalveluksessa Kirkko johdattaa uskovien mieleen auringonlaskun kauneuden ja kääntää heidän ajatuksensa Kristuksen hengelliseen valoon. Kirkko johdattaa uskovia myös tarkastelemaan rukouksellisesti tulevaa päivää ja taivaan valtakunnan ikuista valoa. Kokoöinen vigiliapalvelus esittää loppuaan kohti kulkevan päivän ja uuden tulevan päivän rajaa.

Pyhä Basileios Suuri kuvaa sitä suurta halua ja intoa, joka johti varhaisen ehtoohymnin ja rukouksien laatijoita, seuraavasti: "Isämme eivät halunneet vastaanottaa ehtoovalon armoa hiljaisuudessa, vaan pikemminkin kiittivät siitä heti kun se koitti."

Osallistuessaan kokoöiseen vigiliaan uskovat mielessään rukouksellisesti jättävät hyvästit menneisyydelle ja toivottavat tulevaisuuden tervetulleeksi. Lisäksi he vigiliassa valmistautuvat jumalalliseen liturgiaan ja pyhän Ehtoollisen sakramenttiin.

Kuten nimestä käy ilmi, vigilia periaatteessa kestää koko yön. Totta on, että nykyisenä aikana sellaisia palveluksia harvoin toimitetaan. Varhaiskristittyjen ilta-ateria muodosti yhden kokonaisuuden, johon kuului rukouksia marttyyrien ja kuolleiden puolesta ja heidän muistelemistaan, joista on jäänteitä ortodoksisen kirkon nykyäänkin toimittamissa erilaisissa iltapalveluksissa. Näitä jäänteitä ovat myös leivän, viinin, vehnän ja öljyn siunaaminen.

Vigilia koostuu itse asiassa kolmesta palveluksesta: suuri ehtoopalvelus, aamupalvelus ja ensimmäisen hetken palvelus. Joskus vigilian ensimmäinen osa ei olekaan suuri ehtoopalvelus, vaan ns. vähäinen ehtoopalvelus. Vigilian keskeisin ja olennaisin osa on aamupalvelus.

Vigiliassa kuulemamme ja näkemämme siirtää meidät vanhan testamentin ihmiskunnan historiallisiin aikoihin ja kokemaan sydämissämme sitä, mitä he kokivat. Kun tiedämme, mitä ehtoo- ja aamupalvelus kuvaavat, meidän on helpompi ymmärtää jumalanpalveluksen kulkua, sitä järjestystä, jonka mukaan ne toimitetaan, samoin kuin hymnejä, lukemista ja uskonnollisia jumalanpalvelusmenoja, jotka niihin sisältyvät.

Ehtoopalvelus

1.Suitsutus  alttarissa ja alkusiunaus
2. Alkupsalmi
3. Suitsutus koko kirkossa
4. Papin lukemat ehtoorukoukset
5. Suuri ektenia
6. Katisma
7. Pieni ektenia
8. Avuksihuutopsalmit ja suitsutus
9. Avuksihuutostikiirat
10. Dogmistikiirat
11. Pieni saatto
12. Ehtooveisu
13. "Ottakaamme vaari"
14. "Rauha olkoon teille kaikille"
15. Prokimeni
16. Parimiat
17. Hartauden ektenia
18. "Suo, Herra," - rukous
19. Anomusektenia
20. Kumartuminen Herran edessä
21. Litania
22. Vanhurskaan Simeonin rukous
23. Rukoukset Pyhälle Kolminaisuudelle
24. Tropari
25. Leipien siunaus
26. Ehtoopalveluksen päätös

1. Suitsutus alttarissa ja alkusiunaus

Raamatun alussa kerrotaan, kuinka Jumala loi taivaan ja maan, kuinka maa oli autio ja tyhjä, "vailla muotoa", ja sen yllä liikkui hiljaisuutena Jumalan elämää antava Henki vuodattaen maahan sen elämää tuottavat voimat.

Ehtoopalvelus vigilian alussa vie meidät näihin luomisen alkutapahtumiin. Palvelus alkaa hiljaisesti ristinmuotoisella suitsutuksella Jumalan valtaistuimen, alttarin ympäri. Ristinmuotoinen suitsutus viittaa siihen, että maailma lunastettiin Jeesuksen ristin kautta. Tämä on ortodoksisten jumalanpalvelusten eräs kaikkein syvällisimmistä ja merkityksellisimmistä hetkistä. Kysymyksessä on kuva Pyhän Hengen liikkumisesta Pyhän Kolminaisuuden ytimessä. Täydellinen hiljaisuus suitsutettaessa on meille osoituksena ikuisesta jumalallisesta levosta, joka vallitsi ennen maailman luomista. Vertauskuvallisesti se ilmentää sitä, että Jumalan Poika, Jeesus Kristus, joka lähettää Pyhän Hengen Isästä, "on Jumalan Karitsa, joka uhrataan maailman luomisesta asti." Samoin ristillä Hänen pelastavana aseenaan on ikuinen, jo ennen luomista ollut merkitys.

Suitsutuksen jälkeen pappi seisoo pyhän pöydän edessä ja diakoni kulkien pyhien ovien läpi ambonille ja länteen päin, toisin sanoen kirkkokansaan päin, kääntyneenä, lausuu: "Nouskaamme!". Tämä ei tarkoita vain kehotusta seisomaan nousemiseksi, vaan on myös muistuttaa siitä, että olemme luomisen alussa, jossa jumala luo kaiken olemattomuudesta olemiseen. Sitten hän kääntyy jälleen alttariin päin ja sanoo: "Siunaa, isä!"

Pappi tekee suitsuttimella ristinmerkin pyhän pöydän edessä ja sanoo: "Kunnia olkoon pyhälle, yksiolennolliselle, eläväksi tekevälle ja jakaantumattomalle Kolminaisuudelle, alati, nyt ja aina, ja iankaikkisesta iankaikkiseen.". Näillä sanoilla viitataan Kolmiyhteisen Jumalan kolmen Persoonan mukanaoloon maailman luomisessa.

Tämän toiminnan ja näiden sanojen tarkoitus on, että diakoni palvellen papin kanssa yhdessä pyytää palvelukseen kokoontuneita nousemaan rukoilemista varten ja keskittymään palvelukseen. Pappi tunnustaa yhtä olemusta olevan ja elämää antavan Kolminaisuuden kaiken Aluksi ja Luojaksi. Samalla tehden ristimerkin suitsuttimella pappi osoittaa, että meidät kristityt on Jeesuksen Kristuksen ristin kautta tehty arvollisiksi ymmärtämään jossain määrin Pyhää Kolminaisuutta: Jumalaa Isää, Jumalaa Poika ja Jumalaa Pyhää Henkeä.

Papisto (joskus) laulaen, tai jos on vain yksi pappi, lukien, osoittaa kunnioitusta Jeesukselle Kristukselle, toiselle Kolminaisuuden persoonalle lausuen: "Tulkaa kumartakaamme meidän Kuningastamme, Jumalaa..." Näillä sanoilla viitataan siihen, että maailma on Jeesuksen lunastama.

2. Alkupsalmi

Kuoro aloittaa laulaa alkupsalmin 103 säkeitä sanoin: "Kiitä, sieluni, Herraa" ja päättäen sanoihin: "joka kaikki olet luonut". Tämä psalmi ylistää Jumalan luomaa maailmankaikkeutta, näkyvää ja näkymätöntä maailmaa, ja psalmi on ollut innoituksena monille eri kansoille historian eri vaiheissa. Koko psalmin perustunne on Jumalan luoman maailman kauneuden ja tasapainoisen järjestyksen ihaileminen ja mietiskely. Jumala "loi järjestyksen" järjestäytymättömään maailmaan kuuden päivän aikana tapahtuneessa luomisessa. Kaiken täytti kauneus ("Ja Jumala näki, että niin oli hyvä"). Psalmi ilmaisee myös ajatuksen, että kaikkien pieninkin seikka luonnossa sisältää suuren ihmeen.

3. Suitsutus koko kirkossa

Alkupsalmia laulettaessa pappi suitsuttaa koko temppelin pyhien ovien ollessa avoinna, mikä kuvaa ihmisen välitöntä kanssakäymistä Jumalan kanssa ennen syntiinlankeemusta. Tämä tapa otettiin Kirkossa käyttöön muistuttamaan uskovia Pyhän Hengen liikkumisesta Jumalan luomakunnan yllä. Tässä kuninkaan ovet symboloivat paratiisin portteja, toisin sanoen sitä tilaa, jossa ensimmäiset ihmiset elivät - välitöntä ja suoraa yhteyttä Jumalan kanssa. Heti suitsutuksen jälkeen pyhät ovet suljetaan sen merkiksi, että Aadamin synti sulki ihmiskunnalta paratiisin portit ja erotti ihmisen Jumalasta.

Kaikki jumalanpalveluksen muodot ja hymnit vigilian alussa ilmentävät ortodoksisen temppelin kosmista merkitystä. Alttarihuone ja alttaripöytä ovat kuva paratiisista ja taivaasta, jossa Herra hallitsee. Papisto kuvaa Jumalaa palvelevia enkeleitä. Temppelin keksiosa voidaan ymmärtää maailman ja ihmiskunnan kuvana. Aivan kuten maailmaan ihmiseksi syntyneen Jeesuksen pelastavan uhrin kautta paratiisi jälleen on ihmiskunnalle avoinna, Häntä kuvaten pappi suitsuttaessaan tulee ulos alttarihuoneesta uskovien keskelle. Papin kaunis jumalanpalveluspuku muistuttaa jumalallisesta valosta, joka teki Kristuksen vaatteet säteilevän kirkkaiksi Taaborin vuorella.

4. Papin lukemat ehtoorukoukset

Välittömästi suitsuttamisen jälkeen pyhä ovi suljetaan muistutukseksi siitä, että Aadamin vuoksi paratiisin portit suljettiin häneltä ja hän vieraantui Jumalasta. Nyt langennut ihmiskunta seisoen paratiisin porttien edessä rukoilee pääsyä takaisin Jumalan luo johtavalle tielle. Katuvaa Aadamia kuvaten pappi tulee ambonille suljettujen kuninkaan ovien eteen. Seisoen pää paljaana ja ilman felonia paikassa, jossa hän aloitti juhlallisesti jumalanpalveluksen, kuin katumuksen ikonina, hän lukee hiljaa seitsemän "ehtoorukousta". Näissä neljännellä vuosisadalla muotoutuneissa rukouksissa, jotka sisältävät kaikkein vanhimman vigilian osan, ihminen tunnustaa avuttomuutensa ja esittää anomuksensa totuuden tielle pääsemiseksi. Rukoukset ovat luonteeltaan ylevän kaunopuheisia ja syvästi hengellisiä. Seuraava on seitsemäs ehtoorukous:

"Suuri ja korkein Jumala, Sinä yksin olet kuolematon ja asut lähestymättömässä valkeudessa. Sinä olet viisaudellasi koko luomakunnan luonut, olet erottanut valkeuden pimeydestä, olet pannut auringon päivää hallitsemaan sekä kuun ja tähdet hallitsemaan yötä. Sinä olet katsonut meidät syntiset arvollisiksi tälläkin hetkellä tulemaan kasvojesi eteen ylistämään Sinua ja toimittamaan Sinulle tätä ehtookiitosta. Sinä itse, ihmisiä rakastava Herra, ohjaa meidän rukoustamme, niin että se olisi otollinen niin kuin suitsutussavu Sinun kasvojesi edessä, ja ota se vastaan niin kuin suloinen tuoksu. Suo meille rauha tänä iltana ja tulevana yönä. Pue meidät valkeuden sota-asuun, pelasta meidät yön kauhuista sekä pimeässä hiipivästä pahuudesta ja suo, että uni, jonka olet lahjoittanut meille heikoille levoksi, olisi vapaa kaikista pahan hengen herättämistä mielikuvista. Valtias, hyvyyden antaja, suo, että me yölläkin vuoteessamme muistelisimme nöyrin mielin kaikkein pyhintä nimeäsi ja Sinun käskyjesi tutkistelemisen valaisemina hengen ilolla heräisimme unestamme ylistämään hyvyyttäsi ja kantamaan rukouksia ja anomisia Sinun hyvyydelläsi meidän ja koko kansasi syntien edestä. Lähesty armollasi kansaasi pyhän Jumalansynnyttäjän esirukouksien tähden. Sillä Sinä olet armollinen ja ihmisiä rakastava Jumala, ja Sinulle Isä, Poika ja Pyhä Henki, me kunniaa edes kannamme nyt ja aina ja iankaikkisesti. Aamen."

Kirkossa on ollut aikaisemmin tapana ja vieläkin joissakin ortodoksisen perinteen maissa, että papin lukiessa näitä ehtoorukouksia kirkossa sytytettiin ja sytytetään lampaat kuvaamaan Vanhaan testamenttiin sisältyvää toivoa tulevasta Messiaasta, Vapahtajasta Jeesuksesta Kristuksesta.

5. Suuri ektenia

Seuraavaksi diakoni resitoi suuren ektenian. Aivan kuten Aadamkin seisoi paratiisin porttien edessä katuen ja rukoillen Jumalaa, samoin suljettujen kuninkaan ovien edessä diakonikin aloittaa suuren ektenian. Ektenia on sarja lyhyitä, uskovien hengellisiä ja maallisia tarpeita koskevia, rukouspyyntöjä tai anomuksia Herralle. Ektenia on erityisen harras rukous kaikkien kristittyjen puolesta. Kuorokin palvellen mukanaolevia heidän puolestaan vastaa näihin anomuksiin laulaen: "Herra, armahda!". Vaikka lause onkin lyhyt, se on siitä huolimatta täydellisin rukous, jonka ihminen voi ilmaista. Siinä on sanottu kaikki, mitä tarvitsee sanoa.

Suuren ektenian tuntee alkusanoista: "Rukoilkaamme rauhassa Herraa!" Sitä kutsutaan myös "rauhan ekteniaksi". Rauha on kaiken rukouksen edellytys, olipa kysymyksessä yksilöllinen tai yhteisöllinen rukous. Markuksen evankeliumissa Kristus puhuu rauhan hengestä kaiken rukouksen perustana. "Ja kun seisotte rukoilemassa, antakaa anteeksi kaikki, mitä teillä on jotakuta vastaan. Silloin myös teidän Isänne, joka on taivaissa, antaa teille rikkomuksenne anteeksi." (Mk. 11:25). Serafim Sarovilainen on sanonut: "Jos ihminen saavuttaa rauhan, niin tuhannet hänen ympärillään pelastuvat." Tämän vuoksi vigilian alussa ja useimpien muidenkin jumalanpalvelusten alussa Kirkko kehottaa uskovia rukoilemaan Jumalaa levollisin ja rauhallisin omintunnoin sovinnossa Jumalan ja lähimmäistemme kanssa.

Rauhan ektenian jatkuessa Kirkko rukoilee rauhaa maailmalle, kaikkien kristittyjen yhdistymistä, synnyinmaan ja temppelin puolesta, jossa palvelusta toimitetaan, ja yleensä kaikkien ortodoksisten kirkkojen puolesta sekä kaikkine niiden puolesta, jotka" uskolla ja rakkaudella" lähestyvät.. Edelleen muistellaan matkustavia, sairaita ja vangittuja, joiden puolesta esitetään pyyntö, että Herra pelastaisi heidät "kaikesta vihasta, vaivasta ja hädästä." Viimeisessä suuren ektenia pyynnössä sanotaan: "Muisteltuamme Kaikkeinpyhintä, puhtainta, siunatuinta, kunniallista Valtiatartamme Jumalansynnyttäjää, ainaista Neitsyttä Mariaa ja kaikkia pyhiä, antakaamme itsemme, toinen toisemme ja koko elämämme Kristuksen, Jumalan, haltuun." Tämä lauselma sisältää kaksi ortodoksisen teologian peruskäsitystä: opin Jumalanäidistä kaikista pyhistä ylimpänä esirukoilijana sekä opin kristinuskon ylevästä ihanteesta ja päämäärästä, jokaisen kristityn elämän omistamisesta Kristukselle, Jumalalle. Suuri ektenia päättyy papin ylistyslauselmaan, joka ylistää kuten alkusiunauksessakin, Pyhää Kolminaisuutta, Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä.

Paratiisista karkottamisen yhteydessä Jumala kuitenkin lupasi Aadamille, että vaimon siemen on murskaava rikki käärmeen pään, ja että maailmalle on tuleva Pelastaja. Siksi Aadam palavin sydämin odotti pelastusta.

6. Katisma

Tämä toivo ilmaistaan vigilian seuraavassa hymnissä. Aivan kuin vastauksena suureen ekteniaan lauletaan Raamatun ensimmäinen psalmi: "Autuas on se mies...", joka varoittaa ja ohjaa uskovia vääristä ja synnillisistä elämän poluista. Luostareissa ei lauleta vain ensimmäistä psalmia, vaan koko katisma, psalmit 1 - 8. Psalmeissa 1 -3 kuvataan Jeesuksen Kristuksen maallinen elämä ja Hänen voittonsa pahuuden voimista. Hän oli se mies, joka toteutti Jumalan lupauksen käärmeen pään, toisin sanoen synnin murskaamisesta. Tämän vuoksi jokaisen lauletun jakeen jälkeen lauletaan kolmesti: "Halleluja" (=Kiittäkää Herraa!) Kreikan kielen sana "katisma" tarkoittaa "istuen". Katisman lukemisen aikana on kirkon sääntöjen mukaan luvallista istua.

Psalttari muodostuu 150 psalmista. Se jaetaan 20 psalmiryhmään, joita kutsutaan katismoiksi. Jokaiseen katismaan kuuluu 6 - 8 psalmia. Kukin katisma puolestaan jaetaan kolmeen osaan, joita kutsutaan "kunnioiksi", joista kukin päättyy sanoihin: "Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle." Koko psalttari, kaikki 20 katismaa, luetaan kokonaan jokaisen viikon palveluksien aikana, tosin nykyään vain luostareissa. Pääsiäistä edeltävän suuren, 40-päiväisen, paaston aikana, jolloin Kirkon rukouselämä ikään kuin tehostuu, psalttari luetaan joka viikko läpi kahteen kertaan.

Psalttari otettiin Kirkon liturgiseen käyttöön aivan alkupäivinä Kirkon perustamisen jälkeen. Sillä on tärkeä sija Kirkon elämässä. Pyhä Basileios Suuri kirjoittaa neljännellä vuosisadalla: "Psalmien kirja sisältää käyttökelpoista ainesta kaikista kirjoista. Se ennustaa tulevaisia, muistuttaa mieleen menneitä, asettaa eteemme elämän lait, antaa toimintaohjeita. Psalmit antavat rauhan sielulle ja järjestyksen maailmaan. Psalttari rauhoittaa levottomat ja huolentäyteiset ajatukset... on lohdutuksena päivittäisessä aherruksessa. Psalmit ovat Kirkon ääni ja täydellinen teologia..."

Psalmeilla on suuri osuus jumalanpalveluksissa. Jokainen toimitus alkaa psalmeilla, jotkut vain yhdellä, mutta useimmat aloitukset sisältävät kolme psalmia. Suunnaton määrä psalmien säkeitä löytyy koko jumalanpalvelusten liturgisesta kierrosta.

7. Pieni ektenia

Kun ensimmäinen psalmi on laulettu, luetaan pieni ektenia, joka alkaa sanoilla: "Taas ja taaskin rukoilkaamme rauhassa Herraa." Pieni ektenia on lyhennys suuresta ekteniasta ja sisältää kaksi anomusta. Ektenia päättyy papin ylistyslauselmaan.

Vigilian alkuosa heijastelee surua, joka johtuu Aadamin lankeemuksesta. Syntisen ihmiskunnan suru ja katumus ilmaistaan katumuspsalmien säkein, jotka lauletaan määrätyillä sävelmillä ja erityisen juhlallisesti. Synnin pimeyteen joutunut ihminen kaipaa valkeutta. Ehtoopalveluksen seuraava vaihe kertoo alkavasta illasta ja lähestyvästä yöstä, jotka ovat synnin vertauskuvia sekä ihmisen kaipuusta valoon ja kirkkauteen, ts. syntien anteeksiantoon

"Autuas on se mies" -psalmin ja pienen ektenian jälkeen kuullaan jakeita psalmeista 141 ja 140, jotka alkavat sanoilla: "Herra, minä huudan Sinua, kuule minua." Nämä psalmit, jotka kuvaavat langenneen ihmisen kaipausta Jumalan puoleen ja hänen pyrkimystään todelliseen Jumalan palvelemiseen muodostavat luonteenomaisimman ja selvästi erottuvimman piirteen jokaisessa ehtoopalveluksessa.

Psalmin 140 toisessa säkeessä kuulemme sanat: "Nouskoon minun rukoukseni niin kuin suitsutussavu Sinun kasvojesi eteen". Näitä säkeitä laulettaessa suitsutetaan ympäri kirkon.

8. Avuksihuutopsalmit ja suitsutus

Kirkko vastaa jo mainitun psalmin sanoin: "Nouskoon minun rukoukseni, niin kuin suitsutussavu Sinun kasvojesi eteen, minun kätteni ylennys olkoon Sinulle ehtoouhri...”, toisin sanoen nouskoot rukoukseni kuin savu suitsutusastiasta ja käsieni kohottaminen kelvatkoon ehtoouhriksi Sinulle.. Tämä jae muistuttaa meitä menneistä ajoista, jolloin Mooseksen lain mukaan jokaisen päivän iltana uhrattiin uhri ilmestysmajassa, siirrettävässä pyhäkössä, jota Israelin kansa käytti Egyptin orjuudesta aina Luvattuun maahan pääsemiseen saakka. Uhrin merkkinä oli, että uhraaja kohotti kätensä sitä suorittaessaan, ja suitsutti alttarin, jolla Jumalan Siinain vuorella Moosekselle antamat pyhät laintaulut pidettiin. Savun kohoaminen palavasta suitsukkeesta kuvasi taivaaseen kohoavia uskovien rukouksia. Kun diakoni tai pappi suitsuttaa uskoviin päin, he vastaavat kumartamalla päänsä merkkinä siitä, että he ymmärtävät, mitä tuo suitsuttaminen tarkoittaa, että uskovaisten rukoukset suitsutussavun tavoin kohoavat helposti taivaaseen. Ihmisten suitsuttaminen myös ilmentää ylevää opetusta siitä, että Kirkko näkee jokaisen ihmisen Jumalan kuvana ja kaltaisena, Jumalan elävänä ikonina, kasteen sakramentissa Kristukselle kihlattuna.

Kirkon ympärisuitsutuksen aikana ja laulettaessa "Herra, minä huudan Sinua...", rukouksemme samaistuvat noihin sanoihin, sillä olemme aivan yhtä syntisiä kuin nuo ensimmäiset ihmisetkin. Yhdessä lausumme psalmin päätössanat: "Kuule minua, oi Herra", sydämemme syvyyksistä.

9. Avuksihuutostikiirat

Senjälkeen lauletaan seuraavat psalmien 140 ja 141 katumussäkeet: "Vie minun sieluni vankeudesta kiittämään Sinun nimeäsi… Syvyydestä minä huudan Sinua, oi Herra, Herra, kuule minun ääneni."

Toivon täyttämä suru kaikuu kahdessa seuraavassa veisussa, joita kutsutaan avuksihuutostikiiroiksi. Niitä edeltävissä säkeissä puhutaan Vanhan testamentin pimeydestä ja surusta. Itse avuksihuutostikiirat kertovat Uuden testamentin valosta ja ilosta ja niissä selostetaan sunnuntaivigiliassa Kristuksen ylösnousemuksen ja muina juhlapäivinä juhlan sisältöä ja merkitystä.

Stikiiroita on neljänlaisia. Ne ovat veisuja, jotka ovat laaditut juhlan tai pyhän ihmisen kunniaksi: 1. "avuksihuutostikiirat", jotka lauletaan ehtoopalveluksen alussa, 2. litanian yhteydessä laulettavat litaniastikiirat 3. lähellä ehtoopalveluksen loppua laulettavat "virrelmästikiirat", sekä 4. vigilian jälkimmäisen osan, aamupalveluksen, loppupuolella kuultavat "kiitosstikiirat".

Stikiirat lauletaan erityisellä sävelmällä. Keskiajalta saakka on käytetty kahdeksaa sävelmää, jotka ovat pyhän Johannes Damaskoslaisen laatimat. Pyhä Johannes kilvoitteli Pyhän Savvan luostarissa Palestiinassa 8.vuosisadalla. Kukin "ääni" käsittää erilaisia säveliä erilaisia rukouksia varten, jotka lauletaan palveluksissa. Sävelmät vaihtuvat viikoittain. Sävelmäkiertoa kutsutaan "oktoehokseksi" ja siinä lauletaan kahdeksan eri sävelmää kahdeksan viikon aikana. Sen jälkeen sävelmäkierto aloitetaan uudelleen.

10. Dogmistikiirat

Jumalan Pojan syntymä oli vastaus Vanhan testamentin kansan katumukseen ja toivoon. Erityinen Jumalansynnyttäjän virrelmä lauletaan välittömästi avuksihuutostikiirojen jälkeen. Veisua kutsutaan "dogmistikiiraksi". Siitäkin on kahdeksan eri sävelmää kukin sisältäen ylistystä Jumalansynnyttäjälle sekä Kirkon opetuksen Jeesuksen Kristuksen ihmiseksi syntymisestä ja Hänen kahden luontonsa yhdistymisestä. Esimerkiksi kolmannen sävelen dogmistikiira kuuluu:

"Oi kunniallisin Neitsyt, kuinka voisimme olla ihmettelemättä sitä, että Sinä Jumalihmisen synnytit. Sillä miehestä mitään tietämättä Sinä, puhtain neitsyt, synnytit lihassa isättömän Pojan, ennen kaikkia aikoja Isästä äidittä syntyneen, joka syntyessään Sinusta ei minkäänlaiselle muutokselle, sekoittumiselle eikä jakaantumiselle alttiiksi joutunut, vaan kummankin luonnon ominaisuudet täydellisinä säilytti. Rukoile siis Poikaasi, neitseellinen Äiti ja Valtiatar, että Hän pelastaisi niiden sielut, jotka oikeauskoisesti Sinut Jumalansynnyttäjäksi tunnustavat."

Ensimmäisellä sävelen dogmistikiira valottaa samaa seuraavasti:

"Veisuin ylistäkäämme Neitsyttä Mariaa, koko maailman kunniaa, ihmisistä syntynyttä ja Valtiaan synnyttäjää, taivaan porttia, ruumiittomien olentojen veisausta ja uskovaisten kaunistusta. Sillä hän tuli taivaaksi ja jumaluuden temppeliksi. Lyötyään maahan vihan väliseinän hän toi tilalle rauhan ja avasi valtakunnan. Hänessä meillä on uskon ankkuri, ja hänestä syntynyt Herra on puolesta taistelijamme. Ole siis rohkea, Jumalan kansa, älä pelkää, sillä kaikki voimallinen Herra viholliset voittaa."

Dogmistikiira esittää ortodoksisen opetuksen Vapahtajan inhimillisestä luonnosta. Ensimmäisen sävelen dogmistikiiran perusaihe on se, että Jumalan Äiti syntyi tavallisista ihmisistä ja hän itsekin oli tavallinen ihminen eikä mikään yli-inhimillinen. Siitä johtuen huolimatta syntisyydestään ihmiskunta kuitenkin säilytti henkisen olemuksensa siinä määrin, että Jumalan Äidin henkilössä se otti sisimpäänsä jumaluuden, ts. Jeesuksen Kristuksen. Kirkon pyhät isät opettivat, että Kaikkein pyhin Jumalansynnyttäjä on ihmiskunnan puolustus Jumalan edessä. Jumalan Äidin persoonassa ihmisyys kohotettiin taivaaseen, ja Jumala Jeesuksen Kristuksen persoonassa, hänestä syntyneenä, tuli maan päälle. Siinä on ortodoksisen mariologian kannalta katsottuna Kristuksen ihmiseksi tulon todellinen tarkoitus.

Toisen sävelen dogmistikiira opettaa: "Armon tultua on ohitse mennyt lain varjo, sillä niin kuin liekehtivä orjantappurapensas ei tulessa kulunut, niin Sinäkin, Neitsyt, neitseenä pysyen synnytit. Tulisen patsaan sijaan koitti vanhurskauden aurinko, Mooseksen sijaan Kristus, meidän sielujemme pelastus."

Tämän stikiiran tarkoitus on siinä, että Neitsyt Marian kautta maailmaan tuli armo ja vapautus Vanhan testamentin lain taakasta. Lisäksi tämä stikiira painottaa Jumalansynnyttäjän ainaista neitsyyttä, kuvaten sitä Vanhassa testamentilla vertauskuvalla palavasta mutta kulumattomasta pensaasta. Tämä "palava ja kulumaton pensas" oli orjantappurapensas, jonka Mooses näki Siinain vuoren juurella. Raamatun mukaan pensas paloi, mutta tuli ei kuluttanut sitä, ts. tuli ympäröi sitä, mutta pensas itse ei palanut.

11. Pieni saatto

Dogmistikiiran laulaminen esittää vigiliassa taivaan ja maan yhdistymistä. Sitä laulettaessa kuninkaan ovet avataan osoittamaan, että taivas oltuaan suljettuna Aadamin synnin vuoksi, siinä mielessä, että se esti yhteyden Jumalan kanssa, avataan vielä kerran Jeesuksen Kristuksen, Uuden testamentin Aadamin, maailmaan tulemiseksi. "Iltasaatto" tai pieni saatto tapahtuu tässä kohtaa. Pappi seuraten diakonia tulee pohjoisovesta kuvaten Jumalan Poikaa, edellään Johannes Edelläkävijä, ilmestyen maailmassa olevalle ihmiskunnalle.. Kuoro päättää pienen saaton laulamalla Ehtooveisun, "Oi Jeesus, Kristus...". ,joka ilmaisee sanoin sen, mitä pappi ja diakoni saaton toimittamisella kuvasivat, Kristuksen lempeää ja nöyrää valoa, joka ilmestyi melkein huomaamatta maailmaan.

12. Ehtooveisu

Ortodoksisen kirkon jumalanpalveluksissa käytetyistä lauluista "Oi Jeesus Kristus.." -veisu tunnetaan nimellä Ehtooveisu, sillä se kuuluu kaikkiin ehtoopalveluksiin. Veisun kirjoitti vuonna 311 pappismarttyyri Athenogenes, joka sai surmansa Vähässä - Aasiassa. Veisun sanoista käy ilmi, että se on tarkoitettu laulettavaksi ehtoohämärän aikana, jolloin uskovaisten sielut olivat herkkiä toisenlaisen, ylhäältä tulevan, valon kosketukselle. Tämän vuoksi varhaiskristityt huomioiden auringon laskun vuodattivat tunteensa ja kääntyivät sielun rukousasenteella "Ihanan Valkeuden", Jeesuksen Kristuksen puoleen. Apostoli Paavali kuvaa Häntä Isän kunnian kirkkaudeksi (Hepr. 1:3) ja Vanhan testamentin profeetat Vanhurskauden Auringoksi (Malakia 4:2), todelliseksi valoksi, joka pyhän evankelista Johanneksen mukaan ilmestyi maailmaan poistamaan hengellisen pimeyden (Joh. 1: 4, 9), valo, joka on iankaikkinen, koskaan laskematon aurinko. Veisusta kuvastuu varhaiskirkon ehtoorukouksen luonne ja marttyyrikirkon uskonnäkemys.

Kyprianos Karthagolainen 4. vuosisadalla kirjoitti:" Koska Kristus on todellinen aurinko ja todellinen päivä, rukoillessamme auringon laskiessa valon tulemista, rukoilemme Kristuksen tulemista, jolla on voima suoda meille ikuinen valkeus."

Avuksihuutopsalmin "Herra, minä huudan Sinua..." tavoin Ehtooveisu, joka tuli käyttöön aikakaudella, jolloin Kristuksen Kirkko joutui toimimaan katakombeissa, on kolmas ehtoopalveluksen tunnusomainen piirre. Ehtooveisukin sisältää erään ortodoksisen opetuksen merkittävimmän dogmin, Kristuksen tunnustamisen Kaikkein pyhimmän Kolminaisuuden kasvoiksi, mihin perustuu ikonien kunnioittaminen.

13. "Ottakaamme vaari!"

Ehtooveisun jälkeen palveleva papisto alttarissa lausuu useita lyhyitä lyhyitä vuorosanoja kuten "ottakaamme vaari", "rauha olkoon teille kaikille!" ja "se on viisautta". Nämä sanat kuuluvat myös muihin jumalanpalveluksiin. Helposti nämä sanat saattavat jäädä huomioimatta, vaikka ne ovatkin merkittäviä. "Ottakaamme vaari!" tarkoittaa samaa kuin "olkaamme tarkkaavaisia" tai "kiinnittäkäämme huomiota".

Tarkkavaisuus jokapäiväisessä elämässä on tärkeätä. Se ei kuitenkaan ole helppoa. Ymmärryksemme on altis unohtamaan ja harhailemaan. On vaikea pakotta itseään olemaan tarkkaavainen. Kirkko on tietoinen heikkoudestamme. Siksi se muistuttaa meitä: "Ottakaamme vaari!", ts. olemaan tarkkaavaisia ja huolellisia, kokoamaan järkemme, ponnistelemaan keskittääksemme mielemme ja muistimme siihen, mitä kuulemme. Ja vieläkin tärkeämpää. ettei mikään kirkossa tapahtuva saisi horjumaan tarkkaavaisuuttamme. Tarkkavaisuus tarkoittaa itsemme vapauttamista muistoista, tyhjistä ajatuksista ja huolista, tai niin kuin liturginen kieli asian ilmaisee: "heittäkäämme siis pois kaikki maalliset huolet"

14. "Rauha olkoon teille kaikille!"

Kuulemme toivotuksen "Rauha olkoon teille kaikille!" heti saaton ja Ehtooveisun jälkeen. Muinaisilla kansoilla sana "rauhaa" oli tervehdysmuoto. Roomalaiset käyttivät sanaa "pax" tervehdyksenä. Tämän päivän israelilaiset tervehtivät toisiaan sanalla "shalom". Samoin Jeesuksen maallisen elämän aikana käytettiin tällaista tervehdystä. Muinaisille heprealaisille sanalla "shalom" oli monia merkityksiä ja se aiheutti Uuden testamentin kääntäjille monia vaikeuksia, kunnes he lopulta päätyvät sanaan "irinei". Sanalla "shalom" on useita merkitysvivahteita sen varsinaisen merkityksen lisäksi. Se voi esimerkiksi tarkoittaa "olla täydellinen, hyvinvoipa, vailla harmeja. Sen varsinainen merkitys on hyvin voimaperäinen. Se merkitsee "elää hyvin", voida hyvin, olla hyvinvoipa, tyytyväinen jne. sekä aineellisessa että hengellisessä mielessä ja myöskin yksilöllisessä että yhteisöllisessä mielessä. Kuvaannollisesti sana "shalom" tarkoitti eri ihmisten, perheiden ja kansojen hyviä suhteita, miehen ja naisen suhdetta, ihmisen ja Jumalan välistä suhdetta. Siksi sanan vastakohta ei ole välttämättä sota, vaan kaikki se, mikä voi keskeyttää tai hävittää yksilöllisen hyvinvoinnin tai hyvät yhteisölliset suhteet. Tässä laajemmassa mielessä "rauha", "shalom" edustaa Jumalan erityistä, Liittonsa vuoksi Israelille suomaa lahjaa, Hänen sopimustaan heidän kanssaan. Tästä syystä sanaa käytettiin aivan erityisenä, papillisena, siunauksena.

Juuri tässä mielessä Vapahtaja käytti tuota tervehdyssanaa. Sillä Hän tervehti apostoleja, kuten pyhä Johannes sanoo evankeliumissaan: ”... viikon ensimmäisenä päivänä Jeesus tuli ja seisoi heidän keskellään ja sanoi: "Rauha olkoon teille kaikille!" Ja sitten: "Jeesus sanoi heille uudelleen: "Rauha olkoon teille kaikille. Niin kuin Isäni on minut lähettänyt, niin minäkin lähetän teidät." Tämä ei ollut vain muodollinen tervehdystapa, jota usein kuulee tavallisissa ihmissuhteissa. Oikeastaan Kristus lähettää opetuslapsensa maailmaan tietäen, että heidän on kuljettava vihan, vainojen ja marttyyrikuoleman kautta.

Tästä rauhasta apostoli Paavali puhui kirjeissään, rauhasta, joka ei ole tästä maailmasta, vaan eräs Pyhän Hengen hedelmistä, rauhasta, joka on Kristuksesta, sillä ”Hän on meidän rauhamme"

Tämän vuoksi piispa tai pappi palveluksen aikana niin usein siunaa Jumalan kansaa ristinmerkillä ja sanoilla: "Rauha olkoon teille kaikille!"

15. Prokimeni

Vapahtajan sanoilla "Rauha olkoon teille kaikille! tervehtimisen jälkeen seuraa prokimeni, joka on lyhyt katkelma Raamatusta. Tavallisesti siihen liittyy yksi tai useampia säkeitä, jotka täydentävät prokimenia. Kuudennen sävelmän sunnuntaiprokimeni luetaan lauantai-iltana. Ensiksi se luetaan alttarissa ja kuoro toistaa sen.

16. Parimiat

Sana "parimia" merkitsee "opetus" tai "vertaus", ja muodostuu Vanhan tai Uuden testamentin kappaleesta tai kappaleista. Sellaiset lukukappaleet, jotka kirkko on määrännyt luettaviksi suurten juhlien aattoina, sisältävät ennustuksia muisteltavasta tapahtumasta tai henkilöstä, tai ylistyssanoja juhlasta tai pyhästä. Tavallisesti luetaan kolme parimiaa, toisinaan useampiakin, esimerkiksi suurena lauantaina, pääsiäisen aattona, niitä on 15.

17. Hartauden ektenia

Pienen iltasaaton esittämä Kristuksen maailmaan tulo osoittaa Jumalan ihmisläheisyyttä ja vahvistaa heidän rukouksellista yhteyttään. Siksi välittömästi prokimenin ja parimioiden jälkeen Kirkko on asettanut ehtoopalvelukseen mahdollisuuden vahvistaa rukouksellista yhteyttään Jumalaan hartauden ektenialla. Hartauden ektenia lukuisat anomukset ovat samankaltaisia kuin suuressa ekteniassa ehtoopalveluksen alussa. Hartauden ekteniassa on kuitenkin anomuksia myös edesmenneiden puolesta. Ektenia alkaa sanoin: "Lausukaamme kaikki täydestä sydämestämme ja täydellä ymmärryksellämme, lausukaamme..." Jokaiseen anomukseen kuoro vastaa rukoilevien puolesta laulamalla kolminkertaisesti: "Herra armahda".

18. "Suo, Herra..." -rukous

Hartauden ektenian jälkeen luetaan rukous: "Suo, Herra, että me tämän illan syntiä tekemättä viettäisimme..." Tämä rukous on peräisin Syyrian kirkosta 4. vuosisadalta. Osia siitä luetaan aamupalveluksessa suuressa ylistysveisussa.

19. Anomusektenia

Välittömästi "Suo, Herra..."- rukouksen jälkeen lausutaan anomusektenia. Vastauksena kaikkiin anomuksiin lukuun ottamatta kahta ensimmäistä kuoro pyytää: "Anna, Herra!" rohkeammin kuin "Herra armahda", joka aikaisemmissa ektenioissa on luonteeltaan katumuksellisempi. Edeltävissä ektenioissa uskovaiset rukoilevat Kirkolle ja maailmalle hyvinvointia, ts. hyviä ulkonaisia olosuhteita. Anomusekteniassa rukoillaan menestystä hengellisessä elämässä, synnitöntä päivän loppuun saattamista, suojelusenkeliä, syntien anteeksiantamista, kunniallista, kivutonta ja rauhallista sekä kristillistä loppua ja hyvää vastausta Kristuksen pelottavan tuomioistuimen edessä.

20. Kumartuminen Herran edessä

Anomusektenian jälkeen pappi kehottaa kaikkia kumartamaan päänsä Herran edessä. Samalla hän lukee hiljaa erityisen "salaisen" rukouksen. Se sisältää ajatuksen, että päänsä kumartaneet odottavat apua, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta, ja pyytävät Häneltä suojelusta kaikkia ulkoisia ja sisäisiä vihollisia vastaan, ts. pahoja ajatuksia ja pimeitä houkutuksia vastaan. Kumartuminen on ulkoinen merkki siitä, että uskovaiset jättäytyvät Jumalan suojelukseen.

21. Litania

Suurina juhlina ja erityisten pyhien muistopäivinä seuraavana on vuorossa litania.. Sana "litania" merkitsee harrasta rukousta. Se alkaa laulamalla erityisiä stikiiroita kyseisen juhlan tai pyhän ylistykseksi. Kun niiden laulaminen alkaa, papisto menee pohjoisoven kautta kulkueena ulos alttarihuoneesta. Kuninkaan ovet pysyvät suljettuina. Kulkueen edellä kannetaan saattokynttilää. Silloin kun litania toimitetaan kirkkorakennuksen ulkopuolella, ts. kansallisen ahdistuksen aikoina tai sellaisina päivinä, jolloin muistellaan sellaisista vapautumista, litaniaan liitetään tavallisesti moleben ja ristisaatto. Voidaan toimittaa myös muistolitania.

Litaniassa Kirkko ikään kuin astuu siunatun ympäristön ulkopuolelle ja lähetystehtävänään koko maailma, kirkkorakennuksen ulkopuolelle tai kirkon eteiseen, joka on kosketuspintana maailmaan ja avoinna kaikille, mukaan lukien nekin, jotka eivät vielä ole Kirkossa vaan sen ulkopuolella. Tästä näkemyksestä on peräisin litanian rukousten kaiken sisäänsä sulkeva, universaalinen, luonne.

Litanian aikana diakoni tai pappi rukoilee "Pelasta, Herra, Sinun kansasi" sekä neljä muuta lyhyempää anomusta. Ne voidaan ymmärtää hartaina pyyntöinä kansan, Kirkon ja maallisen esivallan, kristittyjen sielujen, kaupunkien, koko maan ja siinä asuvien sekä edesmenneiden puolesta, samoin pyyntönä, että varjelluttaisiin ulkonaisilta hyökkäyksiltä ja kansalaissodalta. Jokaiseen näistä diakonian tai papin lausumista anomuksista kuoro vastaa laulamalla "Herra, armahda”, kahdesti 12 kertaa ja kahdesti kolme kertaa.

Litanian aikana uskovaiset ikään kuin ilmentävät korkeampaa ihmisyyttä. Litaniassa kutsutaan avuksi pyhien joukkoa nimeltä, siten alleviivaten Kirkkomme perusdogmaa, pyhien kunnioittamista, ja esirukousyhteyttämme heihin.

Litaniassa toistuvat useasti sanat "Herra armahda" rukoilevien hartaasta sydämestä, mielestä ja sielusta kohoavina. Lukuisat toistot ovat tarkoitetut keskittämään mielemme rukoukseen, tehtävään, jota Kirkko pitää erityisen tärkeänä hengelliselle kasvulle. Musiikin johtoaiheen tavoin usein toistettu rukous seuraa mukana ulos kirkosta jokapäiväiseen elämään.

Nuo kaksi sanaa, "Herra armahda", ovat syvällisiä. Ensiksikin kutsumalla Jumalaa Herraksi myönnämme sen tosiasian, että Hän hallitsee maailmaa, ihmiskuntaa ja ennen kaikkea meitä itseämme, kaikkia noita sanoja lausuvia. "Herra" tarkoittaa hallitsijaa, isäntää. Tästä syystä viittaamme itseemme Jumalan "palvelijoina" tai "orjina". Sellaisessa nimikkeessä ei ole mitään hävettävää. Orjuus sinällään on kielteinen ilmiö, sillä se ryöstää ihmiseltä Jumalalta alussa saadun lahjan, vapauden lahjan. Koska se on Jumalan ihmiskunnalle antama lahja, Jumalan palveleminen ihmisen taholta on tosiasiassa Jumalalta saadun täydellisen vapauden vastaanottamista.

Kun diakoni tai pappi on lukenut anomukset ja pappi lukenut rukouksen "Oi ylen armollinen Valtias, Herra Jeesus Kristus, meidän Jumalamme..." laulettaessa virrelmästikiiroita, säkeitä jotka ylistävät kyseisen päivän pyhää tai juhlaa, papisto siirtyy keskelle kirkkoa, johon on asetettu apupöytä. Pöydällä on asetettu erilliselle leipiensiunaustelineelle viisi leipää, vehnänjyviä, viiniä ja öljyä. Ne kaikki siunataan merkiksi muinaisesta tavasta jakaa ruokaa uskoville, jotka olivat tulleet kaukaakin, jotta he jaksaisivat osallistua pitkiin jumalanpalveluksiin. Viisi leipää siunataan Herran ruokkimisihmeen muistoksi, kun hän ravitsi 5000 ihmistä, jotka kuuntelivat hänen saarnaansa.. Myöhemmin aamupalveluksen aikana, sen jälkeen kun on uskovaiset ovat suudelleet juhlaikonia, pappi voitelee heidät siunatulla öljyllä.

22. Vanhurskaan Simeonin rukous

Virrelmästikiiroiden jälkeen luetaan rukous: "Herra, nyt Sinä lasket palvelijasi rauhaan menemään sanasi mukaan...". Nämä ovat vanhurskaan Simeonin lausumat ylistyssanat, kun Joosef ja Maria toivat lapsukaisensa 40 päivän ikäisenä Jerusalemin temppeliin ja Simeon otti lapsukaisen syliinsä. Näillä sanoilla Vanhan testamentin vanhus kiittää Jumalaa siitä, että teki hänet mahdolliseksi näkemään pelastuksen - Kristuksen, jonka Jumala oli antanut kirkkaudeksi Israelille ja valkeudeksi pakanoille ja koko maailmalle.

Tämän rukouksen jälkeen vigilian ehtoopalvelusosa alkaa olla lopullaan. Se alkoi Vanhan testamentin historian alkuaikojen, maailman luomisen muistelemisella, ja päättyy nyt rukoukseen "Herra, nyt Sinä lasket palvelijasi rauhaan menemään..." niin vertauskuvallisesti esittäen Vanhan testamentin historian päättymistä. Simeonin tavoin seurakunta on nyt valmis vastaanottamaan Vapahtajan

23. Rukoukset Pyhälle Kolminaisuudelle

Välittömästi vanhurskaan Simeonin rukouksen jälkeen luetaan "Pyhä Jumala, Pyhä Väkevä, Pyhä Kuolematon, armahda meitä" kolmesti, sitten "Kaikkein pyhin Kolminaisuus, armahda meitä" sekä "Isä meidän" - rukous, joka päättyy papin ylistyslauselmaan.

24. Tropari

Näiden rukousten jälkeen lauletaan tropari, lyhyt päivän pyhän muistolle tai tapahtumalle laadittu veisu. Troparin erityinen piirre on, että se luonnostelee lyhyesti joko juhlittavan pyhän tai häneen liittyvän tapahtuman. Lauantai-iltana troparina on "Iloitse Jumalanäiti, Neitsyt, armoitettu Maria...", joka lauletaan kolmesti. Tropari lauletaan lauantai-iltana ylösnousemuksen päivän, sunnuntain, ehtoopalveluksen lopuksi, koska Kristuksen ylösnousemuksen ilo ilmoitettiin vasta sen jälkeen, kun enkeli oli ilmoittanut Marialle, että hän on synnyttävä Jumalan Pojan. Troparin sanat ovat suurimmaksi osaksi niitä sanoja, joita enkeli lausui tervehdyksenään Marialle.

25. Leipien siunaaminen

Siinä tapauksessa, että litania kuuluu osana vigiliaan, pappi ja diakoni siirtyvät apupöydän ääreen, jolla on leipää, vehnänjyviä, viiniä ja öljyä ja pöydän ympäri suitsutetaan kolmesti troparia laulettaessa. Sitten pappi lukee rukouksen, jossa pyytää Jumalaa: "Sinä itse siunaa nämäkin leivät, vehnänjyvät, viini ja öljy. Enennä niitä tässä kaupungissa (kylässä, luostarissa) ja koko maailmassasi ja pyhitä ne uskovat, jotka niitä nauttivat." Ennen rukouksen lukemista pappi hieman kohottaa yhtä leivistä tehden sillä ristinmerkin toisten leipien yli. Tämä tehdään Kristuksen ruokkimisihmeen muistoksi, kun Hän viidellä leivällä ravitsi 5000 ihmistä.

Kirkon alkuaikoina siunatut leipä ja viini jaettiin uskoville vahvistamaan heitä kokoöiseen palvelukseen. Nykyään siunattu leipä leikataan pieniksi palasiksi ja jaetaan aamupalveluksessa uskoville. Leipien siunaaminen on peräisin varhaiskirkon "agapeesta", jota varhaiskristityt viettivät "rakkauden juhlana ".

Litanian lopuksi kuoro tunnustaen Jumalan armon laulaa: "Siunattu olkoon Herran nimi..." Tämä sama stikiira lauletaan myös liturgian lopussa.

26.  Ehtoopalveluksen päätös

Pappi päättää ehtoopalveluksen ambonilta siunaamalla kirkkokansaa muinaisella siunauksella ihmiseksi tulleen Kristuksen nimessä sanoen: "Herran siunaus tulkoon teille Hänen armostaan ja ihmisrakkaudestaan alati, nyt ja aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen." Tähän siunaukseen päättyy vigilian ensimmäinen osa, ehtoopalvelus.

 

Aamupalvelus

1. Heksapsalmit
2. Suuri ektenia
3. "Jumala on Herra"
4. Tropari
5. Katismat
6. Polyeleo
7. Kanoni
8. Eksapostilario ja valovirrelmä
9. Kiitospsalmit ja kiitosstikiirat
10. Suuri ylistysveisu
11. Aamupalveluksen päättäminen

Ensimmäisestä Mooseksen kirjasta voimme lukea: "Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni ensimmäinen päivä." ( 1. Moos. 1:5) Tästä syystä varhaiskirkon aikana ehtoopalveluksen järjestys oli sellainen, että sen tuli päättyä myöhään illalla, jotta vigilian toisen osan, aamupalveluksen päättyminen osuisi auringonnousun paikkeille. Nykyisin aamupalvelus toimitetaan slaavilaisen perinteen mukaan edellisenä iltana välittömästi ehtoopalveluksen jälkeen tai siirretään seuraavaan aamuun toimitettavaksi ennen liturgiaa, kuten kreikkalaisessa käytännössä tapahtuu.

1. Heksapsalmit

Mikäli aamupalvelus toimitetaan heti välittömästi ehtoopalvelukseen liittyen, luetaan ensiksi heksapsalmit. Ne käsittävät psalmikokonaisuuden, joka muodostuu psalmeista 3, 38, 63, 88, 103 ja 143. Psalmien edellä luetaan kaksi Raamatun tekstiä: 1) kolmesti lausuttu enkelien ylistysveisu Betlehemin kedolla Kristuksen syntymän yhteydessä:" Kunnia olkoon Jumalalle korkeuksissa ja maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto" sekä 2) psalmin 51 jae 17 kahdesti: "Herra, avaa minun huuleni, niin minun suuni julistaa Sinun kiitostasi."

Ensimmäinen näistä teksteistä, joka sisältää enkelien ylistysveisun osoittaa lyhyesti mutta selvästi kolmeen kristillisen elämän perussuuntaan: 1. suunta ylöspäin Jumalan puoleen ilmenee sanoista "Kunnia olkoon Jumalalle korkeuksissa", 2. suunta ulospäin lähimmäisiin käy ilmi sanoista "ja maassa rauha ihmisten kesken sekä 3. alaspäin, sydämen syvyyksiin sanoista: "...ja ihmisillä hyvä tahto". Yhdessä näiden pyrkimysten liike - korkeus, leveys ja syvyys- muodostavat ristin muodon, siten ilmentäen ihanteellista kristillistä elämää suoden rauhan Jumalan kanssa, ihmisten kesken sekä sielun rauhan.

Kirkon jumalanpalvelusohjeiden mukaan heksapsalmien lukemisen ajaksi sammutetaan kynttilät ja valot pienimpään mahdolliseen. Pimeyden leviäminen kirkkoon heksapsalmien aikana on vertauskuva yöstä, jona Kristus tuli maan päälle ja jota tulemista enkelit ylistivät laulullaan: "Kunnia olkoon Jumalalle korkeuksissa..." Kirkon hämäryys helpottaa keskittymään enemmän rukouksiin.. Heksapsalmit sisältää kaikki kokemukset, jotka valottavat Uuden testamentin kristillistä elämää, ei vain sen kaikkialle ulottuvaa iloa, vaan myös niitä surun polkuja, jotka johtavat tuohon iloon. Niissä kuvataan sekä hengellistä iloa että katumusmieltä. Samoin niissä ennustetaan ja kuvataan Vapahtajan kärsimyksiä.

Hekspsalmien keskipaikkeilla luettaessa neljättä psalmeista, joka on kaikkein surullisin ja täynnä kuoleman katkeruutta, pappi tulee alttarista kuninkaan ovien eteen ja jatkaa kuuden erityisen "aamurukouksen" lukemista, joiden lukemisen hän jo on aloittanut pyhän pöydän edessä. Ne vastaavat ehtoopalveluksessa solealla luettavia rukouksia Tuolla hetkellä pappi kuvaa Kristusta Jumalan edessä esirukoilijanamme, joka kuultuaan langenneen ihmiskunnan surun ei väin tule ihmiskunnan luo, vaan osallistuu sen kärsimyksiin loppuun asti. Psalmi 88, jota tuolla hetkellä luetaan, kertoo tuosta aiheesta.

Papin hiljaa lukemat aamurukoukset sisältävät rukouksia kirkossa seisovien uskovaisten puolesta, että Herra muistaisi nimeltä kaikkia, jotka ovat temppeliin kokoontuneet, anomuksia heidän syntiensä anteeksiantamiseksi, että he tulisivat osallisiksi totisesta uskosta ja vilpittömästä rakkaudesta, että kaikki heidän työnsä olisivat siunauksellisia ja että heidät tehtäisiin arvollisiksi taivaan valtakunnasta. Yhdeksäs rukous "Kirkasta, ihmisiä rakastava Herra, meidän sydämissämme Jumalan tuntemisen puhdas valkeus, jonka Sinä meille annat..." luetaan myös liturgiassa ennen evankeliumin lukemista.

2. Suuri ektenia

Heksapsalmien ja aamurukousten jälkeen luetaan uudelleen suuri ektenia, kuten ehtoopalveluksenkin alussa. Tässä se merkitsee sitä, että Kristus, esirukoilija, joka ilmestyi maan päälle ja jonka syntymää ylistettiin heksapsalmien alussa, täyttää kaikki lupaukset niistä hengellisistä ja aineellisista hyvyyksistä, joita ekteniassa anotaan.

3. "Jumala on Herra".

Välittömästi suuren ektenian jälkeen lauletaan psalmista 118: "Jumala on Herra ja Hän ilmestyi meille. Siunattu on Hän, joka tulee Herran nimeen. Jumalanpalvelusohjeet sanovat, että nämä sanat on laulettava määrätyssä aamupalveluksen kohdassa suuntaamaan muistimme ja huomiomme Kristuksen julkisen toiminnan aloittamiseen. Tässä jakeessa heksapsalmin lukemisen aikana alkanut Vapahtajan ylistäminen laajentuu. Nämä sanat ovat myös tervehdys Jeesukselle Kristukselle Hänen ratsastaessaan viimeisen kerran Jerusalemiin ennen ristinkärsimystään. Ylistyslauselman "Jumala on Herra ja Hän ilmestyi meille..." sekä kolme seuraavaa jaetta lausuu joko diakoni tai pappi solealla Kristuksen ikonin edessä. Kuoro toistaa jokaisen jakeen jälkeen: "Jumala on Herra ja Hän ilmestyi meille..."

Näiden säkeiden laulaminen tai lukeminen ilmentävät iloa ja juhlamieltä. Sen vuoksi kynttilät ja valot, jotka sammutettiin katumusluonteisten heksapsalmien lukemisen alussa, sytytetään uudelleen.

4. Tropari

Välittömästi "Jumala on Herra..." -säkeiden jälkeen lauletaan ylösnousemustropari. Siinä ylistetään juhlaa ja ikään kuin selitetään sanojen "Jumala on Herra..." todellisuutta. Ylösnousemustropari julistaa Kristuksen kärsimyksiä ja Hänen kuolleista ylösnousemistaan, joita tapahtumia aamupalvelus valottaa edetessään yksityiskohtaisemmin

5. Katismat

Aamupalveluksessa luetaan toinen ja kolmas katisma. Ne ovat katumuksen ja mietiskelevän asenteen ilmauksia, kehottaen tutkimaan omia syntejä ja ne on liitetty ortodoksisen kirkon jumalanpalveluksiin, jotta kuulijat voisivat tarkastella omaa elämäänsä ja omia toimiansa sekä syventää katumustaan Jumalan edessä. Sunnuntain aamupalveluksen katismat ovat luonteeltaan myös profeetallisia. Niissä kuvataan Kristuksen kärsimyksiä, ja herjauksia, joita Hän joutui sietämään, käsien ja jalkojen keihäällä lävistämistä, arvan heittämistä vaatteista ja vaatteiden jakamista, Hänen kuolemaansa ja ylösnousemistaan. Seurakunnissa toimitettavissa aamupalveluksissa ei yleensä lueta näitä katismoja, mutta kylläkin luostareissa.

Katismojen jälkeen seuraa vigilian kaikkein juhlallisin osa, polyeleo.

6. Polyeleo

Vigilian tärkein osan polyeleo, alkaa psalmin 135 sanoilla: "Kiittäkää Herran nimeä, kiittäkää Herran palvelijat. Halleluja!" ja jatkuu psalmin 136 jakeilla.

Sana "polyeleo" tulee kreikan kielen sanasta, joka tarkoittaa "paljon laupeutta" tai "paljon armoa". Sana voidaan kääntää myöskin "paljon öljyä", ts. valoa. Polyeleon ydinkohta on sanoissa "Kiittäkää Herran nimeä". Jokaista psalmin jaetta seuraa kertosäe: "Sillä Hänen armonsa pysyy iankaikkisesti." Tässä kertosäkeessä Herraa ylistetään Hänen runsaasta armostaan, jota Hän on osoittanut ihmiskunnalle, ennen kaikkea pelastusteoillaan ja lunastamalla ihmiskunnan.

Polyeleossa avataan kuninkaan ovet, koko kirkko valaistaan sytyttämällä kaikki valot ja papisto tulee alttarihuoneesta kuninkaan ovien kautta keskelle kirkkoa, sunnuntaivigiliassa kantaen pyhällä pöydällä säilytettävää evankeliumikirjaa, joka asetetaan keskellä kirkkoa seisovalle analogille. Papin edellä kannetaan palavaa kynttilää. Kynttilän valon voimme ymmärtää Kristuksen valoksi, joka valistaa kaikkia. Polyeleopsalmin laulamisen aikana pappi ja diakoni suitsuttavat koko kirkon papin pitäessä kädessään palavaa tuohusta. Ensin suitsutetaan evankeliumin ympäri ja sen jälkeen alttarihuoneessa. Tultuaan alttarista jälleen solealle pappi suitsuttaa ikonostaasin ikonien puoleen, kirkkokansalle ja lopuksi hän kiertää suitsuttamassa koko temppelissä. Suitsutus kuvaa Pyhän Hengen armoa, joka suojelee kaikkia ja ilmentää ylösnousemuksen tapahtumaa ja iloa. Kuninkaan ovien avaamisessa uskovaiset näkevät, kuinka Kristus nousi haudasta. Papiston kulkue alttarista keskelle kirkkoa kuvaa Kristuksen uudelleen ilmestymistä opetuslapsilleen.

Suurina juhlina polyeleossa asetetaan keskelle kirkkoa juhlaikoni ja polyeleopsalmin jälkeen papisto ja kuoro laulavat ikonin edessä pienen ylistysveisun, joka esimerkiksi Vapahtajan juhlapäivinä alkaa sanoilla "Ylistämme Sinua, elämänantaja Kristus..." ja jatkuu sitten juhlan aiheen mukaan.

Paastoon valmistauduttaessa tuhlaajapojan, tuomio- ja laskiaissunnuntaina lauletaan polyeleopsalmin jälkeen psalmi 137: "Baabelin virtain vierellä me istuimme ja itkimme..." merkiksi paastoon valmistautumisesta. Tämä psalmi kertoo heprealaisten kärsimyksistä Baabelin vankeuden aikana ja heidän kaipauksestaan menetettyyn kotimaahan. Heprealaisten tavoin, jotka pyrkivät vapautumaan vankeudesta ja palaamaan kotimaahansa, Luvattuun maahan, kristittyjenkin, jotka ovat "Uusi Israel" tulee pyrkiä katumuksen ja kieltäymysten kautta hengelliseen kotiinsa, Jumalan valtakuntaan.

Pieni ylistysveisu

Herran ja Jumalansynnyttäjän juhlina kuten myös erityisinä kunnioitettujen pyhien juhlina polyeleota seuraa pieni ylistysveisu, lyhyt säe, jossa ylistetään juhlaa tai kyseisenä päivänä muisteltavaa pyhää. Ensiksi papisto, joka seisoo keskellä kirkkoa juhlaikonin edessä, laulaa ylistysveisun. Kirkon ympäri suitsutettaessa kuoro toistaa laulaen veisun useamman kerran.

Ylösnousemustroparit

Enkelit saivat tietää ensimmäisinä Kristuksen ylösnousemuksesta ja ilmoittivat siitä ihmisille. Sen mukaisesti polyeleo alkaa ikään kuin heidän meille antamana kehotuksena: "Kiittäkää Herran nimeä!" Seuraavaksi ylösnousemuksesta saivat tietää mirhantuojanaiset, jotka tulivat vanhan heprealaisen tavan mukaan Kristuksen haudalle voidellakseen Hänen ruumiinsa hyväntuoksuisilla voiteilla.. Siksi enkelien laulamaa "Hallelujaa" seuraa ylösnousemustroparit, jotka kertovat mirhantuojista haudalla sekä enkelien ilmestymisestä heille kertomaan Vapahtajan ylösnousemuksesta sekä kehotuksesta viedä tämä sanoma myös apostoleille. Ylösnousemustroparit lauletaan ainoastaan sunnuntaivigiliassa. Jokaista troparia edeltävät sanat:" Kiitetty olet Sinä Herra, opeta minulle käskysi." Viimeisinä Kristuksen seuraajista saivat ylösnousemuksesta tietää apostolit. Tätä historiallista hetkeä muistellaan vigiliapalveluksen huippuhetkellä, luettaessa ylösnousemusevankeliumia.

Antifonit

Ylösnousemustroparien jälkeen seuraa pieni ektenia ja sen jälkeen lauletaan ns. aamupalveluksen antifonit. Näitä vanhoja psalmista 120 - 134 otettuja säkeitä on kutsuttu joskus "portaiden hymniksi", koska Vanhan testamentin aikoina kaksi kuoroa vastatusten lauloi niitä Jerusalemin temppelin portailla. Ne ilmaisevat katumusta ja kaipausta. Juhlallinen polyeleo ja sen veisut ilmentävät Jumalan valtakunnan ihanuutta. Siksi todellinen kristitty tuntee arvottomuutensa ja pelkoa siitä, että hän syntiensä tähden voi jäädä Jumalan valtakunnan ulkopuolelle. Siitä johtuu, että evankeliumin lukemisen edellä lauletaan nämä katumusta ja kaipausta tulkitsevat antifonit. Juhlavigilioissa lauletaan tässä kohtaa hymnin ensimmäinen osa: "Monet himot minua hamasta minun nuoruudestani ahdistavat...". Tämä antifoni lauletaan juhlavigilioissa neljännen sävelmän mukaan, sunnuntaivigilioissa vuorosävelmän mukaan. Usein se kuitenkin sunnuntaivigiliassa jää pois

Evankeliumin lukeminen

Vigilian juhlallisin ja huippukohta on evankeliumin lukeminen. Siinä kuulemme apostolien äänen julistamassa ilosanomaa Kristuksen ylösnousemuksesta. Sunnuntaivigilioissa luetaan järjestyksessä viikoittain 11 ylösnousemusevankeliumia, joista kukin kertoo Vapahtajan ylösnousemuksesta ja Hänen ilmestymisestään mirhantuojanaisille ja opetuslapsille. Ylösnousemusevankeliumeja on 12, mutta ensimmäistä niistä, Mt. 28: 1 - 15, luetaan vain kerran vuodessa, suuren lauantain liturgiassa. Sunnuntaivigiliassa evankeliumi tulisi lukea alttarista, ortodoksisen kirkon tärkeimmästä osasta, joka kuvaa Herran hautaa. Tavallisimmin evankeliumi kuitenkin luetaan keskellä kirkkoa, jonne evankeliumikirja kannetaan polyeleopsalmeja laulettaessa. Suitsutus aloitetaan siinä tapauksessa keskellä kirkkoa evankeliumikirjan edessä. Muissa vigilioissa evankeliumi luetaan aina kansan keskellä, juhlaikonin edessä, näin siksi, että keskelle kirkkoa on asetettu pyhän tapahtuman tai pyhän ihmisen juhlaikoni, ja joiden merkitystä evankeliumi julistaa.

Ennen evankeliumin lukemisen aloittamista luetaan ja lauletaan prokimeni vuorosävelmällä. Sen jälkeen pappi lausuu: Pyhä olet Sinä, meidän Jumalamme, ja Sinä pyhissäsi asut, ja me kunniaa edeskannamme Sinulle...". Sen jälkeen lauletaan prokimenin tavoin jakeita psalmista 150:" Kaikki, joissa henki on, kiittäkää Herraa." Pappi kehottaa näiden säkeiden jälkeen kansaa keskittymään juhlalliseen hetkeen: "Rukoilkaamme Herraa Jumalaa, että Hän tekisi meidät otollisiksi kuulemaan pyhää evankeliumia."

Sitten pappi kehottaa tarkkavaisuuteen ja toivottaa rauhaa ja mainitsee, mistä evankeliumista luetaan. Kirkkokansa vastaa laulamalla:" "Kunnia olkoon Sinulle, Herra, kunnia Sinulle!"

Evankeliumin lukemisen jälkeen pappi asettaa evankeliumikirjan analogille keskelle kirkkoa. Tämän jälkeen kaikki laulavat ylösnousemusveisun: "Nähtyämme Kristuksen ylösnousemisen kumartakaamme pyhää Herraa Jeesusta, ainoaa synnitöntä... ".

Polyeleon alussa Kristuksen kohtaamisen ilo ja riemu lisääntyvät. Tässä vigilian osassa uskovaiset kokevat, että Jeesuksen Kristuksen persoonassa taivas tulee maan päälle. Kirkko muistuttaa, että aina polyeleopsalmia laulettaessa meidän tulee muistaa myös Kristuksen toisen tulemuksen päivää ja jumalallista liturgiaa, joka ei ole vain taivaan valtakunnan kuvaamista maan päällä, vaan se todella tulee siinä täyteydessään maan päälle ja keskellemme.

Psalmi 51

Taivaallista valtakuntaa meidän tulee tervehtiä "särjetyllä hengellä" ja "murtunein mielin". Siksi "Nähtyämme Kristuksen ylösnousemisen..." -veisun jälkeen välittömästi luetaan katumuspsalmi 51: "Armahda minua, Jumala, Sinun suuresta armostasi...". Tätä psalmia ei lueta pääsiäisyönä eikä valoisalla pääsiäisviikolla, jolloin meille sallitaan suuri ilo ilman surua ja katumusta. Psalmin jälkeen pyydetään apostolien ja Jumalanäidin esirukousia ja lauletaan stikiira: "Jeesus nousi ylös haudasta, niin kuin Hän sen edeltä ilmoitti ja antoi meille iankaikkisen elämän sekä teki meille suuren laupeuden."

Paaston valmistusaikana publikaanin ja fariseuksen sunnuntaista aina suuren paaston 5. sunnuntaihin saakka lauletaan edellisten sijaan katumusveisut: "Synninkatumuksen ovet avaa minulle, oi Elämänantaja... Pelastuksen poluille ohjaa minut, oi Jumalansynnyttäjä... sekä: Armahda minua, Jumala Sinun suuresta armostasi..."

Juhlina pyhien kunniaksi, kun ne eivät osu sunnuntaipäiviksi, apostolien sijaan mainitaan ko. pyhän nimi, esimerkiksi: "Pyhän esipaimenen Nikolaoksen rukouksien tähden..." ja viimeisen veisun sijaan veisataan vastaava juhlan stikiira.

Polyeleo-osan päätteeksi luetaan vielä rukous:" Pelasta, Jumala, Sinun kansasi...", joka päättyy papin ylistyslauselmaan: "Sinun ainokaisen Poikasi armon, laupeuden ja ihmisrakkauden tähden..."

Kristuksen ylösnousemus valaisee Kirkon opetuksen mukaan jokaisen Kristukseen yhdistyvän luonnon. Tätä valaistumista kuvaa vigilian seuraava tärkeä osa, kanoni.

7. Kanoni

Vigilian osaa, joka seuraa evankeliumin lukemista, kutsutaan kanoniksi. Sana "kanoni" tarkoittaa kirkollisen lain järjestykseen, etiikkaan ja tapoihin liittyviä sääntöjä, Raamatun Uuden ja Vanhan testamentin kirjojen luetteloa sekä tietyn kaavan mukaista veisusikermää. Ensimmäisiä kanoneja alettiin muovata jo 600- luvulla Syyriassa. 700- luvulla ne syrjäyttivät sitä ennen suositun vierrelmä- ja kontakkirunouden. Kanonin juuret ovat vanhassa testamentissa ja synagoogajumalanpalveluksessa. Kanoni kuuluu jokaiseen aamupalvelukseen yhtenä sen tärkeimmistä osista. Muissakin jumalanpalveluksissa lauletaan kanoneja, esimerkiksi ehtoonjälkeisessä palveluksessa. Tunnetuin kanoni on Johannes Damaskoslaisen kirjoittama pääsiäiskanoni eli "kultainen kanoni", myöskin "kanonien kuningattareksi" nimitetty. Suuren paaston alussa luettava Andreas Kreetalaisen katumuskanoni on myöskin hyvin tunnettu. Kanonia voidaan pitää ortodoksisen hymnirunouden täydellisimpänä saavutuksena. Se selostaa juhlan dogmaattista merkitystä ja sisältöä, sekä kuvaa ja ylistää juhlittavaa tapahtumaa tai pyhän ihmisen elämää ja kilvoitusta.

Kanoniin kuuluu sekä laulettavia osia eli irmosseja että luettavia osia eli tropareja Nykyisin käytössä oleva kanoni muodostuu yhdeksästä oodista eli laulusta Kukin laulu sisältää tietyn määrän tropareja. Niillä on kullakin tietty juhlaan liittyvä aihe: kaikkein pyhin Kolminaisuus, jokin evankeliumin tai kirkon historian tapahtuma, rukouksia Jumalansynnyttäjälle tai kyseisen päivän pyhän ylistämistä

Sunnuntain kanoni käsittelee Kristuksen ylösnousemusta ja sen tuottamaa maailman valaistumista sekä voittoa synnistä ja kuolemasta. Juhlapäivien kanonit kuvaavat yksityiskohtaisesti juhlan yksityiskohtien merkitystä ja pyhien elämää maailmassa jo tapahtuvan kirkastumisen ja uudistumisen esikuvana ja mallina.

Kuoro laulaa jokaisen kanonin osan alkusäkeet, mutta troparit luetaan. Laulettavia johdantosäkeitä kutsutaan irmosseiksi. Irmossi ikään kuin esittää kaavan kaikille tietyn laulun sisältöön kuuluville tropareille.

Kuvauksen mallina on jokin Vanhan testamentin tapahtuma, joka toimii kaavana jokaisessa johdantona olevassa irmossissa ja profeetallisesti ja vertauskuvallisesti viittaa johonkin Uuden testamentin tapahtumaan. Kanonin yhdeksän laulua vastaavat Vanhan testamentin yhdeksää kiitosvirttä. Esimerkiksi ensimmäisen kanonin veisun irmossi kuvaa kristillisin käsittein heprealaisten ihmeellistä Punaisen meren ylittämistä (2. Moos. 15: 1 -19)ja Israelin kiitosvirttä tapahtuneesta. Tässä irmossissa Herraa ylistetään kaikki voimallisena pahasta ja orjuudesta vapauttajana. Toisen laulun irmossi on Mooseksen virrestä Siinain erämaassa (5. Moos. 32: 1 - 43). Tätä toista laulua lauletaan vain suuressa paastossa. Kolmannen pohjana on Hannan, Samuelin äidin kiitosvirsi (1 Sam. 2: 1- 10) saatuaan pojan, neljännen perustana profeetan virsi (Hab. 3: 1 -) Herran ilmestyttyä hänelle kirkkaana valona, joka virtasi metsäisen vuoren takaa, viidennessä profeetan laulussa (Jes. 26: 9 - 20) Kristusta ylistetään rauhan tuojana, kuudennessa Joonan rukousvirsi (Joona 2: 2 - 10), kun hänet heitettiin mereen ja valas nielaisi hänet. Tämä tapaus muistuttaa kristittyjä myös siitä, että jokainen on vaipunut synnin kuiluun ja ettei ole sellaista surua tai onnettomuutta, jossa Jumala ei kuulisi sydämestä nousevaa rukousta. Seitsemännen ja kahdeksannen irmossin aiheena on kolmen nuorukaisen kiitosvirsi tulisessa pätsissä (Dan. 3: 29 -90). Tämä tapahtuma kuvaa edeltäpäin kristittyjen marttyyriutta. Yhdeksännen irmossin aiheena on Jumalansynnyttäjän ja Sakariaan, Johannes Kastajan isän, kiitosvirsi. (Lk. 1:46 - 55, 68–79). Kahdeksannen ja yhdeksännen irmossin välissä lauletaan Jumalansynnyttäjän kiitosvirsi: "Minun sieluni ylistää Herraa, ja minun henkeni riemuitsee Jumalasta, Vapahtajastani". Jokaista kiitosvirren säettä seuraa kertosäe: "Me ylistämme Sinua, joka olet kerubeja kunnioitettavampi ja serafeja verrattomasti jalompi. Sinua puhdas Neitsyt, Sanan synnyttäjä, Sinua totinen Jumalansynnyttäjä". Ennen Jumalansynnyttäjän kiitosvirren aloittamista pappi tai diakoni suitsuttaen ensin alttarihuoneen ja sitten ikonostaasin oikean puolen pysähtyy Jumalasynnyttäjän ikonin eteen lausuen: "Jumalansynnyttäjää, Valkeuden Äitiä, veisuilla kunnioittaen ylistäkäämme." Kiitosvirren laulamisen aikana suitsutetaan koko kirkko. Yhdeksännen laulun troparien lukemisen jälkeen luetaan viimeisen kerran vigiliassa pieni ektenia: "Taas ja taaskin rukoilkaamme rauhassa Herraa."

Kanonin aikana seurakuntalaiset kumartavat pyhän evankeliumin edessä ja suutelevat kirjan kannessa olevaa ylös nousseen Vapahtajan ikonia, niin kuin apostolit ja mirhantuojanaiset kumarsivat Kristusta Hänen ilmestyessään heille. Juhlapäivinä uskovaiset suutelevat evankeliumin sijasta juhlaikonia, ja pappi voitelee heidän otsansa sillä öljyllä, joka siunattiin ehtoopalveluksessa. Tämä voidaan ymmärtää taivaallisen ja maanpäällisen seurakunnan yhteytenä. Pyhän tapahtuman tai henkilön ikonin suuteleminen osoittaa rakkautta Jumalaa, hänen pelastustekojansa ja pyhiänsä kohtaan. Siunatulla öljyllä voiteleminen osoittaa puolestaan, että Jumalaa osoittaa laupeuttaan niille, jotka Häntä rakastavat ja anovat Häneltä laupeutta.

Kanonin jälkeen sunnuntaivigiliassa lauletaan prokimenin tavoin kolme jaetta 99. psalmista: "Pyhä on Herra, meidän Jumalamme...", jotka kuoro toistaa

8. Eksapostilario ja valovirrelmä

Kanonin jälkeen lauletaan sunnuntaivigiliassa eksapostilario, juhlapäivinä sen tilalla ns. valovirrelmä eli fotogogikon.

Eksapostilariossa muistellaan apostoleja, jotka ottivat vastaan sanoman Jeesuksen ylösnousemuksesta sekä käskyn lähteä maailmaan saarnaamaan. Alkuaan eksapostilario on laulettu tämän vuoksi keskellä kirkkoa. Nykyään näin tapahtuu ainoastaan suuren maanantain aamupalveluksesa laulettaessa: "Minä näe, oi Vapahtajani, häämajasi kaunistettuna..." sekä suuren viikon aikana laulettaessa: "Viisaan ryövärin..." Eksapostilarioveisu tulee laulaa aina kolmesti.

Valovirrelmä luetaan kaikkina muina päivinä paitsi sunnuntaina ja pääsiäisenä aamupalveluksen kanonin jälkeen. Virrelmä sisältää pyynnön, että Jumala lähettäisi taivaallisen valonsa meille tiedon valkeudeksi. Virrelmää lukiessa varhain aamulla päivän valo alkaa lisääntyä, joten on ymmärrettävää, että veisu on sijoitettu tähän palveluksen kohtaan. Myöskin paastonajan eksapostilarioissa puhutaan valosta.

Kreikkalaisissa jumalanpalveluskaavoissa mainitaan ainoastaan eksapostilaariot, sen sijaan slaavilaisissa sekä eksapostilario että fotogogikon. Molemmat ovat merkkinä lähestyvästä aamun sarastamisesta ja hengellisessä mielessä ne kertovat meille Jumalan valtakunnan valkeuden lähestymisestä Jeesuksen kuolleista ylösnousemisen jälkeen.

9. Kiitospsalmit ja kiitosstikiirat

Kanonin ja eksapostilarionin jälkeen lauletaan jakeita psalmeista 148 - 150. Näissä säkeissä ylistetään juhlaa ja selostetaan sen merkitystä ja kiitetään Jumalaa rakkauden teoista ihmisiä kohtaan. Nimitys "kiitospsalmit" johtuu siitä, että niissä usein toistuu "kiittäkää Herraa". Psalmin jakeisiin liittyvät myös kiirosstikiirat, jotka ylistävät evankeliumin tapahtumaa tai tapahtumaa kirkon historiassa tai muisteltavaa pyhää tai pyhiä. Kiitosstikiiroiden jälkeen seuraavat evankeliumistikiirat, jotka ovat paavi Leo Viisaan kirjoittamat (k.916). Evankeliumistikiiroita on yhtä monta kuin ylösnousemusevankeliumejakin, ts. yksitoista. Näissä veisuissa selostetaan evankeliumin sisältöä. Nykyisin kiitosstikiiroiden jälkeen usein siirrytään suoraan veisuun Jumalansynnyttäjälle: "Korkeasti siunattu olet Sinä, Jumalansynnyttäjä Neitsyt..." Tämä veisu sisältää ortodoksisen kirkon Jumalansynnyttäjälle osoitetun kunnioituksen perusteet. Veisua laulettaessa kuninkaan ovi avataan merkiksi Jumalan valtakunnan avautumisesta, joka tapahtui Neitsyt Mariasta syntyneen Vapahtajan kautta.

10. Suuri ylistysveisu

Kirkon alkuaikoina vigilia kesti koko yön, niin kuin nykyäänkin luostareissa. Vigilian loppupuolella aamu alkaa jo koittaa ja aurinko nousee. Sillä hetkellä ylistettiin erityisesti Herraa, Valkeuden antajaa. Veisu Jumalansynnyttäjälle päättyy sanoihin: "Kiitetty olet Sinä, Kristus, meidän Jumalamme, näin suosiollinen meille. Kunnia olkoon Sinulle." Pappi välittömästi jatkaa ylistystä lausuen: "Kunnia olkoon Sinulle, joka näytit meille valkeuden!". Juuri nämä sanat viittaavat varhaiskirkon aikana koko yön kestäneisiin vigilioihin ja auringon nousun hetkeen, jolloin kristityt lauloivat ylistysveisun Kristukselle, valkeuden antajalle.

Kuoro laulaa vastauksena papin ylistykseen suuren ylistysveisun alkaen sanoilla: "Kunnia olkoon Jumalalle korkeuksissa ja maassa rauha...", jonka enkelit lauloivat Vapahtajan syntymäyönä. Veisu on peräisin Poitiers ´n piispa Hilariukselta (k.366). Veisu sisältää viisi osaa, joissa ensimmäisessä kiitetään Jumalaa Hänen suuresta kunniastaan. Seuraavaksi veisu sisältää Kirkon uskon Kolmiyhteisestä Jumalasta ja jatkuu rukouksena, että voisimme elää seuraavan päivän syntiä tekemättä. Lisäksi anotaan, että Jumala opettaisi tuntemaan käskyjänsä. Loppuosa sisältää synnintunnustuksen ja anomuksen, että Jumala armahtaisi laupeutensa tähden.

Suuri ylistysveisu päättyy serafien lauluun: " Pyhä Jumala, Pyhä Väkevä, Pyhä Kuolematon, armahda meitä..."

11. Aamupalveluksen päättäminen

Suuren ylistysveisun jälkeen veisataan sunnuntaivigiliassa erityinen ylösnousemustropari, juhlapäivinä juhlan tropari.

Sen jälkeen luetaan hartauden ektenia ja anomusektenia. Pappi lausuu lopuksi ylistyslauselman. Kuoro laulaa rukouksen, että Jumala vahvistaisi ortodoksista uskoa ja ortodoksikristittyjä. Sen jälkeen pappi lausuu: "Kaikkein pyhin Jumalansynnyttäjä, pelasta meidät", johon kuoro jatkaa ylistysveisulla Jumalansynnyttäjälle: "Me ylistämme sinua, joka olet kerubeja kunnioitettavampi..."

Pappi lausuu vielä ylistyslauselman:" Kunnia olkoon Sinulle, Kristus, meidän Jumalamme, meidän toivomme, kunnia Sinulle!" Kuten vigilia alkoi, niin se myös päättyy pyhän Kolminaisuuden ylistämiseen. Kuoro vastaa: "Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle, nyt, aina ja iankaikkisesti. Amen. Herra, armahda, Herra, armahda, Herra, armahda. Siunaa!" Tämän jälkeen pappi lausuu loppusiunauksen.

Vigilian aamupalvelusosa päättyy tähän. Seuraavaksi luetaan vielä ensimmäisen hetken palvelus.

Ensimmäinen hetki

1. Kirkollinen vuorokausi
2. Ensimmäisen hetken palvelus

1. Kirkollinen vuorokausi

Kirkollinen vuorokausi alkaa kello 18 illalla. Vuorokauden eri aikoja varten kirkolla on omat jumalanpalveluksensa. Kaikkiaan palveluksia on yhdeksän: ehtoopalvelus, ehtoonjälkeinen palvelus, keskiyöpalvelus eli puoliyöpalvelus, aamupalvelus ja hetket: ensimmäinen, kolmas, kuuden ja yhdeksäs hetki sekä näiden lisäksi tärkein jumalanpalvelus, liturgia. Yökauden palveluksiin kuuluvat ehtoopalvelus, ehtoonjälkeinen palvelus, puoliyöpalvelus sekä aamupalvelus. Päiväaikaan taas toimitetaan ensimmäisen, kolmannen, kuudennen ja yhdeksännen hetken palvelukset sekä liturgia..

Siihen, mihin aikaan vuorokaudesta kukin jumalanpalvelus toimitetaan, vaikutti osaksi Vanhan testamentin perinne sekä myös osaltaan Vapahtajan kärsimyshistoria. Vainojen kaudella kristityt toimittivat jumalanpalveluksia illalla, yöllä ja aamulla, koska nuo ajat sopivat heille parhaiten. Vainojen lakattua kuitenkin palveluksia alettiin toimittaa mihin vuorokauden aikaan tahansa. Vuorokausi jakaantui tuolloin roomalaisten tavan mukaan kahdeksaan jaksoon (vartioon), joista jokaiseen kuului kolme tuntia. Tuntien laskeminen aloitettiin auringon noususta ja auringon laskusta. Näin 1., 2. ja 3. tunti päivästä vastasivat nykyisen käytännön mukaista kello seitsemää, kahdeksaa ja yhdeksää. Tätä kolmen tunnin jaksoa kutsuttiin ensimmäiseksi hetkeksi. Ajanjaksoa kolmannesta tunnista kuudenteen, oman jaotuksemme mukaan kello 9 - 12, kutsuttiin kolmanneksi hetkeksi. Jaksoa kuudennesta tunnista yhdeksänteen, meidän kello 12 - 15, kutsuttiin kuudenneksi hetkeksi sekä vihdoin jaksoa yhdeksännestä tunnista kahdenteentoista tuntiin, meidän kello 15 - 18, yhdeksänneksi hetkeksi.

Yö jaettiin samoin neljään kolmituntiseen "vartioon", joiden niminä olivat ilta, keskiyö, kukonlaulun aika sekä aamu. Kirkollinen vuorokausi alkoi sekä kristityillä että juutalaisilla illasta, "yhdeksännellä hetkellä". Tähän aikaan sovitettiin ns. yhdeksännen hetken palvelus (Apt.3:1) sekä ehtoopalvelus. Yhdeksännen hetken jälkeen toimitettiin ehtoonjälkeinen palvelus. Sittemmin nämä kolme palvelusta yhdistettiin yhdeksi ehtoopalvelukseksi. Tosin hymyään toimitetaan ehtoopalveluksen yhteydessä hyvin harvoin varsinaista yhdeksättä hetkeä.

Yhdeksännen hetken jälkeen toimitettiin ehtoonjälkeinen palvelus. Tätä käytäntöä jatketaan edelleenkin luostareissa, mutta seurakunnissa harvoin. Keskiyöllä, kolmannen vartion aikoihin, toimitettiin keskiyöpalvelus eli puoliyöpalvelus (Apt. 16:25) sekä aamulla aamupalvelus ja ensimmäinen hetki. Nämä kolme palvelusta myöhemmin yhdistettiin yhdeksi aamupalvelukseksi. Nykyään aamupalveluksen yhteydessä ei toimitetaan yleensä puoliyöpalvelusta, paitsi pääsiäisyönä. Myöskin kolmanteen ja kuudenteen päivän hetkeen sovitettiin omat palveluksensa (Apt. 10:9), jotka sittemmin yhdistettiin yhdeksi hetkipalvelukseksi, joka puolestaan oli johdantona liturgia-palvelukseen ja toimitettiin sen yhteydessä.

2. Ensimmäisen hetken palvelus

Vigilian aamupalvelusosan jälkeen toimitetaan ensimmäisen hetken palvelus, joka toimii ikään kuin siltana aamulla toimitettavaan liturgiaan. Sillä on erityisesti yhteys kolmannen ja kuudennen hetken palveluksiin. Palvelus kostuu psalmeista 5, 90 ja 101 sekä tropareista ja rukouksista, jotka lukija lukee.

Hetken loppurukouksen aikana pappi tulee solealle kuninkaan oven eteen, jossa hän lausuu loppurukouksen. Siinä hän ylistää Jeesusta totisena valkeutena, joka valistaa jokaisen maailmaan tulevan ihmisen sekä anoo, että Jumala johdattaisi uskovia näkemään tuon valkeuden täyttääksemme Jumalan käskyt

Kirkkokansaa veisaa rukousen jälkeen seuraavan veisun Jumalansynnyttäjälle:

"Sinulle, oi Jumalansynnyttäjä, voitolliselle sotajoukkojen johtajalle, me sinun palvelijasi vaaroista päästyämme kiitokseksi veisaamme voittovirren. Pelasta meidät kaikista vaaroista, sillä sinulla on valta voittamaton, että huutaisimme sinulle: Iloitse morsian, aviota tuntematon."

Tätä veisua alkuaan veisattiin Konstantinopolissa vuodesta 626 lähtien kiitosrukoushetkessä, joka toimitettiin sunnuntaisin jokaisessa kaupungin kirkossa. Tuona vuonna kaupunki oli ihmeellisellä tavalla pelastunut aasialaisten kansojen hyökkäykseltä. Myöhemmin Konstantinopolin piispa Georgios Pisida kirjoitti erityisen akatistos- palveluksen tapahtuman johdosta, ja tämä veisu kuuluu edelleenkin osana siihen.

Tämän veisun jälkeen on vuorossa lyhyt loppusiunaus. Kirkkokansa laulaa vielä kolmesti "Herra, armahda", minkä jälkeen poistuu kirkosta. Tähän päättyy vigilia- jumalanpalvelus.

Kirjallisuutta:

Ehtoo- ja aamupalvelus juhla- ja arkipäivinä. Papin käsikirja. OKJ. 1081

Kasanko, Aleksanteri: Ehtoopalveluksen historiasta. Ortodoksia 12, ss. 132 148.   Ortodoksisten pappien liitto. 1961

Tarvasaho, Dimitri: Ortodoksisen kirkon pyhät toimitukset OKJ. 1973

Uspensky, N.D.: Evening Worship in the Orthodox Church. St. Vladimir´s Seminary Press. Cresywood. New York.. 1985