Jumalallinen liturgia

I Liturgian historiasta

1. Liturgian alku

Liturgian lähtökohta ja alku sekä Pyhän Ehtoollisen asettamisajankohta on ortodoksisen tradition mukaan Suuri torstai. Pyhä apostoli Johannes kertoo, että Jeesus opetuslapsineen osallistui juutalaiseen pääsiäisateriaan niisan-kuun 13. päivän iltana, päivää ennen juutalaisten perinteistä pääsiäislampaan teurastamista ja syömistä. Jeesus itse tiesi tulevansa teurastetuksi Uuden liiton uhrilampaana, karitsana, juuri juutalaisten viettämänä pääsiäisenä.

Jeesus Kristus lausui pääsiäisaterialla: "Ottakaa, syökää, tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne murretaan syntien anteeksi antamiseksi" ja "Juokaa tästä kaikki, tämä on minun vereni, se uuden liiton veri, joka teidän ja monen edestä vuodatetaan syntien anteeksi antamiseksi". Lisäksi hän sanoi: "Tehkää se minun muistokseni". Nämä sanat ovat edelleenkin jumalallisen liturgian ydin. Muodoltaan tämä Siionin yläsalissa nautittu jäähyväisateria oli todennäköisesti juutalaisten ystävien kesken nautitun ilta-aterian mukainen, ehkä myös juutalaisen pääsisäisaterian järjestyksen mukainen.

Tämä Kristuksen lunastuspalvelukseen kuuluva tapahtuma on jumalallisen liturgiapalveluksen perusta. Pyhät apostolit ja heidän seuraajansa jatkoivat Jeesuksen käskyn mukaan tämän sakramentin toimittamista. Pyhän Ehtoollisen vietossa kristityt myötäelävät Kristuksen elämän, kiusaukset, kärsimykset, kuoleman ja ylösnousemuksen sekä taivaaseen astumisen.

2. Liturgian historialliset kehitysvaiheet

Liturgian kehityksessä on erotettavissa kehitysvaiheita alkuseurakunnan elämässä käytössä olleesta "leivän murtamisesta" aina viimeisiin kuudennellatoista vuosisadalla tapahtuneisiin liturgisiin tarkennuksiin. Tavallisimmin liturgisessa tutkimuksessa erotellaan seuraavat vaiheet ja ajanjaksot: 1. Apostolien ja apostolien jälkeinen aika, johon kuuluvat kolme ensimmäistä vuosisataa, 2. neljäs ja viides vuosisata, joiden aikana muotoutuu kirjoitettu anafora sekä liturgian kaava, 3. ajanjakso 6. - 9. vuosisataan, joiden aikana symbolinen liturgia muotoutuu sekä 4. liturgian vakiintumisen aika yhdeksännestä kuudenteentoista vuosisataan. Liturgia on siis läpikäynyt pitkän kehityskaaren eikä se ole jonkun tai vain joidenkin ihmisten aikaansaannos, vaan Kirkossa monien vuosisatojen aikana muovautunut ja vähän kerrallaan kiteytynyt kokonaisuus, jota meidän päivinämmekin toimitetaan

2. 1. Apostolien ja apostolien jälkeisen ajan liturgia

Kirkko, Uusi Israel, Kristuksen Ruumis, sai alkunsa helluntaina. Pyhän Hengen vuodattamisen kautta ihmisluonnon yhteys luotiin ja palautettiin uudelleen. Kristus rukoili ylimmäispapillisessa rukouksessaan: ”... että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa (Joh. 17:21). Apostolien tekojen mukaan ensimmäiset kristityt " pysyivät apostolisessa opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksessa" (Ap.t. 2:42). "Joka päivä he uskollisesti kokoontuivat temppeliin, ja kodeissaan he yhdessä mursivat leipää ja aterioivat riemullisin ja vilpittömin mielin" (Ap.t. 2:46).

Vaikka apostolien ajan liturgian järjestystä ei tarkkaan tunneta, Herran Ehtoollisen vietto oli koko elämän ydin ja keskus. Seurakunta eli Pyhän Hengen vuodattamisen jälkeisessä karismaattisessa innoituksessa ja Ehtoollisen vietossa seurakunta voimallisella tavalla julisti Herran kuolemaa ja lunastustyötä. Ehtoollisen muotona alkuseurakunnassa oli "leivän murtaminen", joka tapahtui yksityisissä kodeissa. Apostolien tekojen mukaan "uskovat pysyttelivät yhdessä, ja kaikki oli heille yhteistä. He myivät talonsa ja tavaransa, ja rahoista jaettiin kaikille sen mukaan kuin kukin tarvitsi". (Apt. 2:44 - 45) Tämä keskinäinen yhteys ja rakkaus toteutuivat erityisellä tavalla apostolisena aikana ns. agapeella eli rakkauden aterialla, joka liittyi Ehtoollisen viettoon. Kukin uskovainen toi yhteistä ateriaa varten ruokavaroja. Näin Ehtoollisen, "siunauksen maljan", kautta tuli mahdolliseksi ratkaista myös sosiaalinen ongelma, joka aiheutti kärsimystä ensimmäisinä vuosisatoina. Eukaristia yhdisti ja teki tasa-arvoisiksi kaikki: vapaat ja orjat, rikkaat ja köyhät. Kaikki olivat Kristuksessa Jumalan lapsia, Kristuksen ystäviä, sisaria ja veljiä, ja siten tasa-arvoisia ja vapaita. Kirkon jäsenten yhteyden esikuvana on Pyhä Kolminaisuus. Seurakunnan jäsenten yhteys todellistuu Kristuksessa ja rakkauden liitto toteutuu Pyhässä Ehtoollisessa.

Joidenkin tutkijoiden mukaan Ehtoollisen ja agapeen vietto erkanivat toistaan jo ensimmäisellä vuosisadalla, toiset taas ovat sitä mieltä, että se olisi tapahtunut vasta toisella vuosisadalla.

Eukaristia oli apostolisena aikana yhteydessä ylösnousemuksen päivään, sunnuntaihin. Siihen kokoonnuttiin sunnuntaisin, "auringon päivänä". Kaikki seurakunnan jäsenet osallistuivat siihen. Raamatun lukemisen ja opetuspuheen jälkeen kaikki toivat lahjansa, uhrin Jumalalle (1. Kor. 16:2), niin osallistuen eukaristisen uhrin kantamiseen. Uhri ei tapahtunut siksi, "että Jumala tarvitsisi kristittyjen lahjaa ikään kuin Häneltä jotain puuttuisi, vaan kiitokseksi Hänen valtakunnastaan sekä luodun siunaamiseksi." (Irenaeos: Contra Haereses, I:4, XVIII) Lahjoihin liitettiin myös lähimmäisille tarkoitetut lahjat, ei tavallisena hyväntekeväisyytenä, vaan uhrina Jumalalle. Ilman rakkautta uhri on epätäydellinen.

Didakheen eli "Kahdentoista apostolin opetuksen" mukaan seurakunnan jäsenten tuli tehdä sovinto lähimmäistensä kanssa ennen liturgista kiitosuhria. Ehtoolliseen voivat osallistua kasteen kautta uudestisyntyneet. Seurakuntalaisten keskinäinen sovinto vahvistettiin "pyhällä suudelmalla” (1. Kor. 16:20), jota kutsuttiin myös "rakkauden suudelmaksi" (Kyrillos Jerusalemilainen: 5. puhe). Dionysios Areopagita kutsuu sitä "jumalalliseksi suudelmaksi, joka yhdistää sielut toisiinsa". Ilman rakkautta ei ole yksimielisyyttä ja rakkauden lähde on Kristus. Tämän merkiksi liturgian toimittajat suutelevat peitettyä diskosta ja kalkkia pyhällä pöydällä sekä pöydän reunaa ennen uskontunnustusta.

Apostolien ajan liturgian rakenteesta ei ole paljonkaan tietoa. "Liturgia" -sanaa käyttää luultavasti ensimmäisenä Justinus Marttyyri (1. Apologia, 65–67). Hänen kuvauksessaan aikansa liturgiasta käy ilmi, että oli jo olemassa eräänlainen kaksiosainen liturgian kaava. Ensimmäiseen, esi-anafora-osaan, kuului apostolien lähetyskirjeiden ja evankeliumin lukeminen sekä saarna. Lisäksi siihen kuului opetettavien poistaminen ennen Eukaristia-osan alkamista, rukoukset sekä rakkauden tervehdys. Tämä osa on ollut nykyisen opetettavien liturgian tilalla. Toinen osa oli varsinainen anafora, johon kuului ensiksi leivän ja viinin esiintuominen eli nykyinen proskomidi. Sitten seurasi eukaristiseen kanoniin kuuluvat rukoukset, epiklesis eli Pyhän Hengen avuksi huutaminen, Lahjojen siunaaminen sekä osallistuminen Pyhistä Lahjoista. On huomattava, että tämä kaava ei varsinaisesti vielä ole liturgiapalvelus sellaisena kuin nykyisin ymmärretään. Tuohon aikaan raamatun lukemisella ei ollut tarkkaa järjestystä ja lukemisen määräkin vaihteli. Myöskin eukaristiarukous oli vapaamuotoinen ja pituuskin vaihteli toimittavan papin rukouksellisen mielialan mukaan. Sisältönä oli kuitenkin kiitos, mistä sana "eukaristia" johtuu.

Raamatun lukeminen sisälsi Vanhan testamentin lukemista, psalmien laulamista ja hengellisiä lauluja. Nämä hengelliset laulut olivat kristittyjen itsensä sepittämiä. Vanhimmat liturgiset rukoukset näiltä ajoilta ovat Didakheen 9. ja 10. luvuissa olevat eukaristiarukoukset. Kirkon opin kehittyminen vaikutti myöskin liturgisten rukousten syntymiseen. Vanhat rukoukset ovat luonteeltaan trinitaarisia. Rukouksissa käännytään Pyhän Kolminaisuuden puoleen. Tämä käy ilmi myös doksologioista, esimerkiksi: "Meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armo, Jumalan Isän rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon kaikkien teidän kanssanne." Kirkon isät opettavat, että eukaristinen kanoni on kolminaisuusopin liturgista selitystä luomisesta, sovituksesta ja pyhityksestä.

Tänä päivänä idän kirkossa on kaksi apostolien nimeä kantavaa liturgiaa, Jaakobin ja Markuksen liturgiat, jotka lienevät saaneet nykyisen muotonsa vasta 4. vuosisadalla. Vanha on myös ns. etiopialainen liturgia, josta on säilynyt vain osa.

Varhaiskirkon kahtena ensimmäisenä vuosisatana ei siis ollut kirjoitettua liturgian kaavaa. Tämä johtunee siitä, että ns. salaisen opetuksen takia ei sallittu kirjoitettuja jumalanpalvelusmuotoja. Apostoliset säännöt, Didaskalia, Hippolytoksen konstituutiot, egyptiläinen kirkollinen sääntökokoelma, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen testamentti sekä etiopialainen kanoni sisältävät liturgista tietoutta tuolta ajalta. Täydellisin meille säilynyt eukaristiaosan kaava löytyy Hippolytos Roomalaisen "Apostolike paradosis"- nimisestä sääntökokoelmasta.

2. 2. Liturgian laajeneminen

Liturgian kehittymisen kannalta on tärkeä ajanjakso neljännen vuosisadan alusta kuudennen loppuun. Tänä kautena liturgiaan tulee eukaristia- osan lisäksi opetettavien liturgia. Samoin uusia rukouksia tulee lisää samalla kun joitakin pitkiä rukouksia lyhennetään. Näinä vuosisatoina Kirkon piiriin tulevat opetettavien ja katuvien ryhmät, jotka tarvitsivat opetusta. Heidän puolestaan myös rukoiltiin liturgiassa. Näin syntyi opetettavien liturgia. Puhetaidon kehittyessä monasti rukoukset muuttuivat pitkiksi esityksiksi riippuen uskon innoituksesta. Tuohon aikaan kaikki rukoukset, nykyisin salaisiksi rukouksiksi kutsututkin, luettiin ääneen. Tästä oli seurauksena liturgian muuttuminen pitkäksi, joka alkoi ikävystyttää kansaa. Muutamat kirkon isät alkoivat karsia rukouksia vastaamaan ihmisten hengellistä tarvetta.

Apostolisissa säännöissä oleva liturgian kaava on vanhimpia, mutta sitä lienee tuskin koskaan käytetty. Tärkeimmiksi liturgioiksi muotoutuivat Basileios Suuren, Kappadokian Kesarean arkkipiispan ja Konstantinopolin arkkipiispan Johannes Krysostomoksen liturgiat, jotka ovat käytössä omana aikanammekin. Basileios Suuri lyhensi Jaakobin liturgiaa ja Johannes Krysostomos puolestaan lyhensi Basileioksen liturgiaa. Nämä kirkkoisät eivät siis itse luoneet uusia liturgioita, vaan muovailivat niitä vanhojen rukousten pohjalta. Nykyisen eukaristisen kanonin pääosa on heiltä peräisin.

Opetettavien liturgia on kuulunut psalmien veisaamisesta. Nykyistä suurta ekteniaa ei vielä ollut liturgian alussa. Alun perin evankeliumia seuraavan opetuspuheen paikan Johannes Krysostomos siirsi liturgian loppuun. Opetettavien liturgiaan kuuluivat lisäksi ektenia ja rukoukset opetettavien puolesta. Niiden jälkeen seurasi uskovaisten puolesta lausuttu ektenia. Nykyisestä poiketen tuolloin proskomidi toimitettiin vasta tämän ektenian jälkeen ja sitä seurasi suuri saatto.

Pyhä Jumala -veisu tuli liturgian kaavaan v. 438 patriarkka Prokloksen aikana, uskontunnustus puolestaan v. 510 patriarkka Timoteoksen aikana.

2. 3. Symbolinen liturgia

500 - 800 välisenä kautena tapahtui liturgian rakenteessa huomattavia muutoksia. Proskomidin toimittaminen siirtyi suuren saaton yhteydestä liturgian alkuun. Muutokseen on ollut vaikuttamassa ennen kaikkea se, että opetettavien määrä väheni kirkossa. Myöskin uskovaisten liturgian merkitys kasvoi. Liturgian alkuun liitettiin nykyinen suuri ektenia antifoneineen. Epistola ja evankeliumin luku pysyivät entisellä paikallaan, mutta evankeliumin jälkeen lisättiin hartauden ektenia. Kirkolliskokousten aikana teologisen ajattelun pohjaksi kehittyi oppi Kristuksen kahdesta luonnosta, jumalallisesta ja inhimillisestä ja pyrkimykseksi tuli ilmaista kirkon dogmeja liturgisin muodoin. Tämä johti siihen, että liturgiapalvelus alettiin ymmärtää merkitykseltään symbolisesti. Liturgiasta tuli kokonaisuus, joka vertauskuvallisesti esitti Jeesuksen Kristuksen elämää ja sovitus- ja lunastustyötä alkaen syntymästä ja päätyen taivaaseen astumiseen. Niinpä alettiin opettaa, että esimerkiksi proskomidissa tapahtuva Karitsan leikkaaminen kirkkoleivästä kuvaa Jeesuksen syntymää ja Karitsan sijoittaminen ehtoollislautaselle, diskokselle, Kristuksen viemistä uhrattavaksi Golgatalle. Pieni saatto esitti Jeesuksen kastetta ja julkisen esiintymisen alkamista, evankeliumin lukemisen ja suuren saaton välinen osa Jeesuksen kolmivuotista julkista toimintaa. Suuri saatto tulkitsi Jeesuksen kulkua Betaniasta Jerusalemiin palmusunnuntaina. Myöskin alttaripöytä pyhine lahjoineen sai oman kuvaannollisen merkityksensä. Sen ymmärrettiin kuvaavan Siionin yläsalia, ristiinnaulitsemista, hautaamista ja ylösnousemista. Pyhien lahjojen kuljettaminen liturgian loppupuolella uhripöydälle taas Herran taivaaseen menemistä jne. Ulkonaisilla menoilla haluttiin ilmaista opillisia totuuksia, samoin myös kirkkoveisuissa.

Keisari Justinianoksen aikana (6.vs.) otettiin liturgiaan veisu "Jumalan ainokainen kuolematon Poika ja Sana." Vuonna 620 liitettiin veisu "Täyttyköön suumme Sinun kiittämisestäsi, Herra." "Totisesti on kohtuullista"-veisu otettiin käyttöön patriarkka Nilolaos Krysobergoksen aikana

2. 4. Liturgian vakiintumisen aika

Lähes kaikki se, mikä liturgiassa esitetään ääneen, sai muotonsa 800-luvun loppuun mennessä. Ne osat, jota nykyisin toimitetaan salaisesti, olivat tuolloin kehittymättömiä. Muun muassa proskomidi oli tuolloin vielä muotoutumaton. Vielä 900-luvulla proskomidista puuttuivat alkurukoukset, samoin papiston pukeutumisrukoukset, ehtoollislahjojen peittämisrukoukset ja proskomidin päättörukous. Vasta 1500-luvulla proskomidi vakiintui lopulliseen muotoonsa. Slaavilainen liturgia seuraili kreikkalaista traditiota, mutta liitti mukaan omia lisäyksiäkin, mm. ektenia vainajien puolesta opetettavien liturgiassa sekä lisäyksenä rukoukset: "Herra, joka Pyhän Henkesi lähetit kolmannella hetkellä alas apostoleillesi..."

Liturgia kehittyi nykyiseen muotoonsa vuosisatojen kuluessa. Liturgian laulut ja rukoukset ovat suoraan raamatusta tai niitä on kirjoitettu raamatun tekstin sisällön mukaisesti. Näin koko liturgian sisältö on Pyhän Hengen inspiroimaa. Liturgiassa kaikuu kirkon ääni ja opetus ja sen johtamina uskovat kehittyvät kohti Jumalan kaltaisuutta, theosista.

II Ortodoksinen oppi Pyhän Ehtoollisen sakramentista

Eukaristia- käsite

Kasteen sakramentti synnyttää näkymättömästi ihmisen uudelleen uuteen ja pyhään elämään Jumalan kanssa. Voitelun sakramentissa kristitty vastaanottaa armon, joka vahvistaa häntä uudessa elämässä ja auttaa siinä kasvamiseen. Ihmisen ruumis tarvitsee elääkseen ravintoa, ruokaa ja juomaa. Niin myös hengellinen elämä tarvitsee sille sopivaa ravintoa. Tämän ravinnon kasteessa uudestisyntynyt saa eukaristiassa eli pyhässä Ehtoollisessa, joka on liturgiajumalanpalveluksen ydin. Alkukirkossa Eukaristiaa kutsuttiin "leivän murtamiseksi" (Ap.t. 2:42; 27:35) tai "Herran ateriaksi" (1. Kor. 11:20)

Jeesus antoi opetuslapsilleen lupauksen eukaristiasta puhuessaan elämän leivästä. Hän sanoi: " Minä olen tämä elävä leipä, joka on tullut taivaasta, ja se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti. Leipä, jonka minä annan, on minun ruumiini. Minä annan sen, että maailma saisi elää." (Joh. 6:51) Jeesus opettaa näin sanoessaan, että hänen lihansa ja hänen ihmisyytensä on toisaalta lunastusuhri ja toisaalta iankaikkisen elämän tuottava ruoka. Juutalaiset eivät tätä ymmärtäneet ja siksi he kysellä vihastuneina: "Kuinka tuo mies voisi antaa ruumiinsa meidän syötäväksemme?"(Joh. 6:52) He eivät ymmärtäneet Kristuksen syömistä uskolla hengellisesti. Heille Jeesus vastasi: " Totisesti, totisesti: ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertaan, teillä ei ole elämää. Mutta sillä, joka syö minun lihani ja juo minun vereni, on ikuinen elämä, ja viimeisenä päivänä minä herätän hänet… Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, pysyy minussa ja minä pysyn hänessä… ja niin kuin minä saan elämäni Isältä, niin saa minulta elämän se, joka minua syö." ( Joh. 6:53 - 57)

Jeesus asetti Ehtoollisen sakramentin kärsimystensä edellä aterioidessaan viimeistä kertaa opetuslastensa kanssa Suuren torstain iltana ja niin toteutti lupauksensa hengellisen ruuan, oman lihansa ja verensä, antamisesta uskovaisille. Tästä tapahtumasta antavat yhdenmukaisen todistuksen sekä Matteus, Markus että Luukas (Mt. 26:26 - 28; Mk. 14: 22 - 24; Lk. 22: 19 - 20) Myöskin apostoli Paavali kertoo yhdenmukaisesti evankelistojen kanssa eukaristian asettamisesta: "Olen saanut Herralta tiedoksi tämän, minkä olen myös opettanut teille: Herra Jeesus sinä yönä, jona hänet kavallettiin, otti leivän, kiitti Jumalaa, mursi leivän ja sanoi: "Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni." Samoin hän otti aterian jälkeen maljan ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni. Niin usein kuin siitä juotte, tehkää se minun muistokseni."(1. Kor. 11:23 - 25)

Sakramentin näkyvä puoli

Eukaristiaa varten Jeesus käski valmistaa "erityisen paikan" ja evankeliumi kertoo, että opetuslapset valmistivat sen isoon "varustettuun" vierashuoneeseen. Sen vuoksi tänä päivänäkin liturgiajumalanpalvelus ja siihen sisältyvä Ehtoollisen sakramentti pääsääntöisesti toimitetaan erityisesti tarkoitusta varten vihityssä temppelissä, jonka oleellinen osat ovat alttaripöytä ja antiminssi. Eukaristiaa ei voida toimittaa muissa kuin liturgiajumalanpalveluksessa.

Eukaristian aineina ovat leipä ja viini. Apostoli Paavali kirjoittaa: "Leipä on yksi, ja niin mekin olemme yksi ruumis, vaikka meitä on monta, sillä tulemme kaikki osallisiksi tuosta yhdestä leivästä." (1. Kor.10:17) Asettaessaan sakramentin, "hän otti leivän", ei kahta tai useampia ja siunattuaan "mursi" tuon yhden leivän osiin "ja antoi sen opetuslapsilleen ".(Mt. 26:26) Nykyisin kreikkalaisessa perinteessä käytetään Ehtoollisen sakramentissa kahta suurempaa, happamatonta vehnäleipää, josta ehtoollisosaset otetaan sakramenttia varten. Omassa perinteessämme käytetään viittä prosforaa eli ehtoollisleipää.

Evankelistat ja apostoli Paavali nimittävät Vapahtajan sakramentin asettamisessa käyttämää leipää sanalla artos, jota raamatussa käytetään merkitsemään ensisijaisesti kohonnutta, hapanta leipää. Apostolien aikana eukaristian toimittamisessa käytettiin hapanta leipää. Näin apostolit tekivät varmastikin seuratakseen Vapahtajan esimerkkiä ja ohjetta, niin kuin he tekivät muissakin asioissa. Apostolien teoissa (Ap.t. 20: 6-7) sanotaan: "Sapatin mentyä, viikon ensimmäisenä päivänä, kokoonnuimme murtamaan leipää." Tämä kohta muiden muassa osoittaa apostolien "murtaneen leipää", ts. toimittaneen eukaristiaa Trooaassa viikon ensimmäisenä päivänä, seitsemän päivän päästä happamattoman leivän juhlasta. Tuolloin juutalaisen perinteen mukaan happamatonta leipää ei enää ollenkaan käytetty. Siksi käytetty leipä oli hapanleipää. Apostolien teoissa kaikkialla ehtoollisleipää nimitetään artokseksi.

Toinen sakramentissa käytettävä aine on viini. Itse Vapahtaja käytti rypäleviiniä, minkä osoittavat hänen sanansa: "Totisesti: minä en enää maista viiniköynnöksen antia ennen kuin sinä päivänä, jona juon uutta viiniä Jumalan valtakunnassa." (Mk. 14:25; Mt. 26:29) Eukaristiassa käytetään punaviiniä, koska se ruumiillisille silmillemme esittää Kristuksen verta. Sakramentin toimituksessa viiniin sekoitetaan vettä, niin kuin Jeesuskin todennäköisesti teki viimeisellä ehtoollisella. Tapa sekoittaa viiniin vettä on yleinen tapa Lähi-Idän maissa edelleenkin. Veden sekoittamisella viiniin Kirkko tahtoo opettaa myöskin sitä, että Kristuksen lävistetystä kyljestä vuoti sekä verta että vettä, niin kuin evankeliumikin todistaa

Leivän ja viinin muuttuminen Kristuksen Ruumiiksi ja Vereksi

Eukaristia toimitetaan liturgiajumalanpalveluksen viimeisessä osassa, uskovaisten liturgiassa. Proskomidissa uhripöydällä Jumalalle pyhitetyt lahjat, jotka suuressa saatossa on siirretty alttarille, muuttuvat Pyhän Hengen vaikutuksesta Kristuksen Ruumiiksi ja Vereksi. Nuo lahjat uhrataan Jumalalle sekä elävien että kuolleiden edestä ja uskovat tulevat niistä osallisiksi sielun ja ruumiin pyhitykseksi. Tämä muuttuminen Kristuksen Ruumiiksi ja Vereksi tapahtuu, kun sakramentin toimittaja lausuu sakramentin asetussanat:" Ottakaa, syökää… " ja: "Juokaa tästä kaikki…" Näillä sanoilla Vapahtaja ilmaisee tahtonsa leivän ja viinin muuttumisesta hänen Ruumiikseen ja Verekseen. Apostoli Paavali sanoo: "Niin usein kun te syötte tätä leipää ja juotte tästä maljasta, te siis julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kun Hän tulee." ( 1. Kor. 11:26)) Myös pyhä Johannes Damaskoslainen on samaa mieltä: "Ja Hänen kaikkivaltiaasta käskystään näin on ja tapahtuu (ts. leivän ja viinin muuttuminen) siihen asti, kun Hän tulee." (Ortodoksisen uskon tarkka esitys IV:13) Nämä sanat sisältävät myös käskyn toimittaa tätä suurta ja peljättävää sakramenttia. Ilman tuota käskyä papisto ei rohkenisi niin tehdä.

Pappi rukoilee Pyhän Hengen alas tulemista lahjain päälle, toisin sanoen leivän ja viinin muuttumiseksi: "Ja lähetä Sinun Pyhä Henkesi alas meidän päällemme ja naiden esillä olevain lahjain päälle."

Pappi siunaa pyhät lahjat kolmesti samalla lausuen: "Ja tee tämä leipä Sinun Kristuksesi kalliiksi Ruumiiksi ja mitä tässä maljassa on, Sinun Kristuksesi kalliiksi Vereksi, muuttaen ne Pyhällä Hengelläsi."

Näin lahjain siunaaminen alkaa eukaristiarukouksella, jatkuu Vapahtajan sakramentin asettamissanojen toistamisella ja päättyy Pyhän Hengen kutsumiseen ja lahjain siunaamiseen. Leivän ja viinin salainen muuttuminen tapahtuu näiden kolmen vaiheen aikana. Ennen rukoussanoja: "Ja tee tämä leipä… ja tämä viini... " sakramentin toimittajan edessä on vain leipää ja viiniä, eivätkä ne ole vielä tulleet Kristuksen ruumiiksi ja vereksi. Pyhittäminen on kuitenkin alkanut ja kun siunaaminen on tapahtunut, sakramentin toimittaja maahan kumartuen osoittaa kunnioitusta Kristuksen Ruumiille ja Verelle.

Pyhä Johannes Damaskoslainen sanoo: "Kuinka tämä voi tapahtua... Kuinka leipä tulee Kristuksen ruumiiksi ja viini ja vesi Kristuksen vereksi? Minäkin sanon sinulle: Pyhä Henki tulee niiden päälle ja tekee sen, mikä ylittää järjen ja ymmärryksen. Käytämme leipää ja viiniä, sillä Jumala tuntee ihmisen heikkouden, joka karttaa vaikeuksia ja aiheuttaa kaikkea, mihin ei ole tottunut. Tapansa mukaan Jumala siis alentuu tasollemme ja toimittaa yliluonnollisen tavallisten luonnontuotteiden avulla, niin kuin kasteessakin. Koska ihmisillä on tapana peseytyä vedessä ja voidella itseään öljyllä, Jumala on yhdistynyt öljyyn ja veteen Hengen armon ja tehnyt sen uudestisyntymisen pesoksi. Samoin koska ihmisillä on tapana syödä leipää ja juoda vettä ja viiniä, Hän on yhdistänyt niihin oman jumaluutensa ja tehnyt ne ruumiikseen ja verekseen, niin että voimme päästä yliluonnolliseen tavallisen ja luonnollisen välityksellä. Se on totisesti jumaluuteen yhdistynyt ruumis, pyhästä Neitseestä syntynyt ruumis, ei niin että taivaaseen noussut ruumis laskeutuisi taivaista, vaan niin että leipä ja viini muuttuvat Jumalan ruumiiksi ja vereksi. Jos haluat tietää sen tavan, kuinka se tapahtuu, riittää, kun kuulet, että se tapahtuu Pyhän Hengen kautta, niin kuin Herra valmisti itselleen ja itsessään lihan pyhästä Jumalansynnyttäjästä Pyhän Hengen kautta; mitään muuta emme tiedä, kuin että Jumalan Sana on todellinen ja toimiva ja kaikki voimallinen, mutta tapa on tutkimaton. Ei ole sen pahempi sanoa näinkin, että niin kuin luonnossakin leipä syömisen kautta ja viini ja vesi juomisen kautta muuttuvat syöjän ja juojan ruumiiksi ja vereksi eikä toiseksi ruumiiksi entisen ruumiin rinnalle, samoin (proskomidissa) esiin kannettu leipä, viini ja vesi muuttuvat Pyhän Hengen avuksi huutamisen (epiklesis) ja päälle tulemisen (epifoitesis) kautta yliluonnollisesti Kristuksen ruumiiksi ja vereksi, eikä ole kahta, vaan yksi ainoa." (Ortodoksisen uskon tarkka esitys IV:13)

Ortodoksisen idän patriarkat opettavat: "Uskomme, että sana "muuttuminen" ei selitä tapaa, jolla leipä ja viini muuttuvat Herran ruumiiksi ja vereksi, sillä sitä ei voi kukaan, paitsi Jumala, käsittää, ja niiden ponnistelut, jotka haluavat sen käsittää ovat vain mielettömyyttä ja epähurskautta. Mutta oleellista on vain se, että leipä ja viini siunaamisen jälkeen muuttuvat Herran ruumiiksi ja vereksi, ei symbolisesti eli vertauskuvallisesti, ei armon yltäkylläisyydestä, ei Ainosyntyisen jumaluuden johdattamisesta tai päälle tulemisesta, vaan todellisesti ja oleellisesti leipä tulee Herran totiseksi ruumiiksi ja viini Herran totiseksi vereksi." (Itämaisten patriarkkain lähetyskirje, 17. kpl)

Kirkon vanhat opettajat painottavat, että tämän suurimman ihmeen tekijä on Jumala, lihaksi tullut Sana, joka teki kaikki evankeliumissa mainitut ihmeet, ja saman Pyhän Hengen voimalla vaikuttaa myöskin leivän ja viinin käsittämättömän muuttumisen Hänen ruumiikseen ja verekseen.

Pyhä Kyrillos Jerusalemilainen vertaa leivän ja viinin muuttumista eukaristiassa veden muuttumiseen viiniksi Kaanan häissä (Opetussaarna IV:2). Gregorios Nyssalainen (Opetussaarna 37) ja Johannes Damaskoslainen selittävät, että meissä ihmisissä itsessämme ravinnoksi nautittu leipä, viini ja vesi tietämättämme muuttuvat ruumiiksemme ja vereksemme.

Kirkko on aina uskonut ja opettanut , että pyhältä alttaripöydältä jaetaan Kristuksen todellinen ruumis ja veri. Kaikki vanhat liturgiat samoin kuin nyt käytettävät Basileios Suuren ja Johannes Krysostomoksen liturgiat sisältävät samalla tavalla rukouksen Pyhän Hengen lähettämisestä siunaamaan lahjat. Samoin niissä tunnustetaan, että leipä ja viini Pyhän Hengen vaikutuksesta muuttuvat Kristuksen ruumiiksi ja vereksi.

Ensimmäisen ekumeenisen kirkolliskokouksen (325) jäsenet lausuivat julki uskonsa: "Jumalallisella pöydällä ei ole nähtävä pelkkää leipää ja maljaa, vaan ylentämällä mielensä on uskolla käsitettävä, että siinä on Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnit, jonka papit kantavat uhriksi ja oikein vastaanottaen Hänen kalliin Ruumiinsa ja Verensä on uskottava, että tämä on meidän ylösnousemisemme merkki."

Kolmannen ekumeenisen kirkolliskokouksen (431) jäsenet hyväksyivät pyhän Kyrillos Aleksandrialaisen lähetyskirjeen, jossa sanotaan: " Me toimitamme kirkoissa veretöntä uhria ja pyhitämme itsemme, tulemalla osallisiksi Kristuksen, meidän kalliin Vapahtajamme pyhästä ruumiista ja kalliista verestä."

Seitsemäs ekumeeninen kirkolliskokous (787) opettaa: "Ei kukaan apostoleista ja kuuluisista isistämme nimittänyt veretöntä uhria Kristuksen ruumiin esikuvaksi, vaan itse Herran ruumiiksi ja vereksi.

Jeesuksen Kristuksen läsnäolo Eukaristiassa

Sitä, kuinka Kristus on läsnä eukaristian leivässä ja viinissä, emme voi käsittää. Asiaa selitetään Itämaisten patriarkkain lähetyskirjeen 17. kappaleessa:

1. Jeesus itse opetti: "Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, pysyy minussa, ja minä pysyn hänessä... ja niin kuin minä saan elämäni Isältä, niin saa minulta elämän se, joka minua syö." (Joh. 6:56, 57) Tämä tarkoittaa, että leivän ja viinin muuttuessa sakramentissa Herra on läsnä ei vain ruumiillaan ja verellään, vaan myöskin olemuksellaan Jumalihmisenä, toisin sanoen täydellisenä Jumalana ja täydellisenä ihmisenä.

2. Kun Herran ruumis ja veri jaetaan osiin ja murretaan Ehtoollisen jakamisen edellä jaettavaksi uskoville, se tapahtuu kuitenkin koskien leivän ja viinin muotoa. Todellisuudessa jokaisessa pienimmässäkin muuttuneen leivän ja viinin osasessa ei ole vain jokin osa Herran ruumiista ja verestä, vaan Kristuksen ruumis, koko Kristus, Jumalaihminen, kokonaisuudessaan jokaisessa osassa. Tämän vuoksi ekumeeninen Kirkko aina sanoo: "Murretaan ja osiin jaetaan Jumalan Karitsa, joka on murrettava, mutta samalla jakaantumaton, aina syötävä, mutta ei koskaan kuluva, vaan siitä osallistuvia pyhittävä." Siksi vähäisimmänkin osan Kristuksen Ruumista ja Verta nauttiva tulee osalliseksi koko Kristuksesta.

3. Eri puolilla maailmaa toimitetaan samanaikaisesti paljon liturgioita. Kuitenkaan ei ole olemassa monta Kristuksen ruumista, vaan niissä kaikissa on läsnä yksi ja sama Kristus. Hänen ruumiinsa ja verensä on yksi ja sama kaikissa kirkoissa. Tämä ei tapahdu siksi, että taivaissa oleva Herran ruumis tulisi uhrialttarille, vaan siksi, että kaikissa kirkoissa erikseen valmistettu leipä pyhittämisen ja siunaamisen jälkeen tulee yhdeksi ja samaksi ruumiiksi taivaissa olevan Herran ruumiin kanssa, koska Herralla on aina yksi ruumis eikä monta eri paikoissa.

4. Kun leipä ja viini ovat pyhitetyt, ne eivät enää ole leipä ja viini, vaan Kristuksen ruumis ja veri, joilla kuitenkin on leivän ja viinin muoto ja ulkonäkö. Niiden olemus on muuttunut Herran ruumiiksi ja vereksi. Ne eivät enää muutu takaisin leiväksi ja viiniksi, vaan pysyvät Ruumiina ja Verenä aina myöhemminkin. Ne ovat sitä " pyhittämisen jälkeen käyttämiseen asti, käyttämisen aikana ja jälkeen", riippumatta siitä, nauttivatko uskovaiset niitä vai ei. Tähän perustuu Kirkon tapa määrättyinä päivinä toimittaa ennen pyhitettyjen lahjain liturgiaa ja säilyttää pyhät lahjat artoforionissa pyhällä pöydällä sairaiden ja kuolevien ripittämistä varten.

5. Koska leipä ja viini pyhityksen jälkeen ovat Kristuksen ruumis ja veri, joissa Hän jumaluutensa puolesta on läsnä, niille on soitettava erikoista kunnioitusta ja Jumalalle sopivaa palvelusta kuten itselleen Herralle sekä Eukaristian aikana että myös niitä myöhemmin käytettäessä ja säilytettäessä artoforionissa.

Eukaristia uhrina

Sen lisäksi, että eukaristia on sakramentti, "kuolemattomuuden lääke" ja "pyhityksen lähde", joka Kirkossa jaetaan uskoville, se on myöskin uhri Jumalalle Isälle. Se on samalla sekä ylistys- ja kiitosuhri Jeesuksen Kristuksen osoittamista hyvistä teoista meidän edestämme, että myös sovitusuhri, joka kannetaan kaikkien elävien ja nukkuneiden puolesta heidän pelastuksekseen ja syntien anteeksiantamiseksi.

Eukaristia sai ylistys- ja kiitosuhri- luonteensa jo viimeisellä ehtoollisella Suurena torstaina, sillä evankeliumin mukaan Jeesus Kristus otettuaan leivän ja maljan, kiitti Jumalaa (Lk. 22:17). Samoin Hän ehtoollisen jälkeen veisasi kiitosvirren (Mt. 26:30) ennen lähtöään Öljymäelle. Hän kiitti Isää Jumalaa siitä rakkaudesta, jota Hän oli osoittanut ihmiskuntaa kohtaan lunastus- ja pelastustyössään.

Apostoli Paavalikin todistaa, että ensimmäisessä seurakunnassa eukaristialla oli sama luonne, kun hän kertoo eukaristian asettamisesta (1. Kor. 11:23–28). Itse sana "eukaristia" merkitsee kiittämistä.

Eukaristia on myöskin sovitusuhri elävien ja kuolleiden edestä. Siksi liturgiassa lausutaan Lahjojen pyhittämisen jälkeen, että eukaristian uhri toimitetaan "monien edestä", jotka eivät itse nauti eivätkä voi nauttia uhria. Eukaristiauhri toimitetaan "maanpäällisen Kirkon, hengellisen ja maallisen esivallan, sen kaupungin, jossa asumme, kaikkien kaupunkien ja maakuntain ja niiden uskovaisten asukkaiden edestä, merellä ja maalla matkustavien, sairaiden, kärsivien, vangittujen ja heidän pelastuksensa edestä, lahjantuojain edestä pyhissä seurakunnissa, uskovaisen kansan edestä, taivaissa riemuitsevan seurakunnan ja yleensä kaikkien iankaikkisen elämän ylösnousemisen toivossa nukkuneiden edestä. Pyhiä poisnukkuneita muistellaan siinä tarkoituksessa, että heidän rukouksensa vahvistaisivat meidän rukouksiamme elävien ja kuolleiden edestä. Kyrillos Jerusalemilaisen mukaan pyydämme heidän rukouksiaan, "että Jumala heidän rukoustensa ja välityksensä kautta ottaisi meidän rukouksemme vastaan."

III Liturgian rakenne ja sisältö

Liturgia on tärkein jumalanpalvelus, sillä siinä toimitetaan Pyhän Ehtoollisen sakramentti, jonka Herramme Jeesus Kristus asetti Suuren torstain iltana, kärsimystensä aattona. Pestyään opetuslastensa jalat antaen esimerkin nöyryydestä, Herra kiitti Isää Jumalaa, otti leivän, siunasi ja mursi sen ja antoi opetuslapsillensa sanoen: "Ottakaa, syökää, tämä on minun Ruumiini, teidän edestänne annettu. Sitten Hän otti viinimaljan ja siunasi myös sen ja antoi sen heille sanoen: Juokaa tästä, te kaikki, sillä tämä on minun Vereni, uuden liiton veri, joka on vuodatettu monien edestä, syntien anteeksiantamiseksi. Ja kun he olivat osallistuneet niistä, Herra antoi heille käskyn aina toimittaa tämä sakramentti: tehkää tämä minun muistokseni (Mt. 26:26–28; Lk. 22:19; 1. Kor. 11:24 )

Apostolit toimittivat Pyhää Ehtoollista Jeesuksen Kristuksen käskyn ja esimerkin mukaan ja opettivat kaikkia kristittyjä toimittamaan tätä suurta ja pelastavaista sakramenttia. Varhaisimpina aikoina liturgian toimittamisen muoto ja järjestys välittyivät suullisesti ja kaikki rukoukset ja pyhät hymnit opittiin ulkoa. Loppuvaiheessa apostolisen liturgian kirjoitettuja kehitelmiä alkoi esiintyä. Kun aika kului, eri kirkoissa lisättiin rukouksia, hymnejä ja pyhiä toimituksia niin, että sen toimittamisen yhtenäisyys hävisi. Syntyi tarvetta yhdistää kaikki olemassa olevat liturgian järjestykset ja saada aikaan uudelleen sopusointu niiden toimittamiseen. Neljännellä vuosisadalla, kun Rooman vainot kristittyjä kohtaan päättyivät, tuli mahdolliseksi uudelleen vakiinnuttaa hyvä järjestys Kirkon sisäisessä elämässä ekumeenisten kirkolliskokousten kautta. Pyhä Basiekos Suuri kirjoitti muistiin ja tarjosi yleiseen käyttöön yhden liturgian muodon, kun taas pyhä Johannes Krysostomos muotoili lyhemmän version Basileioksen liturgiasta. Nämä liturgiat pohjautuivat kaikkein varhaisimpaan liturgiaan, joka on nimetty pyhän apostoli Jaakobin, ensimmäisen Jerusalemin piispan, mukaan. Pyhä Basileios Suuri, joka kuoli 379, oli Vähä-Aasian Kappadokian Kesarean arkkipiispa. Häntä kutsutaan "Suureksi" hänen suurien askeettisten ponnistelujensa vuoksi ja hänen kirjallisesta panoksestaan Kirkolle lukuisten rukouksien ja kirkollisten kirjoitusten ja sääntöjen muodossa.

Pyhä Johannes Krysostomos oli Konstantinopolin arkkipiispa. Häntä kutsuttiin "Krysostomokseksi" (=Kultasuuksi) hänen ainutlaatuisen puheenlahjansa takia, jolla hän julisti Jumalan Sanaa. Vaikka hän kuoli vuonna 402 maan paossa, monet hänen saarnakokoelmansa ja kirjeensä jäivät kohottamaan meitä hengellisesti.

Liturgiaa kuvataan monin termein. "Liturgia"- sana on kreikankielinen ja tarkoittaa "yhteistä työtä tai palvelusta" ja tarkoittaa sitä, että Pyhän Ehtoollisen sakramentti on Jumalan sovitusuhri koko uskovien yhteisön syntien puolesta, sekä elävien että kuolleiden. Koska pyhän Ehtoollisen sakramenttia kutsutaan kreikaksi "Evharistia" eli "kiitosuhri", liturgiaa kutsutaan myöskin Eukaristiaksi. Sitä nimitetään myöskin "mystiseksi ateriaksi" tai "Herran ateriaksi", koska sitä tavallisesti toimitetaan keskipäivän tienoilla, ja pyhän Ehtoollisen sakramentissa uhrattua Kristuksen ruumista ja Verta kutsutaan sillä nimellä Jumalan Sanassa (1. Kor. 10:21; 11:20) Apostolien aikoina liturgiaan viitattiin leivän murtamisella (Apt. 2:46). Liturgiassa muistellaan Jeesuksen Kristuksen maanpäällistä elämää ja opetuksia Hänen syntymästään aina taivaaseenastumiseensa asti samoin kuin sitä hyötyä, jonka Hän soi pelastukseksemme maan päällä.

Liturgian järjestys on seuraava. Ensiksi valmistetaan sakramentin ainekset, sitten uskovaiset valmistautuvat sakramenttiin, ja lopuksi itse sakramentti toimitetaan ja uskovat vastaanottavat Ehtoollisen. Liturgia jakaantuu kolmeen osaan: 1) proskomidi, 2) opetettavien liturgia ja 3) uskovaisten liturgia.

Kirkko eli temppeli jumalanpalveluspaikkana

1. Temppeli Vanhan testamentin aikana

Seurakunnan yhteistä rukouspaikkaa, jossa jumalanpalvelukset ja yleensä kaikki sakramentit toimitetaan, kutsutaan temppeliksi eli kirkoksi. Tehtäväänsä se on pyhitetty erityisten sääntöjen mukaan. Temppelit pyhitetään jonkin pyhän ihmisen tai tapahtuman muistolle, esimerkiksi pyhän Nikolaoksen kirkko tai Kristuksen kirkastumisen kirkko jne.

Vanhan testamentin aikana kirkon tehtävää hoitivat uhrialttarit, joita rakennettiin minne tahansa ulkona. Yleisimmin sellainen oli paikassa, jossa Jumala oli ilmestynyt tai ilmaissut itsensä ihmisille (1. Moos. 12:7) tai missä oli tapahtunut jokin erityinen tapahtuma (1.Moos. 8:18–20). Usein paikka oli vuorilla tai metsässä, jotka sellaisinaan olivat paikkoja, jotka saattoivat ihmisen rukoilemaan ja ajattelemaan Jumalaa. Näin oli laita Moosekseen saakka. Mooseksen aikana Jumala antoi käskyn rakentaa ilmestysmajan Herran asumukseksi (2. Moos. 25 - 27). Ilmestysmaja oli jaettu kolmeen osaan: kaikkein pyhin, pyhä ja piha. Myöhemmin kuningas Salomo rakensi Jumalan kehotuksesta Jerusalemin temppelin, joka oli myöskin jaettu kolmeen osaan.( 1. Kun.6:1)

2. Temppeli Uuden testamentin aikana

Uuden testamentin aikana apostolien vielä eläessä jumalanpalvelukset toimitettiin tavallisissa asumuksissa, joissa palveluspaikaksi oli valittu erityinen huone, useimmiten rakennuksen yläkerroksessa (Apt. 1:13). Myöhemmin alettiin rakentaa erityisiä jumalanpalveluspaikkoja, Herran huoneita, jotka olivat tilavampia, ja joihin mahtui enemmän ihmisiä. Juutalaisten alkaessa vainota kristittyjä ja myöhemmin vainojen levittyä ja laajettua kristityt kokoontuivat piilopaikkoihin, luoliin ja katakombeihin. Näin tapahtui keisari Konstantinos Suuren hallitusaikaan saakka. Hän lakkautti vainot ja jumalanpalveluksia varten alettiin rakentaa temppeleitä.

Temppelien rakennustyyli vaihteli. Alkumuotona oli tyypillinen roomalainen rakennus, basilika. Myöhemmin muutkin muodot yleistyivät. Kirkkorakennukset saattoivat olla pitkähköjä, laivan muotoisia, toisinaan taas ympyrän tai tähden muotoisia. Laivan muoto viittasi ajatukseen maailmasta elämän merenä, täynnä kiusauksia, jolla kirkkolaiva purjehtii, perämiehenään itse Kristus. Kirkkolaivan avulla oli mahdollista purjehtia myrskyjen halki hiljaiseen satamaan, taivasten valtakuntaan. Temppeli tähden muotoisena oli osoittamassa tietä erämaassa, maailmassa. Ympyrän muoto viittaa Kristuksen seurakunnan pysyvyyteen ja iankaikkisuuteen. Ristinmuotoinen kirkko, jollaisia usein temppelit omana aikanamme ovat, muistuttavat Kristuksen kärsimyksistä ristillä. Ikivanhoista ajoista asti kirkkojen katolle on rakennettu kupoleja tai yksi tai useampia torneja. Ne muistuttavat meitä taivaasta, jonne meidän tulee rientää ajatuksin ja tuntein temppelissä ollessamme. Kupolien ja tornien huipuilla ristit muistuttavat siitä, että temppelit ovat kuin Kristuksen levitetyt kädet ja syli, jonne Hän tahtoo vetää kaikkia luokseen.

3. Nykyinen kirkkorakennus

Nykyisenkin kirkkorakennuksen muotona ja mallina on Vanhan testamentin ilmestysmaja ja Salomonin temppeli. Oman aikamme temppelikin jakaantuu kolmeen osaan. Varhaisina aikoina kolmijako vastasi temppelissä käyvien jakaantumista kolmeen ryhmään. Ensiksikin oli opetettavia eli katekumeeneja sekä katuvia. He olivat ihmisiä, jotka tahtoivat tulla kristityiksi juutalaisten tai pakanoiden joukosta ja joille opetettiin heidän valmistautuessaan kasteelle kristinopin alkeita. Katuvat taas olivat niitä, jotka kasteen jälkeen olivat langenneet sellaisiin synteihin, joiden vuoksi heidät oli erotettu uskovien yhteydestä, ja jotka halusivat uudelleen palata. Toisen ryhmän muodostivat uskovaiset ja kolmannen jumalanpalvelusten toimittajat. Kullakin ryhmällä oli temppelissä oma paikkansa, etteivät he sekaantuisi toisiinsa. Tämän kolmijaon mukaan temppelikin on jaettu kolmeen osaan.

1. Ulkoeteisestä astutaan kirkon eteiseen eli esihuoneeseen, joka on kirkon läntisin osa. Siinä varhaiskirkon aikana seisoivat jumalanpalveluksen aikana opetettavat ja katuvaiset. Siellä oli usein kasteastia opetettavien kastamista varten ja erityisiä pöytiä agapeeta, rakkauden ateriaa varten. Tästä esihuoneesta varsinaiseen temppelihuoneeseen johti kolme ovea: kaksi sivuovea miehiä ja naisia varten sekä keskellä ovi, jota sanottiin kauniiksi eli kuninkaan oveksi. Kolme ovea voidaan ymmärtää pyhän Kolminaisuuden vertauskuvana. Nykyisin tämä esihuone liittyy välittömästi varsinaiseen temppeliin. On siis muistettava, että nykyinen ulkoeteinen ei ole sama kuin esihuone. Esihuoneessa on kirkonisännöitsijän pöytä, jolta ostetaan tuohukset.

2. Varsinainen kirkkosali eli naos jaettiin ennen vanhaan puisilla väliaidoilla kolmeen osaan.. Miesten paikka oli oikealla ja naisten vasemmalla. Keskellä salia oli amboni eli koroke, johon päästiin muutamia portaita nousemalla. Sen yläpuolella kohoaa kattona taivasta kuvaava kupoli. Ambonilta saarnattiin ja luettiin Jumalan sanaa. Ainoastaan kadetraaleissa on nykyisin tällaisia korokkeita piispaa varten. Nykyisin varsinaisessa kirkkosalissa ovat myös solea eli alttarikoroke amboneineen, kliirossit eli laulajien kuoroaitiot sekä ikonostaasi eli kuvaseinä. Alttarikoroke on ikonostaasin edessä oleva koroke. Sen tarkoitus on tehdä jumalanpalvelukset kansalle paremmin kuultaviksi ja nähtäviksi ja myöskin siksi, ettei seurakunta mahdollisesti häiritsisi jumalanpalveluksen toimittamista. Amboni, joka on eri asia kuin keskellä kirkkoa oleva piispankoroke, on pyhän oven edessä oleva koroke tai alttarikorokkeen osa, joka kaarevasti ulkonee kirkkosaliin päin kuninkaan ovien kohdalla. Tältä alttarikorokkeelta pappi saarnaa ja diakoni lukee ektenioita. Kliirossit eli kuoroaitiot sijaitsevat molemmin puolin alttarikoroketta lukijoita ja laulajia varten. Niitä on kaksi kirkkosalin symmetrian vuoksi, mutta myös siksi, että kaki kuoroa voisi laulaa ns. antifonisesti eli vuorolauluna. Kummankin kliirossin vierelle on pystytetty kaksi kirkkolippua eli horugvia. Ne ovat tankoihin kiinnitettyjä ikoneita, jota muistuttavat meitä siitä, että seurakunnan tehtävä on taistella pelastuksen vihollisia vastaan. Horugvit ovat tässä mielessä sotalippuja ja niitä käytetään ristisaatoissa ja kulkueissa.

Ikonostaasi erottaa alttarihuoneen muusta kirkkosalista. Ikonostaasissa on keskellä pyhä ovi eli kuninkaan ovi. Sitä kutsutaan tällä nimellä siksi, että sen kautta Pyhien Lahjojen siirtyessä uhripöydältä alttaripöydälle suuressa saatossa kuningasten Kuningas tulee ikään kuin karitsa teurastettavaksi jaettavaksi uskovaisille ruuaksi, kuten suuren lauantain kerubiveisu asiasta kertoo. Kuninkaan oven edessä alttarihuoneen puolella on esirippu, jonka sulkeminen ja avaaminen merkitsevät usein samaa kuin pyhän oven avaaminen ja sulkeminen.

3. Alttarihuone on kirkkorakennuksen itäisin ja samalla pääosa. Ilmansuuntana itä, josta aurinko nousee, kuvaa sitä hengellistä valoa, jonka Kristus toi maailmaan. Jo varhaiskristityillä oli tapana rukoilla kääntyneenä itään päin. Sisälle alttariin saavat mennä jumalanpalveluksen toimittajat ja heitä auttavat henkilöt. Alttarihuoneessa sijaitsevat pyhä pöytä keskellä alttarihuonetta kuninkaan ovien kohdalla sekä uhripöytä huoneen pohjoisosassa.

4. Pyhä pöytä

Alttarihuoneessa kuninkaan ovien kohdalla sijaitsee pyhä pöytä, jolla veretön uhri toimitetaan. Piispan vihkiessä pyhän pöydän sen alle sijoitetaan pieneen lippaaseen osa jonkun pyhän marttyyrin luusta. Ensimmäiset kristityt toimittivat jumalanpalveluksia marttyyrien haudoilla. Vainojen lakattua 4. vuosisadalla, kun alettiin rakentaa uusia kirkkoja, kristityt kaipasivat marttyyrien hautoja, jolloin tuli tavaksi tuoda kirkkoihin marttyyrien jäännöksiä, joista osa sijoitettiin pyhän alttarin alle. Meille tämä tapa muistuttaa siitä, että Kirkon olemassaolo perustuu marttyyrien uskon varaan. Ilman heidän uskoaan kirkko ei olisi laajentunut koko maailmaan.

Pyhän pöydän esineistöön kuuluvat antiminssi, käsiristi, evankeliumikirja ja artoforion eli kirkonmuotoinen ehtoollisarkku. Tässä lippaassa pidetään pyhiä Lahjoja sairaita varten. Lisäksi alttaripöydän takana on seitsenhaarainen kynttilänjalka ja alttaripöydäntakainen risti, jota kannetaan ristisaatoissa.

Antiminssi on liina, johon on ommeltu pieni pala jonkun pyhän martyyrin luuta. Sillä on sama merkitys kuin pöydän alle asetetulla jäännökselläkin. Antiminssiin on kuvattu Kristuksen hautaaminen, sen kulmissa ovat neljän evankelistan ikonit ja reunoissa kuvattuna Kristuksen kärsimyksen eri vaiheet. Antiminssia alettiin käyttää vainojen aikana. Tuolloin liturgian toimittaminen vihityllä pöydällä usein häiriintyi, jolloin liturgia toimitettiin pelloilla, metsissä tai erämaissa. Kun pyhää pöytää ei voitu kuljettaa mukana, pöydän asemesta alettiin käyttää piispan vihkimiä antiminsseja. Vainojen lakattuakin jatkettiin niiden käyttämistä. Piispat lähettivät niitä uusiin, vihittyihin kirkkoihin ja siten antoivat siunauksensa jumalanpalvelusten toimittamiseen. Antiminssin ympärillä on kääreliina, jota kutsutaan ilitoniksi.

Antiminssissa on seuraava kirjoitus: "Pyhän Hengen armolla on tämä antiminssi vihitty Herran Ruumiin ja Veren jumalallisen uhrin toimittamista varten pyhässä liturgiapalveluksessa. Vihkinyt arkkipiispa/piispa NN…kuun…..päivänä 20..... Annettu pyhän liturgiapalveluksen toimittamista varten NN:n seurakunnan pyhän ........kirkossa."

Nykyisin antiminssiliina tarkoittaa sitä, että jokainen ortodoksinen temppeli ja seurakunta kuuluvat elimellisesti yhteiseen eli katoliseen Kirkkoon, joka perustuu marttyyrien uskoon ja jonka pyhät marttyyrit ovat vahvistaneet pyhällä elämällään ja kärsimyksillään. Jokainen seurakunta ja kirkko ovat samalla osa apostolista Kirkkoa, jossa piispat, apostolien seuraajat, valvovat uskoa ja järjestystä.

5. Uhripöytä

Uhripöytä sijaitsee alttarihuoneessa sen pohjoisosassa. Sen päällä toimitetaan proskomidi ja säilytetään liturgian toimittamiseen tarvittavia pyhiä ehtoollisastioita. Uhripöydän takana on tavallisesti Jeesuksen syntymää tai Getsemanen rukousta esittävä ikoni. Ehtoolliskalustoon kuuluvat ehtoolliskalkki eli malja, diskos eli ehtoollislautanen, keihäänmuotoinen veitsi eli keihäs, tähti, joka on tehty kahdesta metallikaaresta, ehtoollislusikkka eli labis, kaksi ristinmuotoista ehtoollispeitettä ja suurempi peite nimeltä "ilma" sekä kaksi apulautasta ja viinikauha.

Diskos eli ehtoollislautanen on pyöreä ja jalalla varustettu. Diskos kuvaa liturgiassa sekä Vapahtajan seimeä että Hänen hautaansa. Ehtoollislautasella liturgian aikana valmistetaan, siunataan ja jaetaan eri osiin se kirkkoleivän eli prosforan osa, jota sanotaan Karitsaksi. Pyhässä Ehtoollisessa se jaetaan uskovaisille.

Ehtoolliskalkki eli malja muistuttaa siitä maljasta, josta Kristus viimeisellä ehtoollisella antoi apostoleille verensä viinin muodossa. Proskomidissa maljaan pannaan kirkkoviiniä ja Eukaristiassa viini sakramentaalisesti muuttuu Kristuksen Vereksi.

Tähti muodostuu kahdesta metallikaaresta, jotka on kiinnitetty toisiinsa ristinmuotoisesti. Se muistuttaa tähdestä, joka johdatti tietäjät Betlehemiin. Tähden tarkoitus on kannatella ehtoollispeitettä, joka asetetaan lautaselle asetettujen kirkkoleivän osasten päälle.

Keihäs on keihäänmuotoinen veitsi ja sillä leikataan osasia kirkkoleivistä. Se muistuttaa keihäästä, jolla Vapahtajan kylki lävistettiin Hänen ristillä ollessaan.

Ehtoollislusikalla eli labiksella jaetaan pyhä Ehtoollinen maallikoille. Sana "labis" tarkoittaa ottamista. Profeetta Jesaja kertoo, kuinka kerubi otti alttarilta hehkuvan kiven ja kosketti sillä profeetta Jesajan suuta (Jes.6.) Ehtoollislusikkaa voidaankin verrata näihin kerubin pihteihin, koska sillä uskovaisten suuhun pannaan Kristuksen Ruumis ja Veri, joista ehtoollisrukouksissa sanotaan, että ne ovat polttava tuli niille, jotka kelvottomasti osallistuvat jumalallisista Lahjoista.

Kirkon varhaisina aikoina pyhä Ehtoollinen jaettiin siten, että Kristuksen Ruumis annettiin uskovaisille käsiin ja tämä itse otti sen suuhunsa. Kristuksen Veri taas annettiin suoraan kalkista. Pyhä Johannes Krysostomos (k.407) otti käytäntöön nykyisen tavan jakaa Kristuksen Ruumis ja Veri yhtaikaa lusikalla kalkista väärinkäytösten ehkäisemiseksi.

Papiston valmistautuminen liturgian toimittamiseen

Ennen liturgian aloittamista toimittava pappi ja diakoni tulevat ambonille kuninkaan oven eteen. Siinä he lukevat hiljaisella äänellä alkurukoukset ja katumustroparit. Sen jälkeen he suutelevat Kristuksen ja Jumalansynnyttäjän ikoneita. Sitten pappi rukoilee itselleen voimaa ja vahvistusta peljättävän sakramentin toimittamiseen. Rukouksen jälkeen pappi ja diakoni kumartavat seurakunnan puoleen pyytäen syntejään anteeksi sekä seurakunnan esirukouksia. Tämän jälkeen he menevät alttariin pyhän pöydän eteen, pappi suudellen pyhää evankeliumikirjaa ja pyhää pöytää, diakoni pyhää pöytää.

1. Pukeutuminen jumalanpalveluspukuihin

Sitten seuraa pukeutuminen jumalanpalvelusasuihin. Vanhan Testamentin aikana pappi ja papit pukeutuivat Jumalan käskystä erityisiin vaatteisiin. Pappi puki ylleen viitan, ihokkaan, vyön ja käärelakin. Ylimmäisen papin asuun kuului lisäksi kasukka, ruudullinen ihokas, rintakilpi sekä otsakoristeella varustettu käärelakki.

Apostolisella ajalla jumalanpalvelukset toimitettiin sen ajan siviilipuvuissa, tunikassa ja toogassa. Diakonit vyöttäytyivät pöytäpalveluksen ajaksi kapealla liinalla. Näistä roomalaisista puvuista kehittyi 5. ja 6. vuosisadan vaihteessa nykyiset jumalanpalveluspuvut. Samalla ne saivat symbolisen merkityksensä. Ne voidaan ymmärtää Jumalan suojelevan armon vertauskuvina. Pukiessaan vaatteita ylleen papisto lukee psalmien jakeita, jotka ilmaisevat kunkin vaatekappaleen vertauskuvallisen merkityksen.

Jumalanpalvelusten ulkopuolella pappi ja diakoni ovat mustassa, kapeahihaisessa alusviitassa sekä samanlaisessa, mutta leveähihaisessa päällysviitassa. Pappi kantaa arvonsa merkkinä rintaristiä. Piispalla kuuluu sen lisäksi erikoinen päähine, klobukki, sekä rinnalla kannettava Neitsyt Marian ikoni eli panagia.

1. 1. Diakonin palveluspuku

Liturgian ajaksi papisto riisuu päällysviitan ja diakoni pukeutuu leveähihaiseen stikariin, nauhamaiseen orariin, jonka hän asettaa olalleen sekä päällyshihoihin.

Stikari oli varhaiskirkon aikana valkoisesta kankaasta tehty puku, jolla kuvataan enkelin kirkasta vaatetta, ja sitä elämän puhtautta, jota jumalanpalveluksia toimittamaan vihityltä papistolta vaaditaan. Nykyisin diakonin stikarin väri vaihtelee kunkin juhlan tai päivän liturgisten värien mukaan Valkoinen alusstikari muistuttaa myös siitä valkoisesta kastepuvusta, johon kastettava puetaan kasteen yhteydessä.

Diakonin palveluspukuun kuuluva orari eli olkavaate, on pitkä ja kapea vaate, jota diakoni kantaa jumalanpalveluksen aikana vasemmalla olallaan. Orarin nimi tulee latinankielisestä sanasta oro (=rukoilen). Diakonit antavat orarilla merkin, kohottaen oikean kätensä pitäen kiinni orarista, kun tulee rukoilla tai laulaa.

1. 2. Papin palveluspuku

Pappi pukee ylleen ensiksi alusstikarin. Valkoinen alusstikari muistuttaa siitä valkoisesta kastepuvusta, johon kastettava puetaan kasteen yhteydessä.

Alusstikarin päälle pappi pukee diakonin oraria vastaavan epitrakiilin, joka vyötetään vyöllä. Päällyshihat ovat samanlaiset kuin diakonilla. Pappi pukee oikealle kupeelleen kuvevaatteen ja lopuksi kaikkein päällimmäiseksi hän pukeutuu hihattomaan feloniin.

Päällyshihat ovat kalvosimen tapaiset ja niillä kiinnitetään käsivarteen alusviitan hihan suut. Vertauskuvallisesti ne voidaan ymmärtää siteiksi, joilla Vapahtajan kädet sidottiin.

Epitrakiili on vaate, jota pappi pitää kaulassaan. Etupuolelta epitrakiili ulottuu melkein maahan asti. Se on muodostunut diakonin orarista ja merkitsee pappeuden armoa. Ilman epitrakiilia pappi ei toimita mitään jumalanpalvelusta, samoin ei diakonikaan ilman oraria.

Vyöllä vyötetään alusstikari ja epitrakiili. Se symboloi Jumalan voimaa ja sitä, että papin tulee olla valmiina palvelemaan Jumalaa.

Feloni on pitkä, hihaton vaate, jossa on aukko päätä varten. Alhaalta se on leikattu avoimeksi melkein rintaan saakka. Feloni merkitsee vanhurskauden haarniskaa.

Näiden lisäksi rovastit ja arkkimandriitat pitävät epigonaatiota eli paalitsaa ja hiippaa eli mitraa. Useilla papeilla on lisäksi kuvevaate, skufia, kamilavka ja kullattu rintaristi. Epigonaatio eli paalitsa on vinoneliön muotoinen asun osa, jossa on keskellä risti. Epigonaatio ripustetaan yhdestä kulmasta oikealle kupeelle ja se merkitsee "hengen miekkaa" (Ef. 6:17). Kuvevaate, jota myöskin sanotaan epigonaatioksi, on suunnikkaan muotoinen vaate, jonka keskellä on risti. Sitä pappi pitää oikealla kupeellaan ja sen merkitys on sama kuin epigonaation.

Mitra eli hiippa on päähine, joka vastaa Vanhan testamentin ylimmäisen papin päähinettä, käärelakkia. Se symboloi hengellistä valtaa ja sitä pitävät piispat, Venäjän kirkossa myös arkkimandriitat ja muutamat rovastit. Pappien pukuihin kuuluvat myös skufia eli suippupäähine ja kamilavka eli tasapäähine.

1. 3. Piispan palveluspuku

Piispan jumalanpalvelusasuun kuuluvat seuraavat: alusstikari, epitrakiili, päällyshihat, vyö, epigonaatio, sakkos, omofori eli olkavaate, panagia, mantia ja mitra. Kirkossa piispa seisoo kotkamatolla.

Sakkos on piispan päällysvaate ja se on stikarin muotoinen. Piispa pitää sitä felonin asemesta ja sillä on näin ollen sama merkitys kuin felonilla. Alun perin sakkos on ollut kreikkalaisten keisarien puku. Muinoin piispalla oli sakkoksen sijalla ns. ristifeloni. Vertauskuvallisesti se voidaan nähdä niiden monipuolisten kärsimysten ja huolien kuvaajana, joita piispa joutuu kohtaamaan laumansa puolesta.

Omofori on samanmuotoinen kuin orari, mutta leveämpi ja pitempi. Se on piispan puvussa päällimmäisenä. Se asetetaan molempien olkapäiden yli niin, että sen päät laskeutuvat alaspäin sekä edestä että takaa. Siihen pukeutuneena piispa kuvaa jumalanpalveluksessa Jeesusta Kristusta, jonka hartioilla on koko maailman synnit. Varhaiskirkon aikana omofori tehtiin valkoisesta lampaanvillasta kuvaten sitä kadonnutta lammasta, jonka hyvä paimen löydettyään panee hartioilleen ja kantaa kotiin (Lk. 15:5).

Panagia (=kaikkein pyhin) on piispan kaulassaan pitämä pieni, ketjussa riippuva Vapahtajan tai Neitsyt Marian ikoni.

Mantia eli pallium on munkkien päällysvaate. Se on leveä, pitkä, hihaton, yläpuolelta kureille vedetty vaate. Munkit pitävät täysin mustaa mantiaa. Arkkimandriittojen mantia on musta ja siihen kuuluvat ns. laintaulut. Piispoilla on kirjava mantia ja siihen kuuluvat laintaulut, lähteet ja kulkuset. Laintauluiksi sanotaan arkkimandriittojen ja piispojen mantioissa pieniä, punaisia tai vihreitä neliöitä, jotka on kiinnitetty mantian etupuolelle. Ne kuvaavat laintauluja ja ne merkitsevät näin ollen sitä, että arkkimandriitat ja piispat ovat laumansa johtajia Jumalan käskyjen teillä.

Lähteiksi sanotaan piispojen mantiassa värillisiä juovia jotka kulkevat koko puvun ympäri rivittäin. Ne kuvaavat piispan suusta virtaavia Jumalan sanan hengellisiä virtoja (Joh. 4:14; 7:38)

Piispan sakkoksessa ja mantiassa olevat kulkuset kuvaavat hänen saarnaamistehtäväänsä.

Piispat seisovat kotkamatolla, johon on kuvattu kaupungin kohdalla lentelevä kotka. Se symboloi piispojen tarkkaa hengellistä näköä, jota he tarvitsevat hengellisen laumansa johtamisessa.

Proskomidi

"Proskomedia" on kreikkaa ja tarkoittaa "uhri". Liturgian ensimmäinen osa saa nimensä varhaiskristittyjen tavasta tuoda uhriksi leipää ja viiniä ja kaikkea muuta liturgiaan tarvittavaa. Siksi varsinainen leipä, jota kutsutaan nimellä "prosfora", toisella "uhria" tarkoittavalla sanalla. Tämän leivän eli prosforan tulee olla hapatettua, puhdasta ja vehnäjauhoista tehtyä. Herra Jeesus Kristus itse toimittaessaan pyhän Ehtoollisen sakramenttia käytti hapatettua, ei happamatonta, leipää, kuten käy ilmi Uudessa Testamentissa käytetystä kreikankielisestä sanasta artos. Prosforan tulee olla pyöreä ja se muodostuu kahdesta osasta, toinen toisen yläpuolella, Jeesuksen Kristuksen kahden luonnon, jumalallisen ja inhimillisen, kuvauksena. Ylemmän osan sileälle pinnalle painetaan ristisinetti, ja sen neljään osaan muodostuvat kreikkalaisin nimikirjaimin "Jeesus Kristus", IC XC, ja kreikankielinen sana NIKA, joka tarkoittaa "Jeesus Kristus voittaa".

Sakramentissa käytetyn viinin tulee olla punaista rypäleviiniä, koska tämä väri muistuttaa meitä veren väristä. Veden sekoittaminen viiniin muistuttaa meitä Vapahtajan keihäällä lävistetystä kyljestä, josta vuosi ristillä verta ja vettä. Proskomidissa käytetyt viisi prosforaa palauttavat mieliimme viisi leipää, joilla Jeesus ihmeellisesti ruokki viisi tuhatta, tapahtuma, jolla Jeesus antoi keinon opettaa ihmisiä hengellisestä ravinnosta, turmeltumattomasta, hengellisestä ruuasta, joka lahjoitetaan pyhän Ehtoollisen sakramentissa. (Joh. 6:22 - 58) Ehtoolliseen käytetään ainoastaan yksi prosfora (Karitsa) apostolien sanojen mukaisesti: "Leipä on yksi, ja niin mekin olemme yksi ruumis, vaikka meitä on monta, sillä tulemme kaikki osallisiksi tuosta yhdestä leivästä." ( 1. Kor. 10:17) Siksi tämän yhden prosforan tulee vastata osallistuvien määrää kokonsa puolesta.

Pappi toimittaa proskomidin uhripöydän edessä hiljaa osoitukseksi siitä, että pelastus on suuri salaisuus. Lisäksi se palauttaa mieliimme sen tosiasian, että Jeesuksen Kristuksen eläessä ja erityisesti Hänen kärsiessään vain harvat tunnistivat Hänet maailman Vapahtajaksi.

Proskomidin toimittamisen aikana seurakunta kuuntelee ja muistelee Vapahtajan kärsimyksiä samanaikaisesti luettaessa kolmannen ja kuudennen hetken psalmeja ja rukouksia.

1. Proskomidin toimittaminen

Alkurukousten, pukeutumisen ja käsien pesemisen jälkeen pappi menee uhripöydän eteen ja siunaa proskomidin aloittamisen, ottaa ensimmäisen prosforan, Karitsan, ja tehden keihäällä ristinmerkin leivän päällä sanoo: " Meidän Herramme, Jumalamme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen muistoksi." Nämä sanat tarkoittavat, että proskomidi toimitetaan Jeesuksen Kristuksen käskyn mukaisesti. Sitten pappi leikkaa keihäällä kuutionmuotoisen osan tämän leivän keskeltä ja lausuu profeetta Jesajan sanoin: "Niin kuin lammas Hänet viedään teuraaksi, ja niin kuin karitsa on ääneti keritsijänsä edessä, niin ei Hänkään suutansa avaa. Hänen alentumisensa kautta Hänen tuomionsa otetaan pois. Kuka kertoo Hänen syntyperänsä?"

Kuutionmuotoista prosforan osaa kutsutaan Karitsaksi (Joh. 1:29) ja se sijoitetaan diskokselle. Sitten pappi leikkaa ristinmuotoisesti Karitsan alapuolelta sanoen: "Teurastetaan Jumalan Karitsa, joka ottaa kannettavakseen maailman synnit maailman elämäksi ja pelastukseksi." Sen jälkeen hän keihäällä lävistää Karitsan oikealta puolelta (papista katsoen vasemmalta) sanoen evankelistan sanat: "Yksi sotamiehistä lävisti keihäällä Hänen kylkensä ja heti vuoti siitä verta ja vettä. Ja joka sen näki, on sen todistanut, ja hänen todistuksensa on tosi." (Joh. 19:34) Näiden sanojen mukaisesti vedellä sekoitettu viini kaadetaan kalkkiin. Pappi leikkaa toisesta prosforasta osasen Jumalan Äidin kunniaksi ja asettaa sen Karitsan oikealle puolelle diskokselle. Kolmannesta prosforasta otetaan yhdeksän osaa pyhien, Johannes Kastajan, profeettojen, apostolien, esipaimenten, marttyyrien, pyhien askeettien, palkatta parantajien, Jumalan esivanhempien Joakimin ja Annan, kyseisenä päivänä muisteltavan pyhän ja lopuksi sen pyhän, jonka liturgiaa toimitetaan, kunniaksi. Nämä osaset sijoitetaan Karitsan vasemmalle puolelle diskokselle kolmeen riviin kussakin kolme osasta. Neljännestä prosforasta otetaan osaset esipaimenten, papiston ja kaikkien elävien puolesta ja asetetaan Karitsan alapuolelle. Viidennestä prosforasta otetaan osaset poisnukkuneiden ortodoksikristittyjen puolesta ja ne sijoitetaan niiden osasten alle, jotka olivat otetut elävien puolesta. Lopuksi otetaan osasia niistä prosforoista, joita uskovaiset ovat lahjoittaneet elävien ja kuolleiden nimissä ja samanaikaisesti pyydetään Jumalan palvelijoille terveyttä, pelastusta ja lepoa. Nämä osaset asetetaan yhdessä niiden osasien joukkoon, jotka olivat otetut neljännestä ja viidennestä prosforasta. Venäläinen perinne käyttää proskomidissa viittä prosforaa. Muissa perinteissä, kuten kreikkalaisessa, käytetään kahta suurta, joista osaset otetaan.

Proskomidin lopulla pappi siunaa suitsutuksen ja sijoittaa tähden suitsutettuaan sen ensin diskokselle Karitsan ja osasten ylle, jotta niiden järjestys säilyisi. Hän peittää diskoksen ja maljan kahdella ristinmuotoisella peitteellä ja asettaa niiden molempien päälle suuremman peitteen, jota kutsutaan "ilmaksi". Sen jälkeen hän suitsuttaa pyhille lahjoille ja rukoilee, että Herra siunaisi esiintuodut lahjat, muistelee niitä, jotka ovat uhrin kantaneet ja niitä, joiden puolesta ne ovat kannetut, ja tekemään papin itsensä arvolliseksi jumalallisen sakramentin juhlalliseen toimittamiseen.

Proskomidin toimittamisessa käytetyillä pyhillä esineillä ja toiminnoilla on symbolinen merkitys. Diskos eli ehtoollislautanen tarkoittaa Betlehemin syntymäluolaa ja Golgataa, tähti Betlehemin tähteä ja ristiä, ehtoollispeitteet ja ilma kapaloita ja käärinliinoja Vapahtajan haudalla, kalkki sitä maljaa, jossa Jeesus pyhitti viinin, valmistettu Karitsa Jeesuksen Kristuksen tuomitsemista, kärsimyksiä ja kuolemaa, keihäällä lävistäminen sotilaan suorittamaa Jeesuksen kyljen lävistämistä.

Kaikkien osasten järjestäminen tiettyyn järjestykseen diskokselle tarkoittaa koko Jumalan valtakuntaa, jonka jäsenet muodostuvat Jumalanäidistä, enkeleistä, Jumalalle mieluisista pyhistä ihmisistä, kaikista uskovista ortodoksikristityistä, elävistä ja kuolleista, ja sen keskellä valtakunnan Pää, itse Herra, Vapahtajamme. Suitsuttaminen merkitsee Pyhän Hengen läsnäoloa, josta Armosta osallistutaan Pyhän Ehtoollisen sakramentissa.

Pappi toimittaa proskomidin hiljaisella äänellä uhripöydän äärellä alttarin ollessa suljettuna. Sen toimittamisen aikana luetaan kolmannen ja kuudennen (ja joskus yhdeksännen) hetken palvelukset Horologionin mukaan.

Opetettavien liturgia

Liturgian toista osaa kutsutaan opetettavien eli katekumeenien liturgiaksi, koska opetettavat, kasteeseen valmistautuvat samoin kuin katuvat, jotka väliaikaisesti ovat erotetut vakavien syntien vuoksi Ehtoollisyhteydestä, saavat osallistua sen toimittamiseen.

1. Alkusiunaus

Diakoni saatuaan siunauksen papilta menee alttarihuoneesta ambonille ja lausuu sanat: "Siunaa, isä!" toisin sanoen pyytää pappia siunaamaan palveluksen alkaminen ja yhteen kokoontuneiden uskovien osallistuminen rukouksentäyteiseen Jumalan ylistämiseen. Pappi ensimmäisessä lauselmassaan ylistää Pyhää Kolminaisuutta:" Siunattu olkoon Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen valtakunta, nyt ja aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen." Kuoro vastaa tähän: "Aamen." (=totisesti, niin olkoon)

2. Suuri ektenia

Diakoni resitoi suuren ektenian, jossa luetellaan erilaisia kristittyjen tarpeita ja pyyntöjä Herralle, joiden aikana pappi itsekseen rukoilee alttarissa, että Herra katsoisi alas kirkon ja siellä rukoilevien puoleen ja täyttäisi heidän tarpeensa. Suuri ektenia alkaa muistuttamalla, että on tarpeellista rukoilla Herraa rauhassa, ts. keskinäisessä sovussa, ilman katkeruutta, kiukkua tai vihaa ketään kohtaan. Vapahtajamme opetuksen mukaan emme voi uhrata Jumalalle lahjoja, jos meillä on jotakin lähimmäistämme vastaan (Mt. 5:23 - 24). Ylevin lahja, jonka puolesta tulee rukoilla, on sielun rauha ja sielun pelastus: " Rukoilkaamme Herralta rauhaa korkeudesta ja sielujemme pelastusta!" Rauha on omantunnon seesteisyyttä ja ilon tunnetta, jota koemme, kun olemme tietoisesti osallistuneet katumuksen sakramenttiin tai osallistuneet Pyhään Ehtoolliseen, tai myötätuntoinen huoli kanssaihmistemme hyvinvoinnista tehtyämme hyvän teon.. Vapahtaja jätti tämän rauhan apostoleilleen jäähyväispuheessaan viimeisellä ehtoollisella (Joh. 14:27):"Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa."

Pyydettäessä "koko maailmalle rauhaa ja kaikkien yhdistymistä" anomme, ettei kansojen eikä rotujen välillä olisi erimielisyyksiä eikä vihamielisyyttä missään koko maailmassa. Anomme "pyhille Jumalan seurakunnille kestävyyttä", että ortodoksiset kirkot jokaisessa maassa voisivat vakaasti ja horjumatta Jumalan Sanaan ja Kirkon kanoneihin perustuen tunnustaa pyhää ortodoksista uskoa. Rukoillessamme "kaikkien yhdistymistä" pyydämme, että kaikki voisivat tulla yhdeksi laumaksi Kristuksessa.

Rukous jatkuu "tämän pyhän temppelin" puolesta, joka on seurakunnan tärkein omaisuus ja jonka tulisi olla jokaisen seurakuntalaisen taholta tärkein ja erityisen huolehtimisen kohde, niin että Herra varjelisi sen tulipalolta, varkailta ja muilta vahingoilta. Edelleen rukoillaan "täällä uskossa, hartaudessa ja Jumalan pelossa käyvien puolesta", ts. jotta he lujassa uskossa, kunnioituksessa ja Jumalan pelossa astuisivat pyhään temppeliin.

Sitten rukoillaan patriarkkojen, metropoliittojen, arkkipiispojen ja piispojen puolesta, koska heidät on kaikkialla asetettu valvomaan kristinuskon puhtautta ja moraalia; esivallan puolesta, jotka pitävät huolta ortodoksisen uskon vapaudesta ja yleensä laillisesta järjestyksestä, jotta kaikki kansalaiset voisivat elää rauhassa, samoin rukoillemme "tämän kaupungin (kylän, pyhän luostarin), kaikkien kylien, kaupunkien ja maakuntain ja niiden uskovaisten asukkaiden puolesta", että kaikki tapahtuisi kristillisen rakkauden hengessä.

Vielä rukoilemme "Herralta suotuisia ilmoja, runsaita maan hedelmiä ja rauhallisia aikoja". Hyviä ilmoja pyydämme siksi, että maa antaisi runsaasti satoaan, joka on tarpeellinen kaikkien maiden asukkaille ravinnoksi. Rauhallisia aikoja pyydämme, ettei kansalaisten välillä syntyisi mitään yhteenottoja, jotka hämmentävät rauhallista ja kunniallista elämää ja työntekoa. Vielä rukoillaan "merellä kulkijain, matkustajain, sairaiden, kärsivien, sorrettujen ja uskonsa tähden vainottujen ja vankeudessa olevien puolesta, että Herra pelastaisi heidät". Juuri he tarvitsevat eniten jumalallista apua ja rukouksiamme.

Rukoilemme Herraa, "että Hän päästäisi meidät kaikesta vaivasta, vihasta, vaarasta ja hädästä." Sen jälkeen anomme Herralta, että Hän puolustaisi ja pelastaisi meitä, ei meidän tekojemme ja ansioittemme perusteella, joita meillä ei ole, vaan Hänen armostaan.

Suuren ektenian loppusanoissa "muisteltuamme kaikkein pyhintä Jumalansynnyttäjää ja kaikkia pyhiä" jätämme itsemme ja toinen toisemme Kristuksen Jumalan haltuun, jotta Hän voisi ohjata meitä viisaan tahtonsa mukaan. Pappi päättää suuren ektenian ylistyslauseeseen: "Sillä Sinulle, Isä, Poika ja Pyhä Henki, on tuleva kaikkinainen ylistys, kunnia ja palvelus, nyt ja aina ja iankaikkisesti."

3. Antifonit

Suuren ektenian jälkeen lauletaan ensimmäisenä antifonina psalmi 103: "Kiitä, sieluni, Herraa...", joka kertoo Jumalan meitä kohtaan osoittamista suurista armotöistä ja huolenpidosta sekä sisältää kiitoksen tästä kaikesta. Toisena antifonina veisataan psalmi 146: "Ylistä, minun sieluni, Herraa...". Tämä psalmi kertoo ensiksikin ihmisen voimattomuudesta ja avuttomuudesta ja loppupuolella siitä, kuinka Jumala huolehtii kaikista, erityisesti Hänen apuaan tarvitsevista ja siihen turvaavista. Näiden kahden antifonin välissä luetaan pieni ektenia: "Taas ja taaskin rukoilkaamme rauhassa Herraa." Nämä psalmit kuvaavat Jumalan ihmiskunnalle suomia siunauksia. Kristittyjen tulee sydämestään ja sielustaan siunata Herraa, joka puhdistaa ja parantaa fyysiset ja henkiset heikkoutemme ja täyttää toiveemme hyvillä asioilla ja vapauttaa elämämme turmeluksesta. Sen vuoksi ei pidä unohtaa Hänen lahjojaan. Herra on armollinen, säälivä ja kärsivällinen. Hän on totuus iankaikkisesti, tuomitsee väärintekijät ja ruokkii nälkäiset, vapauttaa vangitut, rakastaa vanhurskautta, huolehtii orvoista ja leskistä ja rankaisee syntisiä.

Herran juhlina näitä psalmeja ei lauleta, vaan niiden sijaan tulevat erityiset psalmijakeet, jotka sopivat juhlittavaan tapahtumaan. Näiden jokaisen jakeen laulamisen jälkeen lauletaan: "Jumalansynnyttäjän esirukouksien tähden, Vapahtaja, pelasta meidät." Toisen juhla-antifonin säkeet ovat yhteydessä vietettävään juhlaan. Kristuksen syntymäjuhlassa lauletaan: "Pelasta, Neitseestä syntynyt Jumalan Poika, meidät, jotka Sinulle veisaamme… Teofaniana lauletaan: "Pelasta, Jordanissa kastettu Jumalan Poika... ja pääsiäisenä: "Pelasta, kuolleista ylös noussut Jumalan Poika... Kaikki laulettavat säkeet päättyvät "hallelujaan".

Toista antifonia seuraa aina hymni "Jumalan ainokainen, kuolematon Poika ja Sana, joka meidän pelastuksemme tähden olet tahtonut lihaksi tulla pyhästä Jumalansynnyttäjästä, ainaisesta Neitseestä Mariasta, muuttumatta ihmiseksi tullut, myös ristiinnaulittu ja kuolemalla kuoleman rikkipolkenut, yksi pyhästä Kolminaisuudesta ja Isän ja Pyhän Hengen kanssa kunnioitettava Kristus Jumala, pelasta meidät." Tämä hymni säädettiin laulettavaksi liturgiassa vuonna 535 keisari Justinianuksen aikana ja se esittää ortodoksisen opetuksen Kolminaisuuden toisesta persoonasta, Jeesuksesta Kristuksesta. Hän on Jumalan Ainosyntyinen Poika ja Sana, joka on kuolematon, tuli ihmiseksi lakkaamatta olemasta Jumala (tuli ihmiseksi "muuttumatta") ja hyväksyi ihmisruumiin pyhältä Jumalansynnyttäjältä ja ainaiselta Neitseeltä Marialta. Ristiinnaulitsemisellaan ja kuolemallaan Hän voitti kuoleman yhtenä Pyhän Kolminaisuuden persoonista, ja Häntä kunnioitetaan kuten Isää ja Pyhää Henkeä.

Sitten seuraa pieni ektenia ja kolmantena antifonina autuuden lauseiden laulaminen (Mt. 5:3 - 12). Lauseiden alussa lauletaan katuvan ryövärin rukous: "Herra, muista meitä valtakunnassasi." Autuudenlauseet viittaavat kristityn tarvitsemiin hengellisiin luonteen piirteisiin etsittäessä Jumalan armoa: nöyryyden henkeä (hengellinen köyhyys), syntiensä tuntemista, alistuvaisuutta vanhurskasta Jumalaa lähestyttäessä, sydämen puhtautta, kärsivällisyyttä kiusauksissa, lähimmäisiin kohdistuvaa myötätuntoa, ja valmiutta kestää häväistystä, vainoa ja Kristuksen puolesta kuolemista, luottaen siihen, että Hänet tunnustaen ja sellaisin ankarin kilvoituksin voi odottaa suurta palkintoa taivaassa. Neljä ensimmäistä autuuden lausetta lauletaan yhtäjaksoisesti, mutta viidennestä lähtien on joskus tapana laulaa ns. autuuden troparit jokaisen lauselman jälkeen. Suurina juhlina autuuden lauseiden sijasta lauletaan juhlatropari useita kertoja siihen liittyneenä eri säkeitä.

4. Pieni saatto

Autuuden lauseiden laulamisen aikana toimitetaan pieni saatto. Pappi ottaa evankeliumikirjan alttarilta autuuden lauseiden loppupuolella ja antaa sen diakonille, joka vie pyhän evankeliumin ambonille. Tätä papiston pyhän evankeliumin kanssa suorittamaa saattoa kutsutaan pieneksi erotukseksi suuresta saatosta, joka seuraa tuonnempana, ja muistuttaa uskovaisia Jeesuksen Kristuksen maailmaan tulosta ja siitä, kun Hän aloitti koko maailmankaikkeutta koskevan saarnaamisensa. Saatuaan siunauksen papilta diakoni jää seisomaan kuninkaan ovien eteen ja kohottaen evankeliumikirjan lausuu: "Se on viisautta! Olkaamme vakaat!". Sitten hän menee alttariin ja asettaa evankeliumikirjan pyhälle pöydälle. Nämä sanat "se on viisautta, olkaamme vakaat" muistuttavat uskovia siitä, että heidän tulee seistä vakaina (vastaava kreikankielinen sana tarkoittaa oikein tai rehteinä) ja olla tarkkaavaisia, pysyen ajatukset keskittyneinä. Heidän tulee katsoa pyhään evankeliumiin kuin itse Jeesukseen Kristukseen, joka tulee saarnaamaan ja laulavat uskolla: "Tulkaa, kumartukaamme ja langetkaamme Kristuksen eteen. Pelasta kuolleista ylösnoussut Jumalan Poika meidät, jotka Sinulle veisaamme: Halleluja!" Evankeliumikirjan edellä saatossa kannettava palava kynttilä merkitsee Jeesuksen opetusta, sillä Hän sanoi itsestään: "Minä olen maailman valkeus." (Joh. 8:12) Se kuvaa myöskin Johannes Kastajaa, joka oli Kristuksen edelläkävijä ja jota Vapahtaja itse nimitti "kirkkaalla liekillä palavaksi lampuksi" (Joh. 5:35). Saaton päätyttyä pappi siunaa kynttilänkantajaa, joka kuvasi tässä toimituksessa Johannes Kastajaa, Kristuksen edelläkävijää.

5. Troparit ja kontakki

Sen jälkeen lauletaan sunnuntain, juhlan tai tuona päivänä muisteltavan pyhän ihmisen tropari ja kontakki. Pappi rukoilee hiljaa sen aikana, että Taivaallinen Isä, jolle kerubit veisaavat ja serafit ylistävät, ottaisi meiltä vastaan Pyhän Kolminaisuuden veisun, antaisi anteeksi syntimme ja pyhittäisi ja soisi meille voiman oikein palvella Häntä. Rukouksen loppu "sillä pyhä olet Sinä, meidän Jumalamme..." lausutaan ääneen.

6. "Pyhä Jumala" -veisu

Sitten laulajat aloittavat "Pyhä Jumala" - veisun. Johannes Damaskoslainen kertoo, että veisua alettiin käyttää 5. vuosisadalla keisari Theodosios II:n ja arkkipiispa Prokloksen aikana. Tuolloin Konstantinopolissa oli suuri maanjäristys ja kansa rukoillen hartaasti Jumalaa, että vaara lakkaisi, suoritti ristisaaton. Ristisaaton aikana eräs nuorukainen temmattiin ihmeellisellä tavalla ilmaan ja hän kuuli siellä enkelien veisaavan: "Pyhä Jumala, Pyhä Väkevä, Pyhä Kuolematon." Maahan laskeuduttuaan hän kertoi kuulemastaan. Kristityt alkoivat laulaa pojan kuulemaa laulua ja lisäsivät siihen oman rukouksensa: "Armahda meitä". Vaara lakkasi ja siitä saakka tätä veisua on laulettu jumalanpalveluksessa. (Pyhä Johannes Damaskoslainen: Ortodoksisen uskon tarkka esitys III: X, s. 45) Tätä veisua kutsutaan Kolminaisuuden virreksi, sillä se ilmaisee Kolmiyhteisen Jumalan ominaisuudet: Jumala on pyhä, väkevä ja kuolematon eli iankaikkinen.

Tämän laulun sijaan lauletaan pääsiäisviikon aikana, helluntaina, jouluna, loppiaisena, Lasaruksen lauantaina ja suurena lauantaina: "Niin monta, kuin teitä on Kristukseen kastettu, te olette Kristukseen pukeutuneet! Halleluja! (Gal. 3:27) Tätä veisua lauletaan siksi, että varhaiskirkossa nämä juhlapäivät olivat katekumeenien kastepäiviä. Ristin ylentämisen juhlana ja paaston kolmantena sunnuntaina sekä elokuun 1. päivänä veisataan: "Sinun ristillesi me kumarramme, Valtias, ja Sinun pyhää ylösnousemistasi ylistämme!"

7. Epistolan lukeminen

"Pyhä Jumala" -veisun jälkeen diakoni kehottaa: "Ottakaamme vaari!" Pappi siunaa: ”Rauha olkoon teille kaikille!", minkä jälkeen lauletaan jollakin kahdeksasta sävelmästä päivän prokimeni, johdannoksi tarkoitettu psalmin jae. Diakoni suorittaa suitsutuksen sen ja luettavan epistolan aikana. Suitsutus kuvaa Pyhän Hengen armoa, jonka avulla apostolit saarnasivat. Epistola luetaan Apostolien teoista tai neljästätoista lähetyskirjeestä. Apostoliset kirjoitukset ja evankeliumit on jaettu jumalanpalveluksia varten jo varhaisessa vaiheessa lukukappaleiksi eli perikoopeiksi ja niiden lukemisessa noudatetaan määrättyä järjestystä. Tapa lukea pyhiä kirjoituksia ja Jumalan sanaa on peräisin synagoogajumalanpalveluksesta. Apostolisella ajalla luettiin paljon profeettoja. Kun Uuden testamentin kirjoja alkoi ilmestyä, alettiin niitäkin lukea seurakunnissa ja vähitellen vanhan testamentin lukeminen jäi luettavaksi ainoastaan sunnuntain ja juhlien aattoiltojen palveluksissa.

8. Evankeliumin lukeminen ja saarna

Evankeliumin edellä diakoni tai pappi lausuu: "Se on viisautta! Olkaamme vakaat! Kuulkaamme pyhää evankeliumia!" Näillä sanoilla kehotetaan kaikkia rauhassa Jumalan, lähimmäistemme ja itsemme kanssa kuuntelemaan evankeliumin sanoja, jotka kuulemme aivan kuin itse Kristus opettaisi keskellämme. Evankeliumi on Jumalan puhetta meille tämän päivän ihmisillekin. Tuota puhetta tulee kuunnella yhtä hartaasti kuin Maria kuunteli Herraa hänen jalkainsa juuressa (Lk. 10:39 - 42) Sekä epistola että evankeliumi luetaan opetukseksemme ja jotta rakentuisimme ja pelastuisimme.. Siksi on oikein kiittää Jumalaa kummastakin. Sen vuoksi epistolan jälkeen lauletaan "Halleluja", joka tarkoittaa "Kiittäkää Herraa" ja evankeliumin lukemisen jälkeen: "Kunnia olkoon Sinulle, Herra, kunnia Sinulle!

Evankeliumin lukemista kuunnellaan kumarretuin päin. Lukupöydän eteen asetettu palava kynttilä muistuttaa Kristuksen valosta, joka valaisee kuulijoita.

Evankeliumin jälkeen seuraa tavallisesti opetuspuhe eli saarna. Sen paikka voi olla myös liturgian lopussa.

9. Hartauden ektenia, vainajien ektenia ja opetettavien ektenia

Hartauden ektenian aikana evankeliumin lukemisen ja opetuspuheen jälkeen pappi levittää pyhälle pöydälle ilitonin ja antiminssin, jonka päällä Eukaristia toimitetaan. Hartauden ekteniaa seuraavat vainajien ektenia sekä opetettavien eli katekumeenien ektenia.

Hartauden ektenia alkaa sanoilla: "Lausukaamme kaikki täydestä sydämestämme ja täydellä ymmärryksellämme, lausukaamme." Kuoro vastaa jokaiseen anomukseen laulamalla kolminkertaisesti "Herra armahda!" Ekteniassa rukoillaan hengellisen ja maallisen esivallan sekä papiston ja luostarikilvoittelijoiden puolesta, muistellaan ja kannetaan esirukouksia kirkonrakentajien ja kaikkien poisnukkuneiden ortodoksien puolesta sekä elossa olevien temppelin kaunistajien, sen hyväksi työskentelevien ja sitä avustavien sekä koko kirkkokansan puolesta.

Vainajien ekteniassa kannetaan esirukouksia poisnukkuneiden puolesta. Ekteniaa ei lueta sunnuntaisin ellei ole hautausliturgia, eikä suuren paaston aikana.

Opetettavien ekteniassa kirkko kehottaa ensiksi opetettavia rukoilemaan itsensä edestä: "Rukoilkaa, opetettavat, Herraa". Sen jälkeen kehotetaan uskovaisia rukoilemaan opetettavien edestä, että Herra armahtaisi heitä, opettaisi heitä totuuden sanalla, avaisi heille vanhurskauden evankeliumin ja yhdistäisi heidät pyhään, yhteiseen ja apostoliseen seurakuntaan, jotta he voisivat yhdessä uskovien kanssa kunnioittaa isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä.

Myös omana aikanamme on opetettavia. He ovat niitä, jotka muista uskonnoista tai ihmisryhmistä pyrkivät Kirkon yhteyteen ja haluavat oppia tuntemaan ortodoksisen uskon. Kristittyjen rakkauden hengessä on oikein rukoilla heidän puolestaan, että Jumala siunaisi sanansa kylvön heidän keskuudessaan ja valaisisi heidät oikealla uskolla.

10. Katekumeenien liturgian loppu

Koska opetettavat eivät varhaiskirkossa voineet olla mukana Eukaristian toimittamisessa, heitä kehotettiin poistumaan kirkosta diakonin sanoessa: "Opetettavat, poistukaa. Te, jotka olette opetettavia, poistukaa, ettei jäisi ketään opetettavista." Näihin sanoihin päättyy katekumeenien liturgia.

Käsky poistaa opetettavat ennen uskovaisten liturgiaa löytyy kaikkein vanhimmista, erityisesti idän ortodoksisen kirkon, liturgiakaavoista, kuten apostolisista konstituutioista, apostoli Jaakobin kreikankielisestä sekä Syyrian kielisestä liturgiasta, Armenian kirkon liturgiasta, apostoli Markuksen liturgiasta, apostolien Taddeuksen ja Mariuksen liturgiasta sekä paavi Gregorios Dialogoksen ennen pyhitettyjen lahjain liturgiasta. Käsky on liitetty näihin kaavoihin niinä aikoina, jolloin kristinusko oli leviämässä juutalaisten keskuuteen ja pakanamaailmaan. Kristittyjen saarnan ja elämän esimerkin vaikutuksesta monet uskoivat Kristukseen ja pyysivät kastetta. Kaste toimitettiin yleensä suurimpien juhlien edellä ja heille annettiin kasteopetusta. Heitä varten oli erityinen jumalanpalvelus, katekumeenien eli opetettavien liturgia, joka samalla oli valmistava osa sitä välittömästi seuraavaan uskovaisten liturgiaan, jossa uskovaiset osallistuivat pyhään Ehtoolliseen.

Katekumeeneiksi katsottiin myös ne kastetut kristityt, jotka olivat joutuneet erotetuiksi lyhemmäksi tai pitemmäksi ajaksi kirkon yhteydestä ja Pyhästä Ehtoollisesta joidenkin syntien vuoksi. Myöskin heitä kehotettiin poistumaan opetettavien kanssa. kirkosta.

Syyrian kirkossa oli tapana, että katekumeenit kuultuaan diakonin kehotuksen poistua kirkosta tulivat ensin piispan tai papin luo, joka panemalla kätensä heidän päälleen siunasi heidän poistumisensa. Näin kertoo Edessan piispa Jaakob (k. 708) kirjeessään pappi Tuomaalle. Tätä tapaa noudatettiin luultavasti muissakin kirkoissa, joiden vanhoissa liturgian kaavoissa mainitaan, että katekumeenit on nimenomaan siunauksin päästettävä pois kirkosta. Nämä kehotukset ovat säilyneet kreikankielisissä liturgian kaavoissa näihin päiviin saakka, vaikka itse tapa onkin jo kadonnut käytännöstä.

Uskovaisten liturgia

Uskovaisten liturgiaksi sanotaan liturgian kolmatta osaa ja se alkaa kahdella lyhyellä ektenialla, joista ensimmäinen alkaa sanoilla: "Me, jotka olemme uskovaisia, taas ja taaskin rukoilkaamme rauhassa Herraa". Tämän ektenian aikana pappi lukee hiljaisella äänellä rukouksen, jossa hän kiittää Jumalaa siitä, että Hän on tehnyt meidät otollisiksi seisomaan Hänen pyhän uhrialttarinsa edessä. Toinen ektenia alkaa sanoilla: "Taas ja taaskin rukoilkaamme rauhassa Herraa." Sen aikana pappi rukoilee, että ihmisiä rakastava herra ottaisi vastaan meidän rukouksemme, puhdistaisi meidät kaikesta pahasta ja lahjoittaisi rukoileville menestystä elämässä, uskossa ja hengellisessä ymmärryksessä.

Uskovaisten liturgian keskeiset tapahtumat ovat

– Eukaristia eli pyhien Lahjain siunaaminen sekä

– osallistuminen Herran pyhästä Ehtoollisesta.

Näiden ympärille ryhmittyvät kaikki muut liturgian osat.

Sekä Eukaristiaa että Herran pyhään Ehtoolliseen osallistumista edeltävät valmistustoimitukset ja valmistusrukoukset.

1. Valmistautumisena Eukaristiaan tapahtuu seuraavaa:

1. Pyhien Lahjojen siirtäminen pyhälle pöydälle, mikä tapahtuu suuressa saatossa.

                        2. Anomusektenia

                        3. Uskontunnustus

2. Sen jälkeen on varsinainen Eukaristia, jossa on kaksi osaa:

a. Kiitosuhrin toimittaminen

b. Pyhien Lahjojen siunaaminen

3. Valmistautumisena Herran Ehtoolliseen osallistumiseen ovat:

1. Esirukoukset taivaallisen seurakunnan, edesmenneiden sekä maanpäällisen seurakunnan puolesta

2. Anomusektenia uudelleen

3. Herran rukous

4. Papin muistutus siitä, että pyhistä Lahjoista tulevat osallisiksi ainoastaan pyhät sekä

seurakunnan vastaus siihen.

4. Osallistuminen Herran pyhään Ehtoolliseen

5. Kiitosrukoukset

6. Siunaus temppelistä poislähtöön

7. Liturgian loppusiunaus

1. Valmistautuminen pyhään Eukaristiaan

1.1. Suuri saatto

Kahden uskovaisten ektenian jälkeen kuoro aloittaa kerubiveisun: "Nyt me salaisesti kuvaamme kerubeja ja eläväksi tekevälle Kolminaisuudelle pyhintä virttä veisaamme. Heittäkäämme pois siis kaikki maalliset huolet, ottaaksemme vastaan kaikkeuden Kuninkaan, jota näkymättömästi seuraavat enkelein joukot. Halleluja, halleluja, halleluja." Oikeastaan kerubiveisua tässä on vain sana "Halleluja", muut sanat johdattavat ja neuvovat meitä oikealla tavalla vastaan ottamaan Jeesusta Kristusta.

Kerubiveisu otettiin käyttöön vuonna 573 keisari Justinus Nuoremman ja patriarkka Johannes Skolastikon aikana.

Kerubiveisu muistuttaa uskovia siitä, että heidän tulee nyt jättää kaikki jokapäiväisen elämän huolet ja antaa itsensä Jumalalle kerubien kaltaisina yhdessä enkelien kanssa.

Suuri saatto tapahtuu seuraavasti: Diakoni otettuaan suitsutusastian tulee papin eteen ja saatuaan siunauksen suitsuttaa pyhän pöydän ympäri ja koko alttarihuoneen, ikoneille papistolle, veisaajille ja kansan puoleen lukien samalla psalmia 51. Samanaikaisesti pappi rukoilee salaisesti itselleen omantunnon puhtautta ja voimaa suorittaa Kristuksen Ruumiin ja Veren sakramenttia. Kohotetuin käsin hän lukee kolmesti kerubiveisun. Tämän jälkeen pappi ja diakoni menevät uhripöydän eteen. Pappi suitsuttaa pyhille Lahjoille ja asettaa suuren ehtoollispeitteen eli ilman, jolla pyhät Lahjat olivat peitetyt, diakonin vasemmalle olkapäälle. Sitten hän antaa pienellä ehtoollispeitteellä peitetyn diskoksen diakonille ja ottaa itse pyhän kalkin. Sen jälkeen he kulkevat alttarihuoneesta pohjoisoven kautta solealle seuraten edellään kannettavaa kynttilää ja pysähtyvät kasvot kansaan päin. Kuoron laulettua loppuun kerubiveisun ensimmäisen osan pappi siunaa kansaa kalkilla lausuen: "Muistakoon Herra Jumala valtakunnassaan kaikkia teitä oikeauskoisia kristittyjä" ja diakoni jatkaa:" ja kaikkia kristittyjä, alati, nyt ja aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen." Laulajat laulavat: "Aamen" ja jatkavat keskeytyksettä kerubiveisun toista osaa. Pappi ja diakoni menevät pyhän oven kautta alttarihuoneeseen ja asettavat kalkin ja ehtoollislautasen pyhälle pöydälle avatulle antiminssille. Pappi poistaa ottaa kalkin ja maljan päältä pienemmät ehtoollispeitteet ja peittää ne isommalla ehtoollispeitteellä eli ilmalla. Näin tehdessään pappi lukee Kristuksen hautaamista selostavia tropareja.

Suuressa saatossa kalkin ja diskoksen kantaminen solealle pohjoisoven kautta kuvaa Vapahtajan ratsastamista Jerusalemiin, jossa Hän antoi itsensä kärsimyksiin ja kuolemaan ristillä ja niiden asettaminen pyhälle pöydälle Hänen ristiinnaulitsemistaan ja kuolemaansa ja ruumiinsa hautaamista.

Kerubiveisun sanat selittävät tätä "mystistä" tapahtumaa kertomalla, että tätä "tapahtumaa seuraavat enkelein joukot”, ts. myöskin "taivasten voimat meidän kanssamme näkymättömästi palvelevat", kuten ennen pyhitettyjen lahjain liturgian kerubiveisu kuvaa tapahtumaa.

Suuren saaton aikana kirkkokansa seisoo kumarretuin päin osoittaen kunnioitusta Lahjoja ja muisteltavia tapahtumia kohtaan.

Ehtoollislahjojen siirtäminen uhripöydältä alttaripöydälle on suuren saaton käytännöllinen tarkoitus.

1.2 Anomusektenia

Suuren saaton jälkeen luetaan anomusektenia, jossa rukoillaan ensiksi " esiintuotujen kalliiden Lahjain puolesta". Nykyisessä muodossaan proskomidi, ennen liturgian alkamista toimitettava liturgian osa, syntyi 700 - 800-luvuilla. Ennen sitä proskomidina eli esiintuomisena oli todellinen leivän ja viinin tuominen alttarille. Ehtoollisaineet haettiin temppelin esihuoneesta uhripöydältä, jonne uskovaiset olivat asettaneet ne lahjana.

Leivän ja viinin esiin kantamisen jälkeen oli tuolloin tapana lukea rukous lahjan tuoneiden puolesta sekä niiden puolesta, joiden muistoksi lahjat oli tuotu. Omana aikanamme koko seurakunta tekee mahdolliseksi ehtoollisaineiden valmistamisen ja hankkimisien.

Anomusektenia jatkuu anomuksin temppelin ja kaikkien läsnä olevien puolesta. Lisäksi rukoillaan armoa viettää päivä ilman syntiä, rauhan enkelin varjelusta, syntien sovitusta, rauhaa koko maailmalle, kunniallista kuolemaa ja laupeudellista vastausta viimeisellä tuomiolla. Kaikkiin anomuksiin kuoro vastaa laulaen: "Anna, Herra!" Ektenian aikana pappi lukee esiin kantamisen eli proskomidirukouksen, jossa lyhyesti anotaan samaa kuin anomusekteniassakin. Ektenian ylistyslauselman jälkeen seuraa papin rauhan toivotus.

1.3 Uskontunnustus

Yksimielisyys ja yhteinen usko edellyttää keskinäistä rakkautta ja yksimielisyyttä. Koska Jumala on rakkaus, Hänen salaisuuksiensa tunteminen on mahdollista vain keskinäisen rakkauden ilmapiirissä. Keskinäinen rakkaus puolestaan synnyttää yksimielisyyden uskon asioissa. Siksi rauhan toivotuksen jälkeen diakoni kehottaa:" Rakastakaamme toinen toistamme, että yksimielisesti tunnustaisimme", johon kansa vastaa laulamalla: ”Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä, yksiolennollista ja jakaantumatonta Kolminaisuutta", tunnustaen näin lyhyesti uskonsa Kolmiyhteiseen Jumalaan.

Varhaiskristityt noudattivat kirjaimellisesti tätä apostolien kehotusta (Room. 16:16; 1.Piet. 5:14). Miehet tervehtivät toisiaan ja naiset toisiaan rauhan suudelmalla. Myöhemmin tavasta luovuttiin. Nykyisin ainoastaan jumalanpalvelusta toimittavat papit suutelevat toisiaan olkapäihin ja kättä vanhemman papin sanoessa: "Kristus on keskellämme", johon nuorempi vastaa: "On ja tulee olemaan". Yksin toimittaessaan pappi suutelee ainoastaan diskosta, kalkkia ja pyhää pöytää.

Uskontunnustuksen edellä diakoni kehottaa: "Ovet, ovet, viisaudella ottakaamme vaari!"

Vanhimmassa liturgian kaavassa, joka sisältyy apostolisiin konstituutioihin, tällaista kehotusta "ovista" ei ole, mutta siinä annetaan selitys, josta peräisin luultavasti kehotus "ovet, ovet" on. Siinä sanotaan, että diakonien tulee seisoa miesten ja ipodiakonien naisten ovilla, jotta Eukaristiaa toimitettaessa kukaan ei menisi ulos ja ettei ovea avattaisi Lahjain ylentämisen eli Uhrin kantamisen aikana, vaikka joku uskovainen olisikin tulossa sisälle. Kyseinen kehotus "ovet, ovet" on sellaisenaan vanhimmissa säilyneissä Basileios Suuren kreikankielisen, mutta ei kuitenkaan syyriankielisen, Johannes Krysostomoksen liturgian sekä Gregorios Dialogoksen ennen pyhitettyjen lahjain liturgian käsikirjoituksissa. Apostoli Jaakobin syyriankielisessä, mutta ei kreikankielisessä, liturgiassa on diakonin huudahdus: "Pankaa ovet kiinni", sen jälkeen kun katekumeeneja on kehotettu poistumaan.

Nykyään voimme ymmärtää nämä sanat kehotuksena sulkea sielun ovet turhien ajatusten hyökkäyksiltä ja ottaa huomioon uskontunnustuksessa esitetyt ortodoksisen uskon totuudet.

Aivan ensiksi tätä pitempää nikealais- konstantinopolilaista uskontunnustusta käytettiin Antiokian kirkossa liturgian kaavassa jo vuonna 471. Myöhemmin vuonna 510 Konstantinopolin patriarkka Timoteos lisäsi sen liturgian kaavaan ja se tuli pysyväksi Konstantinopolissa ja myöhemmin koko ortodoksisessa kirkossa. Meillä uskontunnustuksen laulaa yhdessä koko kansa. Muualla sen lukee joko piispa tai vanhin maallikko.

Uskontunnustus lauletaan tai luetaan tässä liturgian kohdassa osoitukseksi siitä, että kaikki temppelissä olevat ovat uskovaisia, joilla on sama usko ja oikeus olla läsnä liturgiassa ja lähestyä pyhää sakramenttia. Uskontunnustuksen aikana soitetaan kirkonkelloja.

2. Eukaristia

Uskontunnustusta seuraa liturgian merkittävin ja tärkein osa, kiitosuhrin, Eukaristian, toimittaminen. Se tapahtuu yhtäjaksoisena rukouksena, jota kutsutaan anaforaksi (=uhrin esiin kantaminen). Siihen kuuluu laulettuja ja ääneen luettuja osia, mutta suurimman osan siitä pappi lukee itsekseen.

Jotta kaikki osallistuisivat kelvollisesti Eukaristian toimittamiseen diakoni kehottaa: "Seisokaamme hyvin, seisokaamme pelolla, ottakaamme vaari, rauhassa uhratkaamme pyhää uhria." Laulajat vastaavat tähän kehotukseen kansan puolesta: "Rauhan laupeutta, kiitosuhria!" Tämä vastaus merkitsee sitä, että seurakunta on valmiina kantamaan pyhän uhrinsa, joka toisaalta on laupeutta eli armeliaisuutta lähimmäistä kohtaan ja toisaalta kiitollisuutta Jumalaa kohtaan. Tämän jälkeen pappi siunaa kansaa apostolisella siunauksella: "Meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armo, Jumalan Isän rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon kaikkien teidän kanssanne!" Nämä apostolien sanat siunauksessa tarkoittavat sitä, että tarvitaan Kolmiyhteisen Jumalan kaikkien persoonien mukanaoloa, jotta sakramentti voidaan kelvollisesti toimittaa. Kansa vastaa laulajien suulla: "Myös sinun henkesi kanssa" niin toivottaen papillekin samaa Jumalan apua. Pappi on seurakunnan valtuuttama edessä seisoja, kanssapalvelija. Sen vuoksi seurakunta toivottaa hänellekin samoja armolahjoja, joita hän välittää seurakunnalle.

Sen jälkeen pappi jälleen alttariin päin kääntyneenä lausuu: "Ylentäkäämme sydämemme!". Tämä on kehotus kokonaan luopua ajattelemasta maallisia ja mielen keskittämiseksi täydellisesti Eukaristian toimittamiseen. Seurakunta vastaa:" Ylennämme Herran puoleen." Pappi jatkaa: "Kiittäkäämme Herraa", johon vastaten seurakunta kumartuneena laulaa: "Kohtuullista ja oikeata on kumartaa Isää ja Poikaa ja Pyhää Henkeä, yksiolennollista ja jakaantumatonta Kolminaisuutta".

2.1. Prefaatio eli johdantokiitosrukous

Tämä veisu lauletaan hitaasti papin sen aikana hitaasti lukiessa prefaatiorukouksen. Siinä hän kiittää Kolmiyhteistä Jumalaa kaikesta maailman ja ihmisen luomisessa ihmiskunnan hyväksi tehdystä, jumalallisesta kaitselmuksesta sekä myöskin parhaillaan toimitettavasta jumalanpalveluksesta, jonka Jumala on hyväksi nähnyt vastaan ottaa ihmisiltä, vaikka Hänen edessänsä seisoo tuhansia ylimmäisiä enkeleitä, kerubeja ja serafeja "voittoveisua laulaen, huutaen, ääntäen ja lausuen". Nämä sanat viittaavat Johannes Teologin näkyyn neljästä henkiolennosta veisaamassa kiitosvirttä Jumalalle (Ilm. 4:6-8) Nuo olennot olivat kotka, härkävasikka, jalopeura ja ihmisenmuotoinen olento, jotka ylistävät Jumalaa. Nämä olennot on ymmärretty pyhien evankelistojen vertauskuvina.

2.2. Sanktus eli ylistys

Laulajat jatkavat papin lauselmaa ylistysveisulla: "Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Sebaot, täynnä on taivas ja maa Sinun kunniaasi". Seurakunta yhtyy enkelten veisuun liittämällä jatkoksi oman ylitys- ja avunhuutonsa: "Hoosianna korkeuksissa. Siunattu on Hän, joka tulee herran nimeen. Hoosianna korkeuksissa". Sana "hoosianna" tarkoittaa "auta, pelasta". Tällä huudolla Vanhan testamentin aikana tervehdittiin sekä Jumalaa että kuninkaita. Tällä huudolla juutalaiset ottivat vastaan Jeesuksen Hänen ratsastaessaan palmusunnuntaina Jerusalemiin.

2.3. Anamnesis eli muisteleminen

Lukien hiljaa aloitettua anaforarukousta pappi muistelee sitä salaista ehtoollista, jossa Herra asetti Ruumiinsa ja Verensä sakramentin ja päättää rukouksensa Vapahtajan sanoihin, joilla Hän asetti sakramentin: "Ottakaa, syökää, tämä on minun Ruumiini, joka teidän edestänne murretaan syntien anteeksiantamiseksi". Tähän kansa vastaa: "Aamen!" Ja edelleen pappi jatkaa: "Juokaa tästä kaikki; tämä on minun Vereni, se uuden liiton Veri, joka teidän ja monen edestä vuodatetaan syntien anteeksi antamiseksi." Jälleen kansa vastaa: "Aamen!"

Näiden asettamissanojen jälkeen pappi vielä jatkaa anamneesis- eli muistelurukousta hiljaisesti sanoen: "Muistaen siis tätä pelastavaista käskyä (toisin sanoen käskyä: "Tehkää tämä minun muistokseni"; Lk. 22:19; 1. Kor. 11:24) ja kaikkea meidän tähtemme tapahtunutta: ristiä, hautaa, ylösnousemista kolmantena päivänä, taivaaseen menemistä, oikealla puolella istumista, toista ja kunniallista tulemista Sinun omaasi, Sinun omistasi me Sinulle edeskannamme kaiken tähden ja kaiken edestä".

Näitä viimeisiä sanoja lausuttaessa pappi tai diakoni kohottaa ristiin asetetuin käsin diskoksen ja maljan siten, että oikealla kädellä tartutaan vasemmalla puolella olevaan diskokseen ja vasemmalla oikealla olevaan maljaan, pyhän pöydän yläpuolelle ja asettaa ne sen jälkeen antiminssille.

Nämä sanat ilmaisevat ajatuksen, että esille kannetut lahjat, leipä ja viini ovat Jumalan lahjaa, samoin edeskantajat eli seurakuntalaiset ovat Jumalan, joka hyvyydessään antaa meille kaiken sen, jonka me Hänen luotuinaan Hänelle uhraamme. Jumala ei kylläkään tarvitse uhriamme, vaan tällä tavoin Hän antaa meille mahdollisuuden osallistua Vapahtajan ristinkuolemalla ja ylösnousemisella meille suotuun uhriin ja pelastukseen.

Laulajat ja kansa jatkavat välittömästi rukousta veisaamalla: "Sinulle veisaamme, Sinua ylistämme, Sinua kiitämme, Herra, ja rukoilemme Sinua, meidän Jumalaamme".

Tämä on uskovaisten liturgian tärkein kohta, sillä sen aikana tapahtuu lahjain siunaaminen ja leivän ja viini muuttuminen Kristuksen Ruumiiksi ja Vereksi.

2.4. Epiklesis eli rukous Pyhän Hengen lähettämiseksi

Tämän veisun aikana pappi ensiksi kohotetuin käsin rukoilee nöyrästi hiljaisella äänellä Jumalaa, että Hän lähettäisi Pyhän Henkensä esillä olevien lahjojen, ts. leivän ja viinin päälle niiden muuttumiseksi ja myöskin seurakunnan päälle, jotta uskovaiset voisivat osallistua Pyhistä Lahjoista.

Sitten pappi tehden ristinmerkin leivän päälle sitä siunaten sanoo: "Ja tee tämä leipä Sinun Kristuksesi kalliiksi Ruumiiksi. Aamen". Samoin tehden ristinmerkin maljan yli hän sanoo: "Ja mitä tässä maljassa on, Sinun Kristuksesi kalliiksi Vereksi. Aamen." Tehden ristinmerkin molempien yli hän lausuu: "Muuttaen ne Pyhällä Hengelläsi. Aamen. Aamen. Aamen."

Ymmärryksen ylittävällä tavalla leipä ja viini muuttuvat rukouksen, siunauksen ja Pyhän Hengen alas tulemisen kautta näkymättömästi ja hengellisesti Kristuksen todelliseksi Ruumiiksi ja Vereksi. Kuinka tämä kaikki tapahtuu, siitä kirjoittaa pyhä Johannes Damaskoslainen:

"Se on totisesti yhdistynyt Ruumis, pyhästä Neitseestä syntynyt ruumis, ei niin, että taivaaseen noussut ruumis laskeutuisi taivaista, vaan niin että leipä ja viini muuttuvat Jumalan ruumiiksi ja vereksi. Jos haluat tietää sen tavan, kuinka se tapahtuu, riittää kun kuulet, että se tapahtuu Pyhän Hengen kautta, niin kuin Herra valmisti itselleen ja itsessään lihan pyhästä Jumalansynnyttäjästä Pyhän Hengen kautta; mitään muuta emme tiedä, kuin että Jumalan Sana on todellinen ja toimiva ja kaikkivoimallinen, mutta tapa on tutkimaton." (Johannes Damaskoslainen: Ortodoksisen uskon tarkka esitys IV: XIII s. 49–50)

Kuoron edelleen laulaessa veisua "Sinulle veisaamme..." pappi ja diakoni sekä kaikki alttarihuoneessa olijat samoinkuin koko seurakunta kumartuvat maahan Kristuksen Ruumiin ja Veren edessä, joissa Kristus on nyt näkyväisestikin läsnä liturgiassa. Tämä on liturgian tärkein hetki ja siitä ilmoitetaan myös maailmalle ja niille, jotka eivät ole kirkossa, soittamalla kirkonkelloilla ilmoitussoitto.

3. Valmistautuminen Herran Ehtoolliseen osallistumiseen

3.1. Esirukoukset

Liturgian pyhät Lahjat ovat kiitosuhri koko maailman puolesta, elossa olevien ja edesmenneiden Kirkon jäsenten puolesta. Siksi pappi lahjojen siunaamisen jälkeen lukee hiljaisesti esirukouksia niin näkymättömän eli riemuitsevan seurakunnan kuin myös näkyväisen eli taistelevan seurakunnan puolesta. Ensiksikin hän lukee kiitosrukoukset pyhien ihmisten ja erityisesti Jumalansynnyttäjän edestä ja sitten muiden uskossa ja synninkatumuksessa nukkuneiden edesmenneiden edestä, anoen heille lepoa taivasten valtakunnassa Sitten pappi rukoilee myös kaikille elossa oleville terveyttä ja pelastusta. Rukouksen lopun hän erityisesti muistelee Jumalansynnyttäjää lausuen ääneen: "Ja erityisesti pyhimmän, puhtaimman, siunatuimman, kunniallisen Valtiattaremme, Jumalansynnyttäjän ja ainaisen Neitseen Marian edestä".

Kuoro vastaa tähän laulamalla ylistysveisun Jumalansynnyttäjälle. Tavallisin veisu on: "Totisesti on kohtuullista..." Tämän veisun alkuosa on tullut liturgiaan vuonna 980 ja jälkimmäinen osa: "Me ylistämme Sinua, joka olet kerubeja kunnioitettavampi..." 8. vuosisadalla. Basileios Suuren liturgiassa tämän veisun sijaan lauletaan: "Sinun tähtesi, Armoitettu, iloitsevat kaikki luodut...". Pääsiäisaikana ja muidenkin suurten juhlien aikana juhlan päättymiseen saakka lauletaan "Totisesti on kohtuullista" -veisun sijaan erityiset ylistysveisut, jotka ovat kyseisen juhlan aamupalveluksen kanonin 9. irmossiveisu.

Tämän veisun jälkeen pappi rukoilee piispoille terveyttä ja voimaa toimia Jumalan totuuden julistajina ja sallisi heidän toimia rauhassa ja terveinä. Seurakunta jatkaa rukousta laulamalla: "Niin myös kaikkia", ts. että Jumala muistisi myös kaikkia muitakin seurakunnan jäseniä.. Pappi jatkaa edelleen rukoustaan kaikkien Jumalan apua tarvitsevien puolesta muistaen sairaita, vankeudessa olevia, matkustavia, laupeutta osoittavia ja seurakunnan temppelistä huolehtivia.

3.2. Anomusektenia

Anomusktenia alkaa sanoilla:" Muisteltuamme kaikkia pyhiä taas ja taaskin rukoilkaamme rauhassa Herraa". Siinä rukoillaan esiintuotujen ja pyhitettyjen Lahjojen puolesta. Sen aikana pappi hiljaa rukoilee, että Herra tekisi Ehtoolliseen osallistujat "kelvollisiksi osallistumaan hengellisen aterian taivaallisista salaisuuksista."

3. 3. Herran rukous

Anomusektenia päättyy ylistyslauselmaan: "Tee, Herra, meidät kelvollisiksi... että rohkenisimme avuksi huutaa Sinua, taivaallista Jumalaa Isää ja lausua: "Isä meidän, joka olet taivaissa..." Kirkkokansa laulaa yhteisesti Herran rukouksen. Rukousta laulettaessa diakoni sitoo orarinsa ristinmuotoisesti vertauskuvana serafeista, jotka seisoen Jumalan valtaistuimen edessä peittävät kasvonsa siivillään. Näin hänen on myös helpompi palvella sakramenttia jaettaessa. Tämä tapa muistuttaa myös seurakuntalaisia siitä, että kaikkien ja erityisesti Ehtoolliseen osallistuvien tulee pukeutua ristiin eli itse Kristukseen (Gal. 3:27)

3. 4. "Pyhät pyhille"

Herran rukouksen jälkeen pappi ottaa Karítsan molemmin käsin ja kohottaa eli ylentää sen lausuen: "Pyhät pyhille". Nämä sanat tarkoittavat sitä, että pyhät lahjat ovat tarkoitetut pyhille ja siksi niistä saavat osallistua vain pyhät, toisin sanoen uskovaiset, jotka ovat pyhittäneet itsensä rukouksella, paastolla ja katumuksella. Seurakunta vastaa tähän: "Ainoa on pyhä, ainoa Herra, Jeesus Kristus, Isän Jumalan kunniaksi. Aamen" näin tunnustaen, että ainoastaan Kristus on pyhä ja ne, jotka ovat sitä Kristuksen armosta. Janoamme ja tarvitsemme pyhitystä ja siksi Kristuksen pyhyyteen turvaten osallistumme sakramenttiin saadaksemme itsellemme pyhityksen.

Jeesus sanoi: "Ellette te syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo Hänen vertaan, teillä ei ole elämää." (Joh. 6:53)

Ennen Ehtoolliseen osallistumista olisi myös hyvä mietiskellä apostoli Paavalin sanoja: "Jokaisen on tutkittava itseään, ennen kuin syö tätä leipää ja juo tästä maljasta. Se, joka syö ja juo ajattelematta, että kysymys on Kristuksen ruumiista, syö ja juo itselleen tuomion." ( 1. Kor. 11: 28–29)

3. 5. Karitsan murtaminen

Välittömästi Karitsan ylentämisen jälkeen pappi murtaa Karitsan eli jakaa sen osiin Ehtoollista varten. Näin seurataan Jeesuksen ja apostolien esimerkkiä, jotka mursivat leivän ennen sen jakamista.

Karitsa murretaan ensin neljään osaan siten, että jokaiseen osaan tulee yksi Karitsan päällyssinetissä olevista sanoista, oikeammin niiden sanojen alkukirjaimista. Pappi asettaa ne ehtoollislautaselle ristinmuotoisesti siten, että osan, jossa on kirjaimet JS hän asettaa diskoksen takareunalle papista katsoen, KS-osan etureunalle, NI-osan vasemmalle ja KA- osan oikealle. JS-osan pappi panee pyhään kalkkiin lausuen: "Pyhän Hengen täyteys". KS- osan hän jakaa yhtä moneen osaan kuin on Ehtoolliseen osallistuvaa papistoa, osat NI ja KA leikataan pieniksi osasiksi jaettavaksi uskovaisille sen jälkeen kun pappi ja papisto ovat nauttineet Ehtoollisen. Karitsan murtamisen jälkeen pappi kaataa vielä lämmintä vettä pyhään kalkkiin kuvaamaan Kristuksen kyljestä vuotanutta verta ja vettä ja niiden lämpimyyttä. Ennen "lämpimyyden" kaatamista kalkkiin pappi siunaa sen sanoen: "Siunattu olkoon Sinun pyhiesi lämpimyys..." Tällä kuvataan Ehtoolliselle tulevien uskonvarmuutta. Kun hän kaataa "lämpimyyden" kalkkiin, hän sanoo: "Uskon lämpimyys on täynnä Pyhää Henkeä." Näin tunnustetaan, että uskon varmuus on Pyhän Hengen teko.

4. Osallistuminen Pyhään Ehtoolliseen

4. 1.  Papiston osallistuminen Ehtoolliseen

Papisto nauttii Herran Ehtoollisen alttarissa, ensiksi leivän ja viinin sen jälkeen. Papiston tapa nauttia Ehtoollinen erillään maallikoista johtuu siitä, että Kristus aikoinaan antoi oman Ruumiinsa ja Verensä leivän ja viinin muodossa ensin apostoleille. Papisto on perinyt heidän tehtävänsä. Vasta myöhemmin apostolit jakoivat Ehtoollisen sakramentin muille ihmisille.

Papiston osallistuessa Ehtoolliseen syntyisi palveluksen toimittamisessa tauko. Siksi kuoro laulaa veisun "Ainoa on Pyhä..." jälkeen vielä jakeen jostakin psalmista ja siihen liittyen enkelten veisua "halleluja". Tätä jaetta nimitetään ehtoollislauselmaksi. Sen lisäksi lauletaan tarpeen mukaan vielä jokin muu psalmi tai sopiva kirkkoveisu.

4. 2.   Seurakuntalaisten osallistumien Ehtoolliseen

Papiston nautittua Ehtoollisen pyhä kalkki tuodaan ambonille. Pappi lausuu tai jos palvelemassa on diakoni, hän sanoo: "Jumalan pelossa, uskossa ja rakkaudessa, lähestykää!" Kalkkia kantava pappi kuvaa Kristuksen ilmestymistä ylösnousemisensa jälkeen. Ilolla vastaanottaen ylösnousseen Herran, joka pyhissä Lahjoissa tulee nautittavaksi, kuoro tervehtii ylösnoussutta Vapahtajaa laulaen: "Siunattu on Hän, joka tulee Herran nimeen. Jumala on Herra ja Hän ilmestyi meille." Tässä kohtaa seurakunta kunnioittaen kumartuu maahan asti Kristuksen Ruumiin ja Veren edessä.

Tämän jälkeen ne, jotka ovat valmistautuneet Ehtoollista varten, tulevat ambonin eteen ja yhdessä papin kanssa lukevat rukoukset ennen Ehtoollista. Rukouksia on kolme, jotka alkavat sanoin: 1) Uskon, Herra, ja tunnustan... 2) Sinun salaiseen Ehtoolliseesi osalliseksi... ja 3) Herra, älköön pyhien salaisuuksiesi osallisuus... Rukousten jälkeen kumarrutaan jälleen maahan ja osallistujat lähestyvät kalkkia kädet ristissä rinnalla.

Ehtoollista jakaessaan pappi sanoo: "Jumalan palvelija (nimi) tulee osalliseksi meidän Herramme, Jumalamme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kalliista ja pyhästä Ruumiista ja Verestä syntiensä anteeksiantamiseksi ja iankaikkiseksi elämäksi.". Kirkossamme Ehtoollinen jaetaan lusikalla maljasta, Ruumis ja Veri samalla kertaa. Otettuaan vastaan Pyhät Lahjat ehtoollisvieras suutelee pyhän kalkin reunaa aivan kuin Kristuksen kylkeä, josta oli vuotanut veri ja vesi ja toistaa mielessään enkelin sanat profeetta Jesajalle: "Katso tämä on koskettanut huuliini, pahat tekoni on poistettu ja syntini sovitettu" (Jes. 6:7). Suudeltuaan kalkin reunaa ehtoollisvieras siirtyy syrjään ja tekee vasta nyt ristinmerkin kiittäen Herraa. Pyhän Ehtoollisen nauttimisen jälkeen ei kumarruta maahan, vaan tehdään ainoastaan pieni kumarrus. Sitten osallistuja nauttii lämpimyyttä eli jälkiviiniä ja anditoria, jotka ovat lämpimällä vedellä sekoitettua viiniä ja palanen kirkkoleipää, josta Karitsa oli proskomidissa otettu.

Kuoro laulaa Ehtoollista jaettaessa: "Ottakaa vastaan Kristuksen Ruumis, juokaa kuolemattomasta lähteestä. Halleluja, halleluja, halleluja".

Ehtoollisen jakamisen päätyttyä pappi asettaa Pyhät lahjat alttaripöydälle ja siunaa kirkkokansaa: "Pelasta, Jumala, Sinun kansasi, ja siunaa Sinun perintöäsi" Tämä siunaus viittaa Herran siunaukseen Hänen taivaaseen menemisensä yhteydessä Öljymäellä.

Sitten pappi pyyhkii ehtoollislautaselta kaikki osaset, jotka proskomidissa olivat otetut muista kirkkoleivistä, ja kaataa ne kalkkiin rukoillen: "Pese, Herra, kalliilla verelläsi, tässä muisteltujen synnit pyhiesi esirukouksien tähden."

Kuoro kiitollisena Kristuksen pelastusteoista laulaa ylistys- ja kiitosveisun: "Me näimme totisen valkeuden, otimme vastaan taivaallisen Hengen, löysimme totisen uskon, kumarramme jakaantumatonta Kolminaisuutta sillä Hän on meidät pelastanut." Tämän veisun aikana pappi suitsuttaa pyhille lahjoille lausuen hiljaa: "Korota itsesi yli taivasten, Jumala, ja levitköön Sinun kunniasi yli kaiken maan." (Ps. 57:12) Suitsuttaminen kuvaa sitä pilveä, joka peitti Vapahtajan opetuslasten näkyvistä Öljymäellä taivaaseen astumisen yhteydessä.

4. 3.  Pyhien Lahjojen siirtäminen uhripöydälle

Sitten pappi vielä kerran, kuvaten Vapahtajan viimeistä ilmestymistä apostoleille sekä taivaaseen astumista, tuo pyhän kalkin seurakunnan eteen lausuen: "Kiitetty olkoon Jumalamme, alati, nyt ja aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen." Nämä sanat muistuttavat Vapahtajan lupauksesta: "Minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti." (Mt. 28:20)

Kuoro vastaa kiitosveisulla: "Täyttyköön suumme Sinun kiittämisestäsi, Herra, että veisuilla ylistäisimme Sinun kunniaasi…" Tämäkin veisu päättyy enkelten lauluun: Halleluja. Tätä veisua laulettaessa pappi kantaa pyhät lahjat uhripöydälle. Liturgian jälkeen papisto nauttii ne loppuun..

Veisun aikana pappi myös taittaa kokoon antiminssin asettaen evankeliumin sen päälle

Seuraa erityinen kiitosektenia, joka alkaa sanoin: "Olkaamme vakaat. Tultuamme osallisiksi jumalallisista, pyhistä, puhtaista, kuolemattomista, taivaallisista, eläväksi tekevistä, peljättävistä Kristuksen salaisuuksista kelvollisesti kiittäkäämme Herraa."

5. Liturgian päättäminen

Siunaus temppelistä poislähtöön

Siunauksen poislähtemiseen pappi lausuu sanoin: "Lähtekäämme pois rauhassa." Kansa saatuaan luvan poislähtöön ilmoittaa tekevänsä sen "Herran nimessä", mikä tarkoittaa "Jumalan siunauksella".

Sitten pappi astuu seurakunnan keskelle solean eteen ja lukee ns. ambonin takaisen rukouksen. Se on matkarukous, jossa toistetaan samat ajatukset kuin anaforarukouksessa aikaisemmin: että Herra säilyttäisi seurakunnan kokonaisena, pyhittäisi Herran huoneen kauneutta rakastavat, lahjoittaisi ja rauhan maailmalle. Rukouksessa anotaan myös siunausta ja pelastusta seurakunnalle ja sen papistolle ja maan hallitukselle sekä todetaan kaikkien hyvyyksien ja lahjojen tuleva ylhäältä, valkeuksien Isältä."

Ambonin takaiseksi rukoukseksi tätä rukousta nimitetään sen vuoksi, että varhaiskirkossa oli tapana, että piispa tai pappi liturgian lopulla siunasi poislähtevän kansan panemalla kätensä seurakuntalaisten päälle.

Laulajat jatkavat tätä rukousta Jumalan nimen ylistämisellä laulaen kolme kertaa: "Siunattu olkoon Herran nimi nyt ja iankaikkisesti."

Pappi siunaa kansaa lausuen: "Herran siunaus tulkoon teille Hänen armostaan ja ihmisrakkaudestaan alati, nyt ja aina ja iankaikkisesti." Kääntyen jälleen pyhään pöytään päin hän kiittää Herraa sanoen: "Kunnia olkoon Sinulle, Kristus, meidän Jumalamme, kunnia Sinulle."

Laulajat kiittävät kansan puolesta Jumalaa lyhyellä ylistyslauselmalla: "Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle nyt ja aina ja iankaikkisesti. Aamen." Sitten kuoro rukoilee armoa Herralta veisaten kolmesti: "Herra, armahda." Lopuksi kuoro pyytää papin siunausta laulaen: "Siunaa!"

Pappi risti kädessään kääntyneenä kansaan päin lausuu loppusiunauksen. Siinä mainitaan esirukoilijoina Jumalansynnyttäjä, Karjalan valistajat, Johannes Krysostomos tai Basileios Suuri, mikäli hänen liturgiansa toimitettiin, Herran esivanhemmat Joakim ja Anna sekä kyseisenä päivä muistettava päivän pyhä.

Laulajat laulavat rukouksen, jossa anotaan pitkää ikää sekä kirkolliselle että maalliselle esivallalle ja kaikille oikeauskoisille kristityille.

Tämän jälkeen jokainen tulee ambonin luo ja suutelee papin kädessä olevaa ristiä. Samalla pappi sanoo kolmesti: "Kunnia olkoon Sinulle, Jumala." Lukija aloittaa kiitosrukousten lukemisen. Kunkin seurakuntalaisen tulee lukea ne kotonaan liturgian jälkeen, mikäli jostakin syystä niitä ei lueta kirkossa.

Pappi menee alttariin. Kuninkaan ovi ja esirippu suljetaan, kaikki lampukat ja kynttilät sammutetaan. Liturgia temppelissä on päättynyt, mutta yhteinen palvelus "maailman elämän edestä" sen uudistamiseksi ja luomakunnan kirkastamiseksi jatkuu "liturgiana liturgian jälkeen" itse kunkin sisimmässä tapahtuvana kilvoitteluna ja ortopraksiana,

Kirjallisuutta:

Schmemann Alexander: Johdatus liturgiseen teologiaan. Joensuun yliopisto. Ortodoksisen teologian laitoksen julkaisuja 9. 1994.

Sove Boris: Eukaristia alkukirkossa ja nykykäytännössä. Ortodoksia 34. ss. 47 - 80.( Artikkeli käännetty teoksesta Zivoje Predanije: Pravoslavije v sovremennosti, YMCA-Press, Paris, ss. 171 - 195) Ortodoksisten pappien liitto ja Helsingin yliopiston ortodoksian laitos. 1984.

Tajakka Veikko: Liturgian historiaa. Ortodoksia 13. ss. 96 - 108. Ortodoksisten pappien liitto. 1962.

Tajakka Veikko: Piirteitä liturgisen kehityksen bysanttilaisesta synteesistä. Ortodoksia 17. ss. 38 - 49. Ortodoksisten pappien liitto ja Helsingin yliopiston ortodoksian laitos.1967.

Tarvasaho Dimitri: Ortodoksisen kirkon pyhät toimitukset. Ortodoksisen kirjallisuuden julkaisuneuvosto. Kuopio 1973.

Malinovski.N.: Ortodoksinen dogmaattinen jumaluusoppi. Sortavala 1921.

Ortodoksinen usko. Uskonoppi. Ortodoksisen kirjallisuuden julkaisuneuvosto. 1977

Pyhä Johannes Damaskoslainen: Ortodoksien uskon tarkka esitys IV. Ortokirja. 1989.

Harakas, Stanley S.:  Living the Liturgy. Light & Life Publ. Co. 1974

Pyhäin isäimme Johannes Krysostomoksen ja Basileios Suuren Jumalallinen liturgia. Papin käsikirja. Toinen painos. OKJ. 1980.

Schmemann, Alexander: Johdatus liturgiseen teologiaan. Joensuun yliopisto. Ortodoksisen teologian laitoksen julkaisuja 9. 1994.

Tarvasaho, Dimitri: Ortodoksisen kirkon pyhät toimitukset.  OKJ. 1973.