Raamattu ja ortodoksinen jumalanpalvelus

Vuorokauden aikana toimitettavat jumalanpalvelukset

Niitä jumalanpalveluksia, jotka vuorokauden kuluessa on toimitettava, on pyhää ja jumalallista liturgia lukuun ottamatta seitsemän. Nämä ovat:

1.puoliyöpalvelus,

2.aamupalvelus yhdessä ensimmäisen hetken kanssa,
3.kolmas hetki,
4.kuudes hetki,
5.yhdeksäs hetki,
6.ehtoopalvelus ja
7.ehtoonjälkeinen palvelus.

Jokaisella näistä vuorokauden aikana toimitettavista palveluksista on oma merkityksensä, Niinpä puoliyöpalvelus toimitetaan seuraten enkelten tapaa valvoa ja vaikenematta ylistää. ‘Samalla me hiljaisuudessa valmistamme mielemme Jumalan kiittämiseen. Me muistelemme tällöin myös eräänä sapatin jälkeisenä varhaisena aamuhetkenä tapahtunutta Kristuksen ylösnousemista kuin myös kerran puoliyön aikana tapahtuvaa Kristuksen toista tulemista. Kaikkien uskovaisten on näet odotettava, illoin Herra herättää kuolleet ikään kuin unesta ja saapuu puoliyön aikana sielujen ylkänä. Juuri siksi meidän on valvottava.

Aamupalvelus toimitetaan, kun vaikenee päivä, sillä meidän tulee kiittää valon antajaa, joka hävitti eksytyksen pimeyden ja johdatti hurskauden valoon, Siksi aamupalvelukseen liitetään myös

Ensimmäinen hetki, jolla päivä alkaa ja joka yhdessä aamupalveluksen kanssa kannetaan Herralle lahjaksi ja kiitosuhriksi.

Kolmas hetki lauletaan sen johdosta, että päivän neljännes on kulunut, ja sen muistoksi, että juutalaiset esittivät syytöksensä Vapahtajaamme vastaan kolmannella, hetkellä ja että kolmannella hetkellä Pyhä Henki laskeutui apostolien päälle.

Kuudennen hetken palveluksen laulamme sen johdosta, että jälleen on päivän neljännes kulunut ja päivä on puolessa, sekä muistaen, että meidän tähtemme lihaksi tullut Kristus Herra tuli kuudennella hetkellä ristiinnaulituksi ja kärsi ruumiissaan koko maailman verhoutuessa pimeyteen.

Yhdeksännen hetken ylistys kohotetaan siitä, että kolmas neljännes päivästä on kulunut ja päivä kallistuu iltaan, ja erityisesti muistaen, että meidän tähtemme ristiinnaulittu Kristus yhdeksännellä hetkellä huudettuaan ääneen antoi henkensä Jumalan Isän haltuun ja näin tuli kannetuksi ihmisten edestä täydelliseksi uhriksi. Silloin maa järisi, kivet halkesivat ja yleisen ylösnousemuksen merkiksi monien kuolleitten pyhien ruumiit heräsivät kuolleista. Sillä Herran kuoleman kautta tuli kuolema kuoletetuksi ja helvetissä olleet pääsivät vapauteen. Annettuaan oman pyhän sielunsa Isälle ja naulittuaan lihansa vapaaehtoisesti ristiin Herra vapautti meidän sielumme saatanan käsistä, ja Hänen ylösnousemuksensa kautta meidänkin ruumiimme tulivat osallisiksi kuolemattomuudesta. Niinpä siis yhdeksännellä hetkellä me kiitämme Häntä, joka meidän tähtemme kuoli ruumiillisesti, joka annettuaan oman henkensä toi meidän sielumme Isälle ja joka omalla kuolemallaan teki meidät eläviksi.

Ehtoopalvelus, joka toimitetaan kahdennellatoista hetkellä, siis päivän viimeisen neljänneksen kuluttua, on säädetty, jotta me ylistäisimme Luojaa siitä, että Hän soi meidän elää iltaan. Me kiitämme Häntä tällöin kaikesta, mikä tapahtui päivän kuluessa: elämästämme, ravinnosta, ajatuksista, sanoista ja teoista. Meidän tulee myös anoa, että Hän antaisi meille rauhallisen yön, vapaan kaikista synneistä ja kiusauksista, sellaisen, joka muistuttaisi meille elämämme lopusta, tulevasta kuolemasta. Ja vihdoin ehtoonjälkeinen palvelus on yön alkaessa kannettu kiitos siitä levosta, minkä me saamme päivän rasituksen jälkeen. Samalla se on muistutuksena kuolemasta, joka kerran meidät saavuttaa. Yö on Jumalan lahja niin meille kuin kaikille luoduille, ja me rukoilemme, että Kristus Jumala soisi meidän viettää yön tarvitsematta pelätä pimeyden turmiovaltoja.

Jumalallinen liturgia on aivan erikoislaatuinen uhripalvelus. Se on muita ylistyspalveluksia ylevämpi ja on ikään kuin Jumalan oma toimitus, jota ei kukaan muu kuin pappi voi toimittaa. Kaikki edellä mainitut seitsemän palvelusta voidaan joskus pitää myös ilman pappia; niitä voivat lukea ja laulaa maallikot ja muuallakin kuin kirkossa. Mutta jumalallinen liturgia toimitetaan yksinomaan kirkossa ja ainoastaan pappi voi sen suorittaa, Maallikot aloittavat palvelukset toisella tavoin kuin pappi: he eivät lausu alkusiunausta, sillä heiltä puuttuu se armo ja valtuus, joka on ainoastaan papille suotu. Alkusiunauksen sijaan he vain anovat, että Kristus armahtaisi heitä isien rukousten tähden. Näin he nöyrtyvät Kristuksen edessä uskaltamatta ruveta rukoilemaan omasta aloitteestaan.

Vuorokautinen jumalanpalvelusten kierto alkaa kuten tunnettua illasta, juhlapäivän aatosta. Kysymykseen, miksi Jumala on säätänyt sunnuntain vieton aloitettavaksi jo lauantain illasta, pyhä Athanasios Suuri vastaa: “Hän on kutsunut kansat tietämättömyyden pimeydestä ja lain alta tietämisen ja evankeliumin valoon. Sen vuoksi Hän tämän mukaan määräsi, että sunnuntaipäivän vietto on aloitettava illasta ja päätettävä päivällä. Sillä omituista ja sopimatonta olisi, että Kristuksen, totisen Valon päivä alkaisi valon aikana, päivällä.”

Jumaliset isät Jumalan Hengen opastamina ja säilyttäen kaikkien palvelusten järjestyksen määräsivät kuitenkin, että palveluksiin ei ole kokoonnuttava seitsemän kertaa vuorokaudessa, vaan ainoastaan kolmesti yliolennollisen Kolminaisuuden kunniaksi ja ylistykseksi. Näin he toimivat välttääkseen laiskuuden ja velttouden ilmenemistä vähemmän hurskaissa sieluissa. Ensimmäisen kerran ollaan koolla puoliyöstä aamuun ja tällöin toimitetaan kolme palvelusta: puoliyöpalvelus, aamupalvelus ja ensimmäinen hetki, joka vaikka liittyykin aamupalvelukseen ilman että se laskettaisiin ylempänä mainittuihin seitsemään palvelukseen, on kuitenkin erillinen palvelus.

Toistamiseen kokoonnutaan kolmannella hetkellä, jolloin toimitetaan jälleen kolme palvelusta: kolmas ja kuudes hetki sekä ns. hetkipalvelus, joka myös puuttuu seitsemän palveluksen luvusta ja liitetään erillisenä palveluksena hetkiin (milloin palvelukset toimitetaan ilman pappia).

Kolmannen kerran kokoonnutaan päivän päättyessä ja toimitetaan yhdeksäs hetki, hetkipalvelus ja ehtoonjälkeinen palvelus. Nämä kolme aikaa - kaikki yhdessä ja kukin niistä erikseen - kuvaavat Kolminaisuutta. Siksi juuri kolmesti päivässä palvelukset toimitetaan ja joka kerta taaskin kolme palvelusta, aivan kuten teki suuri profeetta Daniel, joka päivittäin rukoili kolme kertaa. Sitä paitsi toimittaen kolmesti kolme palvelusta me kuvaamme enkelten yhdeksää arvoluokkaa; niitähän on kolmesti kolme, ja ne herkeämättä ylistävät Kolminaisuudessa olevaa Jumalaa.

 

 

Raamatun ja liturgian ykseys ortodoksisessa perinteessä

Katolisessa ja apostolisessa Kirkossamme Raamattu ja liturgia kuuluvat yhteen. Ei ole liioiteltua sanoa, että liturgia pohjautuu Raamattuun ja raamattu on syvällisesti läsnä liturgiassa. Pyhien kirjoitusten lukeminen on ollut alusta lähtien Kirkon jumalanpalveluksen olennainen osa. Jeesus luki profeetta Jesajan kirjasta Nasaretin synagogassa ja näin ilmaisi kuulijoille, että profetia tarkoitti häntä (Lk. 4: 16—21). Apostoli Paavali kehotti voimakkaasti kristittyjä lukemaan heille lähettämiään kirjeitä, kun he kokoontuivat rukoukseen ja jumalanpalvelukseen (1. Tess. 5: 27; Kol. 4: 6).

Kirkon varhaisina aikoina luettiin laajasti sekä Vanhaa että Uutta Testamenttia niin yksityisesti kuin yhteisössäkin. Tavallisesti Raamatun lukemista Kirkossa seurasi homilia eli opetuspuhe. Pyhä Basileios Suuri mainitsee kolmenlaisen tekstin lukemisen:

*yksi Vanhasta Testamentista (Jesajan kirja tai Sananlaskujen kirja) ja

*kaksi Uudesta Testamentista (Apostolien teot tai epistola ja evankeliumi).

Tämä perinne lukea Raamattua yhteen kokoontuneille kristityille loi ilmeisesti liturgian ensimmäisen osan Sanan liturgian. Kaikki psalmitekstit laulettiin tämän liturgian ensimmäisen osan aikana.

Antifoninen laulutapa oli Kirkon ensimmäisinä vuosisatoina suosittu ja laajalle levinnyt. Kirkon liturgisen perinteen kehittyessä säilytti Raamatun lukeminen olennaisen ja luovan tehtävänsä. Näin Raamatun runous ja monipuolinen käyttö on yhä esillä ortodoksisen Kirkon rikkaassa liturgisessa elämässä.

Varhaisessa Kirkossa Raamatun kaikki kirjat luettiin säännöllisesti kirkkovuoden erityiskausien aikana. Pyhä Johannes Krysostomos mainitsee, että ensimmäistä Mooseksen kirjaa luettiin Suuran paaston aikana, Jobin ja Joonan kirjaa suurella viikolla ja Apostolien tekoja Kristuksen ylösnousemuksen juhlasta helluntaihin.

Psalmeista tuli myös kristillisessä kirkossa liturginen kirja. Valitettavasti aikamme pinnallinen ihminen ei enää ymmärrä Raamatun yhteisöllistä, Kirkon liturgiaan erottamattomasti yhdentyvää merkitystä. Me olemme kadottaneet Raamatun kielen ja siksi myös liturgisen elämän tajuaminen on vaikeaa.

Raamattu ja liturgia ovat läheisessä yhteydessä keskenään, koska ne ovat vaikuttaneet toisiinsa tyylin, sisällön ja alkuperän suhteen. Kirkkomme rikas hymniaineisto, rukoukset ja jumalanpalvelukset ovat täynnä Raamatun kieltä, totuutta, kielikuvia, viittauksia Kristukseen, apostoleihin, ihmeisiin ja Raamatun moninaisiin tapahtumiin.

Sunnuntain aamupalveluksen keskeisimmät tapahtumat ovat Kristuksen kuolema ja ylösnousemus.

Tunnettu Varhaisen Kirkon kastehymni — Niin monta kuin teitä on Kristukseen kastettu — on suora lainaus apostoli Paavalilta (Gal. 3: 27). Papin siunaus liturgian aikana: “Meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armo… “on toinen lainaus apostoli Paavalilta (5. Kor. 13: 14). Esimerkkejä on lukemattomasti.

Jokainen ortodoksi, joka oppii tuntemaan Raamattua ja Kirkon jumalanpalveluselämää saattaa hämmästyä siitä, kuinka raamatullisia ovat kirkkomme hymnit, rukoukset, jumalanpalvelukset ja niiden sanonnat. Mutta asia on myös päinvastoin. Raamattu on osittain saanut muotonsa jumalanpalveluksen kielestä ja hengestä. Sekä evankeliumit, että epistolat ovat läheisessä yhteydessä jumalanpalvelukseen ja varhaisen Kirkon opetukseen. Sellaiset Uuden Testamentin tekstit kuten ensimmäinen Pietarin kirje tai ilmestyskirja ovat voimakkaasti liturgisia. Luukkaan evankeliumin ensimmäisten lukujen rukoukset, herran rukous, epistolatekstien monet varhaiskristilliset hymnit tai apostoli Paavalin rukoukselliset tervehdykset ja doksologiat selventävät meille Raamatun ja kirkon jumalanpalveluksen yhteyttä.

Viimeisen ehtoollisen kuvaukset evankeliumeissa ja ensimmäisessä korinttolaiskirjeessä havainnollistavat meille kuinka eukaristiaa varhaisina aikoina toimitettiin. Kaikesta edellisestä huomaamme, että Raamattu on liturginen kirja. Raamatun kertomukset ovat ortodoksisen kirkon liturgisia tekstejä. Raamattu kokonaisuudessaan hengittää rukousta ja jumalanpalvelusta.

Raamattu ja liturgia kuuluvat yhteen, koska ne jakavat samanlaisen tarkoituksen. Molemmat puhuvat meille Jumalan pelastavasta rakkaudesta.

Raamattu julistaa ilosanomaa siitä, mitä Jumala on tehnyt puolestamme. Raamattu kutsuu lukijaa dialogiin Jumalan kanssa. Samalla tavoin Kirkon rukoukset ja jumalanpalvelukset kutsuvat kirkossakävijää Jumalan rakkauden dialogiin. Kaikissa Kirkon rukouksissa ja jumalanpalveluksissa korostuu Jumalan pelastava toiminta.

Raamattu ja jumalanpalvelus jakavat syvän jatkuvuuden: ne johtavat kirkon jäsenen Jumalan todellisuuteen, ne auttavat häntä kokemaan Jumalan suojelevan voiman tässä ja nyt. Edellä mainittu todellistuu jumalallisessa liturgiassa, joka on Uuden Liiton iloa ja riemua Kristuksessa. Liturgia julistaa, mitä Jumala on tehnyt puolestamme Kristuksessa. Liturgiassa ne saamme uudestaan ja uudestaan ottaa vastaan Kristuksen ja yhdistyä Häneen. Liturgia julistaa Kristusta Vapahtajana ja tekee Hänen pelastavan toimintansa läsnä olevaksi todellisuudeksi, jonka Kirkon uskolliset jäsenet jakavat keskenään. Liturgia on Kristuksen evankeliumia liturgisena toimintana elämämme jatkuvaksi pyhittymiseksi ja uudistumiseksi.

Näin Raamattu ja liturgia ovat läheisessä suhteessa keskenään. Sana ja sakramentti yhdistävät ortodoksisen tradition. Raamatun opiskelun ja liturgisen osallistumisen kesken on sisäinen yhteys. Raamatun lukeminen rohkaisee uskovaa kaipaamaan jumalanpalvelusta. Se tekee liturgian eläväksi ja toisaalta liturgian kokemus kasvattaa rakkautta Raamattuun. Raamatun lukemisen tarkoituksena on yhteyden saavuttaminen Jumalan sanassa ja tuo yhteys luonnollisesti johtaa kiitokseen, iloon ja kirkastumiseen. Liturgian päämääränä on yhteys Kristuksen kanssa. Kristus on kiitoksen, ylistyksen ja palvonnan korkein ilmaus. Raamatusta me saamme elämän Sanaa. Liturgiassa me otamme vastaan Elämän leivän — Kristuksen. Kummassakin tapauksessa me saamme ravintoa ikuista elämää varten.

Raamatun lukemisen ja opiskelun tulisi aina kasvaa rukous elämästä ja Kirkon liturgisesta kokemuksesta. Muutoin se on itsekeskeistä ja lahkolaista.

Omassa paikalliskirkossamme tarvitsemme tänä päivänä kipeästi Raamattuun, sen tulkintaan ja kulttuurihistoriaan ohjaavaa ortodoksista kirjallisuutta. Piispat ja papit ovat avainasemassa. He ovat lähellä Kristusta. He tuntevat Hänet. He palvelevat Häntä ja kansaa. Kun pappi toimittaa Pyhää Eukaristiaa Jumalan kansan kanssa, hän opettaa Raamattua, hän jalkaa Elämän Leivän ja Elämän Sanan laumalleen. Tässä jakamisessa moninkertaistuu Kristuksen salaisuus.

Pyhän apostoli Paavalin kehotus: “Runsaasti asukoon teissä Kristuksen sana’ (Kol. 5: 16) todellistuu Kirkossa. Sanan ja sakramenttien kautta Kristus ilmaisee itsensä ihmisille.

 

 

Ortodoksisten pappien ei odoteta saarnaavan omia mielipiteitään.

Heidät on vihitty julistamaan Jumalan Sanaa, ylösnoussutta ja kuoleman vallan kukistanutta Kristusta. Me olemme eksyneet kauas tuosta ihanteesta. Raamattu ei ole tämän päivän ihmiselle elämän opettaja. Raamatun tuntemus on heikkoa. Kirkossa on paljon jäseniä, joilla ei ole välitöntä yhteyttä evankeliumiin. Esimerkiksi sunnuntain ehtoo- ja aamupalveluksen hymnit julistavat evankeliumia suurenmoisella tavalla, mutta useimmille kirkossa kävijöille ne ovat tyystin vieraita. Samoin on kirkon elämän keskuksen, liturgian laita. Sen kautta Kristuksen kuolema ja ylösnousemus tulevat läsnä oleviksi tapahtumiksi ja silti evankeliumin lukeminen on suurelle osalle vain ulkonainen rituaali, jota katsellaan ja kuunnellaan, mutta ei ymmärretä.” Vain harvat näkevät, että evankeliumilla on yhteys elämään. Yhteiskuntamme moniarvoisuus on omalta osaltaan himmentämässä evankeliumin ymmärtämistä. Kirkkomme ei kiellä yhteiskunnallisia pyrkimyksiä, mutta torjuu ne silloin, kun ne ovat ristiriidassa Kristuksen evankeliumin kanssa. Tämä on ihanne, mutta olemme luisuneet siitä kauas. Saarnaajat ovat menettäneet raamatullisen mielen, he ovat kadottaneet näyn Jumalasta, joka on Raamatun sydän.

Katolisen ja apostolisen Kirkon jäseninä meidän velvollisuutemme on varjella evankeliumi maallistumiselta, Kirkon isien tavoin meidän on opittava näkemään, että Kristuksen evankeliumilla ja siitä kasvavalla liturgisella perinteellä on vastaavuus kaikkeen mikä liittyy jokapäiväiseen elämään Kristuksen evankeliumia on saarnattava ihmisille yksinkertaisesti ja kuitenkin Kirkon perinteen hengessä. Jokamiehen Raamatun tulkinnan sijaan meidän on löydettävä Kirkon isien ja opettajien aarteet. Meidän on perehdyttävä vanhojen ortodoksisten kirkkojen kulttuuritaustoihin. Kulttuuritausta Raamatun ja liturgian ymmärtämiseen ortodoksisena lähteenä löytyy Pyhältä Maalta, Egyptistä ja Syyriasta. Tämä meidän tulisi vihdoinkin tajuta, jotta voisimme laajentaa kulttuuriyhteyksiä vanhaan ortodoksiseen maailmaan.